Liian lyhyt!

Ei, minä en ole läski. Olen vain puolisen metriä liian lyhyt, suhteessa. ;) Tuli käytyä siellä Peijaisissa ja hemppa oli asiallinen. Niin nuori, että ei ollut vielä oppinut kovin pahaksi. Eikäs, siis oikeasti minä käyttäydyin kovin hyvin ja olen ylpeä itsestäni, etten hermostunut mihinkään, en aukonut turhaa päätäni enkä muutenkaan ollut kovin ikävä ihminen. Tosin jouduin taas selittämään vanhoja asioita pitkään, kuten arvasinkin. Kuten tavallista, hänenkään mielestään minulla ei voi olla kipuja. :(  Parasta kuitenkin oli se, että tylympikin asiallisuus on parempi kuin aikaisempi katastrofi tuolla toisaalla. Lopputulemana siis se, että laittoi meikäläisen jonoon teilausta varten ja pelotteli kyllä ihan riittävästi. Onneksi itse voi ilmoittaa, että ei mene… jos siis siltä alkaisi tuntua. Mutta katsotaan nyt nämä muut käynnit, joita on sinne tulossa jossain vaiheessa. Päivän onnistumiselle oli tietty pohjana hyvin ajoitettu lääkitys ja sopiva määrä rauhoittavia, mukava taksokuski ja kiva syyskeli. Sain ison pinon paperia ja levyn liikkuvaa kuvaa ehtooviihdykkeeksi *jäiks*. Ehkä jonain tosi tylsänä päivänä. ;)

Tärkeimmät perskohtaiset olivatkin siinä. Noin yleensä uutisia lukiessa (ja melkein kaikessa muussakin) on nyt vain kaksi teemaa. Tiedätte jo, ei tarvitse kertoa. Suositan kuitenkin lukemaan muutakin kuin Iltahupusten tarjontaa. Näiden ehtoopläjäytysten ”hauskat” uutiset ja tapahtumat (sekä ne typerät listat) on suoraan kopioitu täältä ja käännettykin vielä luvattoman huonosti. Myötähäpeää! :( Tänä aamuna ärsytti kohtuuttomasti säästövinkkejä sisältänyt juttu. Hyi hitsi, ei meillä ainakaan voida näissä säästää – niitä ei osteta / käytetä jne. On se hyvä, että jostain saa itsensä ärsytettyä piloille heti aamusta. Ei tarvitse edes miettiä omia asioitaan. ;) Tämän märinän tarkoitus? Minä en vielä ole löytänyt hyvää, asiallista, maksutonta uutissivustoa eli päivän aika luen todella montaa eri lehteä, kolumneja, blogeja enkä välttämättä luota niistä yhteenkään. Nyt siis puhutaan asiallisista asioista eikä näistä em. aiheista. Olen näköjään taas epäjohdonmukainen, sekava ja toistan asioita. Olen siis oma itseni. :D

Sen verran taivun tässä, että vielä linksu tutkimukseen. Ei kannata vanheta Suomessa. Tosin 14. paras on myös Pohjoismaiden huonoin. Olisi kiva tietää, onko tässä otettu huomioon erot perhekäsitteessä, naisten työssäkäynti, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kattavuus (tai niiden olemattomuus) jne. Linksun takaa löytyy linksu alkuperäiseen tutkimukseen, pitänee lukea tarkemmin myöhemmin.

Okei, okei. On taas varsinaista sillisalaattia tämäkin päivitys. Teen samalla kauppalistaa. Belga sai neljän suoran eli voitti itselleen posti-pankki-kirjasto-ruokakaupat -kiertueen. :) Onnekas laps saa kuitenkin kaffetta ja pullaa!

ALLEKIRJOITUS

                                                 POLKA – SEKOISA SELVITYS

Kalju ja hampaaton?

Ei sentään! :) Hammashemppa oli eilen oikein puuhakas *jos luet tätä blögiä, kopauta kahdesti kommalootaan!* ja asiallinen kuten aina. Ei mikään Paras Ystävä, mutta tällaisesta lekuritoiminnasta minä tykkään. Vampyyrihampaani oli lähes raunioitunut, hemppa rakensi sen uudelleen. Hyvä juttu, samalla hoitui pieni reiänalku. Puudutuksen hän laittoi kysymättä, koska ilm. se oli tarpeen hankalan työn takia. Vielä on lokakuussa ainakin yksi aika; kosmeettista hommaa ainakin yhden käynnin verran. Kyllä tässä sopii kiitellä hyvästä työstä, minä tykkään. :) Puudutus tosin vei taas puoli päätä turraksi loppuiltaan asti…

Oi iloa, hiuksistani lähti yli 10 cm eikä se missään juuri näy! :D Aina niin kiltti Shushu kävi poikkeamassa ja leikkasi hiukset tosi nätisti. Olen äärimmäisen tyytyväinen. Hiusten latvat ovat olleet kehnossa kunnossa ja häirinneet kaikkea jo pitkään! Katsokaas kun harottavat pitkät hiukset takertuvat kaikkeen, leviävät ja sotkeentuvat ym. Tosi on, jos kellään on ollut persaumuksiin asti hiukset, sen varmasti tunnistavat. Nyt on hyvä! Lisäksi Kiltein Ihminen toi tuliaisina syötävää ja päälläpidettävää. :D Minä kiitän tosi paljosti, kaikella on käyttöä ja tuo hiushomma – kyllä on oikeasti kiva, että se hoitui.

Muutoin nämä aktiviteetit tietysti vähän piristävät. Että saa asiat hoidettua, näkee ihmisiä sekä Helsingin katuja. Toisaalta, iltapäivällä alkaa sitten vastaisku eli kivut ja jäykkyys pahenevat oikein täpöllä. :( Eilen oli paha ilta, yö vielä pahempi ilman unta ja vieläkin särkee. Plääh! Selväähän se, ettei mitään saa ilmaiseksi…

Belga tulee tänään, käy kaupoilla ja kirjastossa. Eipä niistäkään ihmeitä ole tulossa. Luulisi syksyn satokauden halpuuttavan vihannesten hintoja, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Joskus jollain teemaviikolla voipi saada vähän halvemmalla. :( Ei kiva, koska minä nyt vaan olen sitä mieltä, että meitä pissitään niskaan ruuan hinnoissa. Vaikka miten laskisi, joku vetää välistä.

Uutinen kertoo, miten arvauskeskus muutti toimintojaan ja lekuriin pääsee nopeammin. Yllätys ei ehkä ole se, ettei uusi malli ole kiinnostanut muita toimijoita. ;) Eihän nyt itse itsensä sairaaksi hommannut saa päästä kyseenalaiseen hoitoon normaalisti, eihän? Pitää ensin jaksaa soitella ja anella, mennä ilmoittautumiseen ja polvillaan anella sekä kailottaa julkisesti sairaushistoriansa kaikille. Sen jälkeen armosta saattaa päästä näyttämään nenänsä huoneeseen. Näyttämään, kyllä. Eihän sitä nyt aasiakasta käsin kosketa tai tutkita!!! Sehän voi olla sairas.

Alan hermostua, joten mitä paras aika tsekata Lekan hakemuksen tilanne, jotain viestiä sieltä taas punkeaa. Ilm. liitetiedostot ovat päin peetä! Peijaisiin pitää toimittaa perustietoja, onneksi tämänkin asian voi hoitaa netissä. Toivottavasti toimii. Pitäisi myös pakata pari kirjaa postitusta varten, kirjoittaa ainakin yksi kortti, laatia kauppalista ja tsekata kirjastokirjat. Ewww, tekemistä…

ALLEKIRJOITUS

                             POLKA – SE ON TÄYTETTY *se hammas*

Vain ihminen…

Kaikesta huolimatta minäkin olen vain ihminen! Vaikea myöntää *ironiaa, ystävät!*. Pakko tunnustaa, että pari päivää olen viettänyt varsinaisia mässäilysessioita eli katsellut erinäisiä TV-sarjoja tuotantokausittain. Juu. Siis minä. Ei tässä mitään selittelemistä ole, mutta kun kirjoja ei ole riittävästi ja käsiä särkee – pakko on etsiä korvikkeita, kun ei nukkumaankaan pysty. Myönnän, että hyviäkin sarjoja on olemassa… :)

Belga tulee tänään käymään ja käy kirjastossa sekä noutamassa jotain muonaa. Mitään tuoretta ei enää olekaan tarjolla. Koko viikoksi on vähän hankalaa ostella tarvittava määrä hetelmiä ja vihanneksia, vaikka ostaisikin puolikypsiä. Kun ne nyt vaan sattuvat olemaan parhaimmillaan vain pari päivää eikä meiltä laiteta ikinä mitään roskiin. Nyt on vielä hankalampaa, kun jostain syystä onematkaan eivät enää uppoa – eivätkä sitrukset. Banaaneihin en hirveästi ole tykästynyt. Tietty pakastemarjoja voisi ostaa, mutta… no, antaa olla. Minä syön porkkanoita ja sipulia! :P Pääasiahan on, että edes jotakin syötävää ja aineksia muonaan on tarjolla. Minulla on aikaa keksiä niille erilaisia valmistustapoja.

Kieltämättä on ollut vähän tylsä alkuviikko. Olen odotellut postiakin, mutta mitään tärkeää ei tietenkään ole tullut. Plääh. Lisäksi tuo aikaisemmin mainittu Polkan tuuri ei ainakaan saa iloitsemaan erityisesti mistään…Josta tulikin mieleen, että tänään on etsittävä tuuletin esille, jotta Belga voisi virittää sen parhaimpaan mahdolliseen paikkaan.

ALLEKIRJOITUS

                                POLKA – SARJOJA SARJOJEN PERÄÄN!

Lämmintä ruokaa!

Onni on lämmin lounas! Eilisen kohokohta oli se, että sain lopultakin jonkinlaisen ruokahalun takaisin. Jeeee… :) Keittelin riisiä ja vähän vihanneksia sekä haudutin pari palaa roipentelin tissejä maustelastin kanssa ja ei kun käkättimeen. Hyvin upposi, oli oikeasti tosi heekkuva. Herkuksihan muuttuu melkein mikä tahansa, jos ei ole kolmeen päivään syönyt kuin palan leipää ja vähän taatelia. En uskaltanut mättää hirveästi, loput jätin täksi päiväksi ja jo nyt tekee mieli! Taidan olla siis melkein kunnossa – vatsataudin osalta. :cool: Epäkohdaksi lasketaan edelleen se, etten saa unta. Yöt kuitataan 2 – 3 h pikamatkalla.

Kiittelen kaikkia eiliseen postaukseen kommentoineita. Mietin taas, olenko liioitellut. Mielestäni en ole, tosin te varmaan tiedätte kirjoitus- ja puhetyylini?! Btw, tuli vielä mieleen yksi perin kummallinen asia sieltä: en nähnyt kenenkään muun (paitsi siis minä ja sisällä jo olevat potilaat!) kulkevan rollerin kanssa. :o Oikeasti se on outoa siksi, että jo meidän pihassa on monella rolleri, samoin aina arvauskeskuksessa jne. Ihmettelen, mistä moinen johtuu eli ohjataanko sinne oikeasti jollain perusteella (eläkeläinen, liikkuu ilman apuja – mutta minä en liiku ilman)?! Vielä Töttiksen kommentiin sen verran, että monet mammat tosiaan näyttivät tulleen sinne ”päiväretkelle” ja juoruilivat keskenänsä viihdyttäen toisiaan. Ei tehnyt mieli jutella *jostakin syystä*.

Sattumalta Valentiino juuri sanoi, että hän olisi todella mieluusti lähtenyt mukaani ja pitänyt vaikka kädestä vastaanottien ajan. :D Juu kiitos, se olisi ollut tarpeen! Ehkä olisin selvinnyt siten ilman suurempaa häverikkiä. No, se siitä ja sen kestävyydestä. Asia on käsitelty ja odotamme seuraavia toimenpiteitä.

Belga ei muuten yhtään ihmetellyt tätä juttua, kun kerroin sen hänelle. Vähän naureskeli, tunteehan hän äiteensä. Laps on tulossa puoliltapäivin ja käy kirjastossa (jei, ainakin 10 varausta tullut) ja kaupassa. Onneksi hän ei ainakaan vielä ole saanut sitä ykätautia, olisi kurjaa olla tartuntalähde…

Jään siis ensin odottamaan sopivaa lounasaikaa ja heti sen jälkeen Belgan saapumista.

ALLEKIRJOITUS

                                            POLKA – RUOKA  O N  HYVÄÄ!!!

Laiska vai tehoton?

Vaikea päättää, kumpi olen. Ehtoolla, täpötäynnä mömelöitä ja runsaasti lepuuttaneena on aina hyviä ajatuksia seuraavan päivän hommista. Ajatuksia, just. Yleensä aamu on niin kipeä, että kaffen ja mömelöiden jälkeen on pakko lepuuttaa odottaen sitä hienoista vaikutusta. Sen tultua on äkkiä tehtävä ne tärkeimmät, jotta pysyisi tolpillaan. Siis päivitys tänne, ruisku, muita pikkuhommia, muonaa, tiskausta jne. Silloin kello onkin jo yleensä puolipäivä enkä enää pysty mihinkään. Aika ei riitä niihin hyviin suunnitelmiin ja taas harmittaa. Jos yritän liikaa, se kostautuu erittäin kipeällä tavalla – joko välittömästi ja viimeistään seuraavana päivänä vielä pahempana. Ja kun lepuutan, on aina huono omatunto. Ihan aina. Siinä melkein-kivuttomassa tilassa tuntuu siltä, että pystyisi ja jaksaisi vaikka mitä. Todellisuus on toisenlainen.

Ähh, en minä tiedä. Oikeasti. Harmittaa anoa apuja Belgalta, mutta tänään on taas kysyttävä häntä huomiseksi kaupoille, kirjastoon ja atteekkiin. Yksi lähetyskin olisi postista noudettava. Minä en vain kykene tuohon retkeen itse – en, vaikka kuinka yrittäisin. Se nähtiin jo arvauskeskuskeikalla. Silti. Tuntuu vain niin avuttomalta, enkä minä kai sitten ”oikeasti ole sairas” kuten Morrikin antoi ymmärtää. Tiedän vaan, että pääsisin kyllä normitaksoon ja ehkä jopa melkein kaupan ovelle. Epäilen, että matka katkeaisi siihen… En haluaisi edes kokeilla tätä.

Josta tuli mieleen, että Tsadi uusii taksokortteja enkä minä ole vielä saanut uutta versiota! Onkohan minut raakattu pois tai unohdettu. Käytin taksoa viimeksi joulukuussa, kai ja muistaakseni. Jollei se tule tällä viikolla, on soitettava sinnekin. En minä aio kortista luopua eikä sitä ole peruttukaan. Toivoisin jonakin päivänä vielä pääseväni itse edes hakemaan sitä jugurttia. :( *itsesääliä ja väninää* Kaikki tuntuu taas niin hemmetin turhalta.

Hieman näkökulmaa asioihin nyt; sitten pakollisia päivittäisiä hommia sekä selaamaan, josko löytyisi jokunen artikkeli Valentiinon kyselemästä asiasta…

ALLEKIRJOITUS

                                            POLKA – SHÄÄLIÄ JA HARMEJA…

Tavalliseen tapaan, kai!

Sitä pitää lähteä taas tähänkin päivään… kun vaan jaksaisi ja uskoisi kaikkeen.  Eniten ehkä pitäisi uskoa itseensä, mutta se on jo kulutettu loppuun. Tänään Belgan pitäisi olla tulossa kuitenkin käymään kirjastossa ja kaupoilla, joten jotakin odotettavaakin on.

Eilisen kulutin aamulla puolitorkuksissa taas lämmitellen ja sitten pienen nälän ajamana laatien lounasta ja hoitaen kotihommia; juu nou, tiskit, pyykit ja kissahommat. Niitä ei vaan sovi unohtaa. Minni vetikin taas eilen varsinaiset päivähepulit, ilmeisesti siksi, että olen valveilla niin paljon öisin ja se haittaa taas hänen nukkumistaan ja höperehtimistään omiaan öisin. Olen minä ilkeä ihminen, kun valvomiseni ja itsesäälini haittaa jo kissaakin! :(
26993367Jo vain nyt posti kulkee tosi normaalisti, koska Valentiinolta tuli taas yksi kirje. Nyt päivämäärä ja asiat ovat kohdallansa ja hänkin kertoo saaneensa pari pinoa meikäläisen kirjeitä. Molemmat kiittelimme, että pyhät ovat ohi ja ns. normaalius palaa tähänkin asiaan. Pitääkin kirjoittaa ehkä taas tavallista pidempi kirje, jos vain asiaa riittää. No, se jää katsottavaksi – koskaan ei voi tietää! :)

Ei, minulla ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa. Oikean lonkan lisäksi alkaa nyt vasen puoli kiukuttelemaan varsinkin istumisen osalta! Voi prle, etten pahemmin sano… tästä en muuten tykkää yhtään ollenkaan. Kohta ei ole kivutonta ja viatonta osaa meikäläisessä. :( Ei naurata kuulkaas yhtään, tämä kun on asia, joka ei ole korjattavissa (ei selkä eivätkä olkapäätkään). Minä en yhtään ole tyytyväinen enkä tiedä mitä hitsiä minä tekisin tuon kipulääkityksen kanssakaan??!! Ideoita?! Muuta kuin se, että menen ensi kuun alussa sinne Horttoniin ja samalla hoidan tämänkin. Kai minä sen aikaa jaksan, mutta jaksatteko te?

Nyt kaffetta ja pari kiveä!

ALLEKIRJOITUS
                                           POLKA – EI EHJÄÄ KOHTAA!

Mitä tehdä?

Mitä on lupa teidän mielestänne tehdä silloin, jos ei saisi istua eikä maata? Kävelläkään ei saisi niin, että tulee kipuja – mutta joka askel koskee. Selkä kirroilee sekä istuessa että kävellessä. Harjoitteet saavat aikaan sietämättömiä kipuja. Kohta menee hermo! Se menee myös siksi, että kipulääkitys tällä nykyisellä annoksella saa aikaan myös kaikkea muuta epämääräistä. Sitten alkaakin skitsoilla itsekseen ja kas, ei ole enää kenelläkään kivaa!

Nyt roudaan taas jonkinlaista hullunrinkiä makkarin eli sängyn ja keittiön välillä. En pysty lukemaan istuen, koska selkä. Ai niin, uutena selässä ongelmia myös yläosassa eli hartioiden välissä oleva yksi nikama on tosi kipeä. Argh, aina vaan pahenee. Odotanko vielä 2.5 vkoa Horttonin seuraavaa jaksoa? Niin kai, sitten… Silloin voin ainakin jättää viestiä Kipupkl:lle ja / tai toiselle lekurille. Ei ole kovin reilua tämä. Enkä varsinkaan pidä siitä, että omat ajatukset alkavat sitten kiertää taas sitä kehää. Tiedättehän. Enkä pysty enää edes rentouttamaan lihaksiani enkä ajatuksiani, sekin on menetetty. Yöt ovat parempia, vaikka en nuku. Jostain syystä yön pimeys on viihdyttävämpää. Ehkä myös ns. uniavite vähän rauhoittaa, vaikkei se pätkääkään kyllä nukuta. Nukun korkeintaan 1 – 2 h pätkiä öisin ja toisinaan ne yhdet päikkärit, usein vain puolihorrosta.

Oikeasti, minä taidan olla kumma tapaus enkä tarkoita myönteisesti vaan noin lääkkeiden sopivuuden ja toimivuuden osalta. Joko ei toimi tai toimii ja saan outoja sivareita tai sitten saan vain pelkkiä sivareita. Oikeasti, ei ole vieläkään löytynyt täysin toimivaa lääkitystä. Tosin Horttonin härra tri sitä yhtä jo oli näköjään paperilla aikonut, että ehkä se tulee sitten kokeiltavaksi. Olisihan sekin hyvä, siis kokeilla. Muuten alan kohta ajaa alas kaikkea lääkitystä ja katson, mitä tapahtuu! :o Ei, se ei ollut uhkaus, se oli lupaus.
bunch-old-letters-11302261Eilistä ilahdutti kuitenkin Valentiinon kirje. Olin oikeassa, näiden pyhien takia posti oli jumittunut pahasti sielläkin päässä ja hän oli saanut myös kerralla useamman kirjeeni. Minähän kerroin itse saaneeni kolme tässä taannoin. Ei siis ihme, hän olikin ollut vähän kummissaan ja sitten ajatellut myös samoin. No, ehkä tämän viikon aikana postien tilannekin on lopulta normalisoitunut. Siinäkin mielessä mukava, että nämä pyhät ovat nyt ohi!

Jahas, kävin eilen pakkoruiskussa palelluttamassa itseäni. Sen jälkeen oli pakko taas viihtyä lämpöhuovan alla pari tuntia. Muuten ei ollut asiaa pistää nenäänsä ulos peiton alta, ja taas tuli maattua lisää… Hitto! Minä vaan sitten makaan?! Mutta mitä muuta tässä voi oikein tehdä? Tänään pitäisi keksiä jotain muonaa itsellensä. Ehkä myös laatia kauppalistaa Belgalle, hän lupasi käväistä huomenna! Mieli ei tee yhtään mitään, mutta pakko kai sitä on jotain kerran päivässä syödäkin. Mieluummin söisin vaan kiviä ja kaffetta. :P

Sillä se päivä on aloitettava, siis kaffetta ja kiviä!

ALLEKIRJOITUS

                                            POLKA – MAKAAVA MÖHKÖ!

Kuka nauttii kiduttamisestani?

Tuntui taas eilen, että olen joutunut sellaisen täsmäkidutuksen uhriksi. Leka lähettelee mielettömiä vastauksia taksoasiaan, Tsadi laskuttaa fysterpan käynneistä (ne kaksi kertaa, jotka se prleen eukko kävi täällä kälkättämässä eikä minulle mitään maksullisuudesta puhuttu), selkä ja lonkka eivät anna mahdollisuutta katsoa edes sitä stanan typerää liikkuvaa kuvaa sängyssä ja hetelmätkin ovat loppu! Ainoa hyvä asia on se, että Valentiinolta tuli kolme kirjettä. Olivat jääneet johonkin jumiin, koska olivat oudosti eri puolilta joulukuuta! :o Inhottavinta oli, että selkeästi myös omat kirjeeni *tai osa niistä* on myös jossain jumissa, koska hänen olisi pitänyt saada varsinkin yhtä asiaa selvittävä epistolani.  Voihan kökkö! Ei voi luottaa edes kansainväliseen postiin – tai siihen siis vielä vähemmän. Ei voi luottaa mihinkään. Kaikkein viimeksi itseensä!

Tässä on taas mennyt pari yötä nukkumatta, koska ei ole ollut mömelöissä varaa ottaa yöksi 2 kpl kerralla. Juu, niitä huimelääkkeitä, joita härra tri siis määräsi. Ne kaksi voisivat pitääkin kivut paremmin kurissa, nyt herään varmaan toistakymmentä kertaa öisin, jos nukun lainkaan. Näinä kahtena yönä edes nukahtamistropit eivät ole tehonneet. Olen ottanut ne ja sitten vaan valvonut, koska kivut ovat niin rankat. Miksikö? No siksi, että kuvittelin voivani tyhjentää päätäni katselemalla läppäriä sängyssä. Juuei, ei onnistu ilman hvtillisiä kipuja! Miksi minua rangaistaan ihan kaikesta, mitä minä yritän?! Minä vaan kysyn? Voisiko joku tulla asentamaan uuden langattoman verkon koko huusholliin, tuoda tullessaan tabletin sekä jonkunlaisen kuvalaatikkoversion. Minulla alkavat kaikki vekotit hajota käsiin. :(
sick-and-tiredLeka sitten vastasi taas taksolisäkyselyyn:

”Hei,
Matka voidaan edelleen tilata muualta kuin alueen palvelunumerosta, mutta silloin asiakkaan on maksettava matkan koko hinta ja haettava itse korvausta Kelasta tarvittavine liitteineen. Jos tilaat matkan muualta kuin alueellisesta tilausnumerosta, omavastuusi on 32 euroa (vuonna 2015). Tällöin maksat ensin matkan koko hinnan kuljettajalle ennen kuin voit hakea korvausta Kelasta. 32 euron omavastuuosuus ei kerrytä matkojen vuotuista omavastuuosuutta, ns. matkakattoa. Tämä omavastuu myöskin peritään asiakkaalta aina, vaikka matkakatto olisi täyttynyt muiden, esimerkiksi keskitetystä tilausnumerosta tilattujen tai omalla autolla tehtyjen matkojen omavastuuosuuksista.
Matkatilaus välitetään asiakasta lähinnä ajovuorossa olevalle taksille, asiakas ei voi valita suorakorvausmenettelyssä tiettyä kuljettajaa. Tutun taksinkuljettajan, ns. vakiotaksin kyytiin ovat oikeutettuja:
– Kelan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaat (KKRL 9§)
– Asiakkaat, jotka ovat olleet aiemmin Kelan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaita (KKRL 9§)
– Asiakkaat, jotka täyttäisivät Kelan vaikeavammisen lääkinnällisen kuntoutuksen kriteerit (KKRL9§), mutta ovat oikeutettuja kuntoutukseen muun lainsäädännön perusteella (liikenne- ja työtapaturma)
– Alle 16-vuotiaat yksin matkustavat lapset
– Vaikeasti sairaat lapset, joiden hoito on keskitetty keskus- tai yliopistosairaalaan
Matka tilataan tällöin suoraan autoilijalta.
Vakiotaksiasiakkuuden saanut henkilö voi tilata ja sopia matkan ajankohdan suoraan valitsemaltaan suorakorvausmenettelyyn liittyneeltä taksiautoilijalta.
Sinulla on kuntoutuspäätös, joten sinulla on oikeus käyttää vakiotaksia. Haluatko käyttää vakiotaksia? Jos haluat niin pyydän ilmoittamaan asiasta Kelaan.”

No voi – piti laittaa tälle tätsylle viesti, että tässä voittavat vain kaikki kälmit tunteva hyväkuntoinen hemmo. Se, jonka kaveri on naapurin Veksi. Se Veksi, joka joskus ajaa myös taksia. Näin voittavat kaikki. Se, joka häviää, on liikuntaesteinen vanha ämmä, joka kiukkuaa ja valittaa koko ajan. Se, jolla ei ole kavereita taksossa ja jota ei kukaan avita tai kuskaa siellä ja täällä! Nih kerta. Nyt pisti taas niin raivottamaan tuo kuntoutusjuttukin; en menisi enää koko torppaan taksolla, jollei olisi pakko! Jos jätän menemättä, Leka perii minulta arvioidut kulut (ja ne ovat varmasti luokkaa erittäin paljon)! Uskomatonta perseilyä sanon minä. Ja kaikki vain sen takia, että se stanan fysterppa teki jotakin, joka vei koipeni lopullisesti. Voisikohan sitä nostaa hoitovirhesyytteen – vaikka tiedän, ettei se mene läpi. Silti vistottaa kuin pientä eläintä. Eipä ole ollut näin pahoja kipuja ja muutenkin veemäisiä päiviä pitkään aikaan!

Kaiken lisäksi joku / jotkut spämmäävät ahkerasti blögiä. Senkin scheisset, tekin vielä! :( Ei ole turpaa missään… Jos dokaisin, nyt vetäisin tosiaan perheet olalle. Taidankin ottaa toisen mömmön, ei tätä muuten kestä. Ikävä kyllä, sitä tajuttomuuttakaan ei öiksi suoda, joten ei oikein kulje nyt mikään. Odottelen tässä, josko Belga tulisi ehtoopäivällä ja kävisi hoitelemassa pakollisia asioita. Sekin ketuttaa; ei siis Belga, mutta pakkoturvautuminen jonkun apuihin! :(

Kaffetta, mömmöjä, leipää, mömmöjä, ananiasta, mömmöjä!

ALLEKIRJOITUS

                POLKA – PERSKURKKANAANSA MYÖTEN KETTUUNTUNUT!

Saamattomuus vaivaa edelleen!

Siis se, että en saa aikaiseksi mitään – tunnustetaan, en minä kyllä ole saanutkaan. Enkä minä sitä kaipaa *wirn*. Ennemmin nyt olisi hakusessa sellaista pientä piristymistä, se olisi tarpeen. Pakko laittaa vitamiinot ostoslistalle atteekkiin. Ne on aikaisemmin haettu Liiteristä poreina & hetelminä, mutta jostain syystä Belga ei viimeksi enää ollut löytänyt ao. tuotteita. Atteekissahan ne ovat kalliimpia, mutta kai sitä jotakin on näykittävä, on sitten kasvissyöjä tai ei. Magnesiumia on myös tarvis samasta syystä, kramppeja on ollut jo parina yönä, kun sekin on loppu. Argh.

Eilinen jäi siis hyvin hiljaiseksi, kun kävin aamupäivällä ruiskussa kiusaamassa itseäni. Se oli taas niin rasittavaa, että tärisin kylmästä ja väsymyksestä tultuani kylppäristä. Pakkolepuutusta siis hetki. Kohta oli pakko tehdä muonaa ja latasin oikein vanhanaikaisesti arjen käyntiin eli keitetyitä kuoripottuja sekä soijarouhekastiketta *joka siis vastaa perusjauhelihasoossia*, johon upotin porganoita, purjoa, paprikaa sekä kolmea erilaista chiliä. Oli hyvää, siitä jäi tälle päivälle se toinen satsi. Kuitenkin kun kaiken tämän jälkeen vielä tiskasin ja vähän heilutin rättiä keittiössä, punki päälle väsymys. Päikkäriväsymys ja palelu eli huopa vireeseen ja itse unikuolaamaan tyynyjen sekaan! Herätys on aina yhtä inha: niin tekisi mieli jäädä siihen asentoon, jossa on melkein *siis melkein, ei kokonaan* kivuton olo ja lämmin. Mutta ei auta, on kaikenlaista muuta liikehdintää ja kaffen mieliteko lopulta sai minut kokonaan ylös.

Tarkistin Lekan vastauksen taksokyselyyni ja se oli tässä:

”Hei,
Suorakorvausmenettelyssä kaikki Kelan korvaamat taksimatkat tilataan yhdestä tilausvälityskeskuksesta oman sairaanhoitopiirin alueella. Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella numerosta 0100 84 000. Kun vastaanottoaika on tiedossa, matka terveydenhuollon yksikköön tai Kelan kuntoutukseen tilataan matkaa edeltävänä päivänä ennen klo 14.00. Myös äkillisissä sairaustapauksissa taksimatka tilataan samasta tilausvälityskeskuksesta. Jos aika ei ole etukäteen tiedossa, niin matka tilataan vasta sitten kun taksin tarvitsee.
Valitettavasti taksin tilaaminen netin kautta ei ole mahdollista.”

Tämä ei vastannut kaikkiin kysymyksiini, eli koskeeko tämä kaikkia vai esim. minua, jolla on se paperi jatkuvasta takson tarpeesta? Se ei myöskään vastannut siihen, onko ehdoton pakko käyttää ao. palvelua vai voiko edelleen hakea korvauksen jälkikäteen? Eli lähetin uuden viestin, jossa pyysin tarkentamaan asioita. Näköjään siellä tarvittaisiin myös luetun ymmärtäjää muun byrokratian tueksi. Olen, btw, lopen kyllästynyt tähän taksoasiaan sekä Tsadin että Lekan osalta. Aina on jotakin, joka ei toimi ja aiheuttaa käyttäjille joko lisää kuluja, lisää odotusaikaa sekä samalla ahdistelua siitä, ehtiikö jonnekin vai noudetaanko yleensä lainkaan. Eikö tässäkin riittäisi vain yksi, selkeä ratkaisu? Se olisi tietysti aivan liian helppoa…
551124_f496Tänään vuorossa parin postilähetyksen pakkaaminen, repsujen etsiminen sekä jonkinlaisen kauppalistan laaditseminen Belgalle huomista varten. Hetelmät ovat aivan loppu, muutenkin jääkaapissa vastaa vain kaiku erilaisten mausteitten välistä. Enkä minä oikein edes keksi, mitä sieltä pitäisi tuoda! Ähhh, minä tahtoisin itse kauppaan! :( Onneksi myös kirjastossa on jotakin noudettavaa eli varausilmoituksia on tullut ainakin jokunen, se on kovin mukavaa.

Mukavaa ei ole se, että viime yö meni taas melkein valvoessa ja kipuillessa. Syynä siirtyminen takaisin sänkyyn illaksi vahtaamaan typerää liikkuvaa kuvaa. Asento on jostain syystä ilmeisen ärsyttävä eli kivut iskevät jälkikäteen. Kovina. Scheisse. Tarvittaisiin toimivampi menettely ja se vaatisi rahaa sekä asennuksia eli vähän rakentelua. Toinenkin scheisse! :(

Kaffetta, leipää, ananiasta…

ALLEKIRJOITUS

                                            POLKA – TAKSO-ONGELMAINEN!

Päikkärit ovat parasta!

Kun en tosiaan muista, milloin olisin nukkunut useampaa tuntia peräkkäin öisin, on niin lohduttavaa repäistä kunnon päikkärit! Aina – läheskään aina – en siihen edes kykene, mutta usein syömisen jälkeen mielen valtaa raukeus ja silloin on syöksyttävä (!) äkkiä sänkyyn ja raksautettava lämpöpeitto päälle. Kun peitto alkaa lämmetä, alkavat myös silmäni sulkeutua ja kohta olen umpiunessa… siinä unen ja valveen rajalla naksautan peiton vielä sammuksiin *muuten herää kohta hikimärkänä*. Ihanaa! Loistokasta! Kivut eivät eilenkään ehtineet vielä vaivata pahasti ennen päikkäreitä, joten sain nukkua melkein 1.5 h. :) Ei voisi olla parempaa. Sen päälle päiväkaffet ja pala Stollenia, jo vain kelpaa hetki olla ja vielä nappi nassuun.

Valentiino ilahdutti myös eilen kirjeellään, oikein mukavaa. :) Toisaalta, HelMet ei toiminut eli nyt en tiedä, mikä on kirjaston varaustilanne. Täytynee koittaa kohtapuoliin uudestaan, ettei laps menisi turhaan siellä käymään. Kirjatilanne on kehnohko… lisää luettavaa olisi kiva!

vicodinSain hyvällä lääkityksen ajoituksella eilen pestyä ja ripusteltuakin vielä ison kasan pyykkiä, vaikka ottikin aika koville. Välillä on tauotettava, istuttava pytyn kannella ja käänneltävä sukat ja kalsarit. Koivet ja selkä eivät tykkää asennosta, jossa ripustus on tehtävä. :( Samalla kun kone pyöritti pyykkejä, kasasin kaikista jämävihanneksista sekä kalkoniroippeista kattilallisen soppaa. Tuli todella hyvää, änkesin mukaan kokonaisen palon omakasvatettua chiliä, joten potkuakin löytyy! Ahh, kuumaa ja tulista soppaa kylmänä päivänä. Mikäs sen parempaa? Jäi vielä täksikin päiväksi, ehkä Belgallekin *jos lapselle kelpaa*. Jos lääkitys tehoaa tänäänkin sopivasti, voisin vielä ladata pellillisen tai pari punajuuri-soijapiffejä tulemaan. Se on vain ajoituskysymys! Ikävä kyllä, mömelöt eivät toimi riittävän hyvin eivätkä tarpeeksi kauan, että voisi harrastaa suurempia aktiviteetteja. Odottelen tänään sen doktorihemmon soittoa ja hänen ohjeistustaan asiasta.

Btw, ei kukaan muu ole saanut privaa Rouva Monika Kusilifulta kaikkivaltiaan sun muiden nimissä sekä lupausta siitä ja tästä? Ihan vaan tiedoksi, että minua harvoin naurattaa, mutta tälle viestille käkättelin yössä yksinäni ihan reilusti. Ei siis – jos joku menee tähän halpaan, pitää ollakin jo hyvä kusetus Kusilifulta! :D Juu, ilkeä ihminen minä, aafrikkalaasia tälleen pilkkaan, raukkoja hätää kärsiviä… Silti! :P

Ähh, minulla on taas (tai oikeastaan edelleen) ongelma eli missä asennossa sängyssä katsoa luokattomia sarjoja tai yleensäkin puuhastella läppärin kanssa?! Oikea kankku ja lonkka ovat vielä kipeämmät, jos kone on oikealla tyynyn päällä. En pysty olemaan asennossa, jossa läppäri makaisi jotenkin polvien päällä tms. En vaan pysty sellaiseen mutkaan ilman kipuja. Eli pitäisi keksiä jonkinlainen uusi viritys. Plääh, ei kiva! Täytyy puhua asiasta Belgalle, josko hänellä olisi hyviä ideoita ilman minkäänlaisten lisäkalusteiden kantamista – tuonne nurkkaan ei nimittäin mahdu mitään tai jos mahtuukin, vaatekaappeja ei saisi auki. Toisaalta… No, antaa olla. On sitä isompiakin ongelmia olemassa. Tämä nyt vaan iltaisin ottaa joskus päähän! Ei, yöpöydästä ei ole apuja, se on pala vanhaa kirjahyllyä ja kantena on irtonainen tarjotin. Omalaatuisia ongelmia minulla, tiedän. Yritän vaan taistella sitä vastaan, että kaikki kivut eivät pahentuisi sarjana.

Jos nyt sarjana sitä kaffetta ja leipää, vaikkei mieli tekisikään. :(

ALLEKIRJOITUS

                                POLKA – KYLMÄ JA VÄSY AINA VIERAANA!