Kirjoitan tänään…

joten pääsen päivityksestä tällä merkinnällä. Kas kun tilanne on sama; jos alan miettiä liikaa, läikkyy yli ja sitä läikkymistä alkaa olla jo melko paljon. Parasta siis keskittyä ihan toisenlaiseen maailmaan hetkeksi.

Taas on hetelmiä, halpisvihanneksia ja kirjoja vähintään ensi viikoksi. Ei siis paha, sillä mennään mitä on. Belga tulee lounaalle huomenna, on myös yhtä jos toistakin teettämistä lapselle. Kaikkeen en oikein itse vieläkään uskalla. Eilen vehtaannuin kyllä jo vahingossa tekemään kaikenlaista. Leivoin pienen satsin sitruunamuffareita! :o

Ei, minä en varsinaisesti ole huonolla tuulela. Olen vain lopen kyllästynyt muutamiin asioihin, joista voisi sitten märistä toisella kertaa. Nyt siis kirjoittamaan ne vajaat 3 000 sanaa!

ALLEKIRJOITUS

POLKA – JOS ON JOTAKIN JOSKUS TULLUT LUVATTUA, NIIN…

Liikaa epäkohtia…

Niin paljon on asioita fiturallaan, ettei  jaksa edes valittaa! Ehkä ei jaksa siksi, että nämä ovat melkein ikuisuusasioita, koskevat liian monia ihmisiä ja se pahin eli jos minä täällä blögissä jostain taas vingun, sillä ei käytännössä ole mitään merkitystä! Sananvapaus on toki tyydytetty, mutta mitään muuta ei tapahdu. Pitäisi siis joko toimia jossakin aktiivisesti mukana tai tehdä jotain konkreettista *oikeastaan molempia* asioiden eteen. Se meneekin sitten hankalaksi, ainakin näin antisosiaalisella ihmisellä…

Ja sitten minä kirjoitin tässä hirmuisen pitkän vuodatuksen siitä, miten tärkeä meistä jokainen on sekä avun ja tuen saajana että vastaanottajana. Luin siitä osan ja totesin koko jutun jotenkin oudoksi hurskasteluksi ja päsmäröinniksi. Plääh itselleni! Jospa vaan toivon, että jokainen lukija jatkaa hyväksi havaitsemallaan tavalla omia myyrin töitään asioiden saattamiseksi oikealle tolalle edes jonkun kohdalla. :)

Olen minäkin taas suunnitellut kaikkea. Aamuisin edelleen suurin osa ideoista on pakko todeta käyttökelvottomiksi. Ei muuten, mutta jossain vaiheessa aina huomaan, että kaikki vaatisi runsaasti rahaa. Sitähän ei ole ja minähän olen kaikenlaisessa taloushommassa täysi tumpelo. Siis omat asiani ja laskuni hoidan, mutta jos pitäisi puhua jostain virmasta tms. unohdetaan koko juttu meikäläisen osalta.

Tämä on taas tätä jauhamista tänä aamuna – höh! Olen yliväsynyt, taidan lähteä etsimään jotakin piristävää. En minä jaksa kommentoida enää kaikkia vääryyksiä – niitä on aivan liikaa!

ALLEKIRJOITUS

POLKA – SE ON TAAS PÄHKINYT PUOLI YÖTÄ OMIAAN…

Perinteet taas kunniaan!

Vietän tämänkin perstain kirijoittamalla. Ainakin Valentiinolle on laitettava postia, muuta tehdään jaksujen ja sen semmoisten mukaan.

Ei oikein hyvä, taaskaan. Olen nukkunut niin kehnosti, että pilkin jo nyt tässä koneen päällä. Särkee – onkohan taas ilmat muuttumassa. Njäh, menen ensin tuhluuttamaan itseni hyvälle tuulelle eli tilaan kirjan tai pari tuonne toisaalle. On ainakin kivaa etsiä sopivaa luettavaa. Muusta en oikein tiedä – tänään ei mitenkään hirveästi naurata…

ALLEKIRJOITUS

POLKA – ENEMPI HISSUKSIIN; SÄRKEE JA JUILII!

Mitäkähän tekisi, että…

mainittaisiin? No ei, en kaipaa mitään mainintaa! Mitäkähän siis tekisi, että löytyisi sellaista tekemistä, jota olisi lupa tehdä? :o Minä vaan suunnittelen enkä pääse siitä eteenpäin, koska en saa / voi tehdä jotain perin simppeliä juttua (esim. ryömiä alakaappeihin). Olkoot sitten, mutta tietyt asiat rassaavat pientä päätä joskus ihan turhaan.

On, minulla on toki tekemistä – ihan luvattuakin. Mutta kun minä tahtoisin ilmeisesti jotakin ihan muuta! Pitäisi ehkä ensin päästä kokeilemaan, voinko alkaa kiertää hullunrinkiä jo talon ympäri vai eivätkö paikat kestä… On niin monta sellaista asiaa, jotka olisi itse hoidettava eli mentävä paikalle. Ihan ekaksi näöntarkastus ainakin. Toisekseen asia, jonka jo olen laittanut alulle eli kodon langaton verkko kaikkine lisähärpäkkeineen. Ei, asialle ei vielä ole konkreettisesti tehty mitään. Puhuttu & konsultoitu, nyt etsiskelen sopivia tarvittavia vekotteja. Sitten ovat nuo ikuisuusasiat eli vaatekaappien organiseeraaminen ja perkaus. Toisena ajankohtaisena viherviitakon kasvien tsekkaus, multien vaihto ja osaan uudet ruukut jne. Semmoista tavallista keväthommaa siis. Ärh. Kai sitä pitää vain alkaa noita kasveja hissukseen käsitellä, muuhun ei yksin pysty – eikä niihinkään läheskään kaikkiin. Jotakin on tehtävä tai menee se vähäkin järki!

Eilinen meni vielä väsyn merkeissä ja päivälläkin torkkuen. Yö katkonaisesti, mutta kohtuullisesti kuitenkin. Jos jotakin pystyisi tekemään enemmän päivisin, ei tarvitsisi maata niin paljon eivätkä ne kivut sitten iskisi aina keskellä yötä *ainakaan toivottavasti*. Kaikki vaikuttaa kaikkeen! Josta tuli mieleen, että se kipupkl:n lekuri soittaa huomenna. Minulla ei ole mitään järkevää keskusteltavaa ihmisen kanssa, joka väkisin tyrkyttää mielipidelääkettä ja nauraa kertomilleni kivuille. Ei jumankauta el:n toimenkuvaan kuulu se, että asiakkaille nauretaan! Toki sitä on tottunut kaikenlaiseen kohteluun, mutta minusta tuntuu etten halua asioida tämän tahon kanssa millään tavalla… Mielelläni ottaisin pari lausuntoa ja lähetettä, mutta varmaan niidenkin pyytäminen on hullua, turhaa, naurettavaa ja tarpeetonta. Toisaalta, sellainenhan minä juuri olen!

Huomattavissa lievä katkeroitumista? No varmasti, koska kipuihin ei sinänsä pure mikään. Kehotetaan liikkumaan, mutta ei saa *rajoitukset jne*. Määräillään tekemään yhtä-ja-toista, muttei kuitenkaan anneta pohjaedellytyksiä toimiin *fysterppa & muut keinot*. Ilman lääkärin lähetettä ja / tai lausuntoa kun ei pysty viemään tiettyjä juttuja läpi. Tai pystyy, jos olisi rahaa heittää tuhluutettavaksi. Nyt ei todellakaan ole.

ALLEKIRJOITUS

POLKA – ÄRSYYNTYNYT SUUNNITTELIJA

Joskus listais…

Koska mitään erityistä rapottavaa ei ole, ilmakin on sumppuinen, kylmä ja kolea sekä muutenkin on hupi hakusessa, rapotellaan edes luettelo luetuista kirjoista. Siitä näkyy puuttuvan ainakin viikon kirjat. mutta en jaksa hakea tuolta listoista. On vähän väsy, vaihteeksi! Pakkoväsy lannisti sentään jo meikäläisenkin muutamaksi tunniksi uneen, josta piti herätä kipuihin ja yrittää vaihtaa asentoa. Ärh, siinä menee hermo!

Sain eilen kirjoitettua Valentiinolle, yllätyksenä sieltä tuli myös viehko, itse laadittu Valentiinuksen päivän kortti. Shöpö! ;) Itse en semmoista lähettänyt, mutta kirjettä väittäisin ihan kohtuulliseksi. Nurse Susu kävi kylässä – auts, pitäisikin muistaa kertoa täällä blögissä lisää Heddasta. Jep, Hedda tulee saamaan sijansa.

Belga on tulossa lounaalle ja siivoamaan sekä hoitamaan jokusen muun pienemmän puuhan. Tänään tarjolla paistettua riisiä kera muun kiinalaistyyppisen safkan. Jälkkärinä krumpelia tai suklaakeksejä. Eiköhän tuo alas mene!

Luettua: Marja Ahonala Suurin kaikista on laulu: Taru Valjakan elämä. Peruselämäkerta leidin elämästä ja rooleista, kertoo suht koruttomasti sen mitä pitääkin. Tästä on vaikea sanoa muuta kuin että Valjakka olisi ansainnut värikkäämmän ja monipuolisemman teoksen. Tällaisenaankin lukukelpo. Nora RobertsPuolitotuuksia ja valkoisia valheita. Hömppää, joka kelpaa hyvin odotuskirjaksi… ei tästä muuta oikein osaa sanoa eli jos tunnette leidin, saatte oletuksenne mukaisen tuotteen. Anna-Liisa Huhtala-Fiskars, Jarmo Uusi-RintakoskiSuuri virta. Hiukan erilainen matkakirja Kiinasta kolmen vuosikymmenen aikana. Tämä pitää lukea tarkemmin uudestaan, oli pikalainana ja jäi hutaisemiseksi lukeminen. Merete Mazzarella Aurinkokissan vuosi. Ikääntymisestä ja rakkaudesta, ihmissuhteista ja yleensä elämästä, myös aikaisemmista kirjoista jne. Olen aina pitänyt tekijästä ja tämäkin kirja on taas erittäinkin suositeltava. Myös meikäläisen ikäisille ja nuoremmille ;) Patricia HighsmithMerenneitoja golfkentällä. Leidin aiemmin suomentamattomia novelleja oikein pätevä kokoelma. Nämäkin lukee aivan mielikseen ja suosittelen vars. kirjailijasta jo ennestäänkin pitäville. Eija Piekkari – Kuolema kutsuu katsomoon. Tuota, tämä leidi jatkaa myös  samoilla päähenkilöillä poliisi- ja rikosromaanejaan, jotka vaan eivät mitenkään hirveästi minua vakuuta. Yö- ja odottelulukemista. Aila RuohoVartiotornin varjossa: toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta. Haastattelujen ja tutkimuskyselyjen sekä vapaiden kertomusten perusteella tehty tutkimus siitä, miten liikkeestä lähteneet ovat elämänsä kokeneet, mitä usko heille on merkinnyt ja mitä ovat ne asiat, joista julkisuudessa ei paljoakaan puhuta. Asiallinen, osittain ahdistava paljastuskirja, joka ei kuitenkaan pyri keltaisen lehdistön rinnalle tai otsikoihin. Lukekaa, jos kestätte kaikkea scheissea… Pekka HiltunenVaro minua. Trilogian loppu (vai jatkuisiko tämä kuitenkin…). Ei juonipaljastuksia, mutta poliisit epäilevät leidien yritystä jostakin rikollisesta ja asiaa joudutaan selvittelemään. Sekä hyvä että paha suomalaisissa tulee myös konkreettisesti näkyviin. Suositan, mutta edellyttää edellisten opusten lukemista. Hannu MäkeläMuistan: Otavan aika. Muistelmat jatkuvat, mutta… nyt siirrytään enemmän omista ajatuksista ja kehityksestä sekä perhe-elämästä työhön ja hieman dropping names -tyyppiseen kerrontaan. Ei ilostuta kuten edelliset!. Kimmo KiljunenEläkeläisten taitettu itsetunto: seniorikansalaisena nyky-Suomessa. Uusi ja korjattu painos, jossa otetaan huomioon myös hallituksen säästöpolitiikka, eläkerahastot ja paljon muuta. Lue niin tiedät, miksi ikääntyneitä ei enää kannata ottaa vakavasti, ei kuunnella ja mihin olemme maana menossa? Leena LeskinenParasta ennen. Miten käy hyvin tienanneelle rouvalle työttömyyden alkaessa? Asunto menee myyntiin, mutta entäs avioliitto? Kun brenkku alkaa maistua, miessuhteet kiinnostaa ja ostarin baari viehättää, ollaanko menossa normaaleihin rutiineihin vai pitäisikö tehdä itse jotakin? Kovin todenoloinen tarina työttömäksi jäämisestä ja siihen sopeutumisesta, koko perheen osaalta. Erinomaisen suositeltava, vaikka joitakin selkeitä fiboja löytyykin… Hannu VuorioKäpylä. Kun toimittaja sattuu saamaan käsiinsä vääriä papereita, alkaa rauhallisessa Käpylässäkin tapahtua. Rakennusyrittäjän kuittikaupan lisäksi kun vastaan tulee kaikenlaista toimintaa. Ei kehno, mutta hieman tasapaksua ja arvattavaa eli jännitystä ei ehkä ole kaikille riittävästi. Käpylän kuvaus on asiaa! :) Sebastian LindellRajatapaus. Jälleen ratkotaan lappilaisia rikoksia, tällä kertaa pääasiana on ruumis Torniojoessa ja siihen liittyvät tapahtumat, kaivostoiminta ja yliopistokin eli hajaannusta löytyy. Valitan, edellisetkään dekkarit eivät oikein toimineet ja tässä on samaa vikaa. Asiaa ja ideoita on, ehkä liikaakin. Yö- ja odotteluopus. Maeve BinchyKastanjakadun väki. Niin ehdottoman tyypillistä tälle leidille, että ei voi erehtyä. Tosin ehkä tavallistakin sähelletympää eli sotkuisampaa sukulaisuutta, suhteita, kavereita ja kumppaneita. Hömppää yöksi ja odotteluun. S. J. WatsonKaksoiselämä. Pikkusisko on murhattu Pariisissa ja isosisko ei saa rauhaa vaan päättää ottaa selville, kuka tämän murhasi. Netin deittisivustolla on jotakin, mutta mitä muuta sisko oikein Pariisissa puuhasi? Ei pahempi, mutta hiukan johtopäätökset ja toiminta ontuvat. Kuitenkin lukukelpoinen trilleri, jonka loppua voi itsekin aavistella… Pasi LukkariJuuttaan evankeliumi. Dennis tekee työtä vähempiosaisten parissa jäätyään itse, hmmm, pakolliselle eläkkeelle erään lääkefirman palveluksesta. Menneisyys ei häivy mihinkään, sillä eräs leidi entisenä asiakkaana aiheuttaa varsinaista päänsärkyä! Eräs ravintoloitsija on tapettu ja ilmi käy outoja asioita. Tekeekö entinen firma bisnestä kokeilemalla lääkkeitä ensin lapsiin? Manipuloidaanko tutkimuksia vai lääkkeitä? Hiukan kotikutoisen oloinen jännäri, aihetta ja ideoita löytyisi enempäänkin! Laura LehtolaPelkääjän paikalla. Miten selviää  insinööri-isä yksinhuoltajana, kun vaimo menehtyy? Riittääkö oma itse, taidot ja kyvyt? Ja miksi vaimo yleensä meni kuolemaan! Romaani siitä, miten ihminen selviää käsittämättömänkin vaikeista asioista, kun on pakko ja jotakin, jonka vuoksi itse vielä elää! Voisin melkein suositella, mutta jonkinlainen stereotypioiden käyttö himppasen järsii. Mary Higgins Clark & Alafair BurkeTuhkimomurha. Nuori tyttö murhattiin matkalla koe-esiintymiseen 20 v. sitten. Nyt tapauksesta halutaan tehdä jakso  tosi-tv:oon. Johtolankana oli vain tytöltä jäänyt toinen kenkä, mutta mitä muuta käy nyt selville? Laurie Moran tutkii ja ihmettelee selkeästi syylllsenä pidettyä entistä poikaystävää sekä hieman muitakin tytön tuttavia. Ei ihan sitä, mitä odottaisi. Minusta tämä ei kantanut niin hyvin kuin Clarkin dekkarit yleensä ja muutenkin jäi vain hetken huviksi… Susanna Alakoski – Lähimmäisen huhtikuu; päiväkirja. Olen pitänyt leidin kaikista opuksista, mutta… kaikkea ei enää jaksa, toistettuna moneen kertaan, tolkutettuna ilmeisesti itselleen. Vakuuttelu ja nykyinen itsetunnon nosto ja itsensä pakkokehuminen ei riitä, jos läheisriippuvuus, syyllisyys tms. on tuota luokkaa, sorry vaan. Eivät kaikki toivu samalla tavalla, samoin keinoin ja leidin näkökulma on ikävä kyllä vain hänen omansa *onneksi*. Nähtävissä myös omahyväisyyttä, josta en pidä. Vain erittäin ahdistuneille vertaistueksi, muuten tätä ei jaksa ja silloinkin on syytä käydä terpalla ;) Eli tässäpä taas jokunen opus, jos olisi vinksuille käyttöä. Lukematta lojuu kerrankin ainakin kolme pinoa ja se vain fysiologisista syistä: en löydä oikein hyvää lukuasentoa näiden sallittujen joukosta *möks*! Kyllä se taas tästä lähtee, kunhan vielä viikon verran jaksaa olla vain kahdessa asennossa. Upeita kirjoja on siis lukematta vielä vaikka kuinka paljon, lisää tulossa! :)

Ja nyt aamuompulle ja taikajuomalle!

ALLEKIRJOITUS

POLKA – EI SILTÄ TEKEMISTÄ PUUTU VAAN KYKENEMISTÄ…

Normiperstai

Pakko pyrkiä ns. normaaleihin rutiineihin, alkaa mennä hermo…  Tai siis hermo menee sihen, ettei saa tehdä sitä vähääkään. Tosin taas tajusin, ettei kovin paljoon välttämättä pystykään. Ärh.

Eilen ihan vähän väkersin jotain Belgaa odotellessa ja sehän kostautui heti. Yö ja aamu pahimpia aikoihin. Särkee. Syynsä lienee myös runtukelissä. En tykkää, en sitten yhtään. Kulutankin tämän päivän kirjoittamalla Valentiinolle sekä mahd. laatimalla jotain muutakin, jos jaksan. Pää väittää aina, että jaksan – muut paikat tajuavat sen vasta paljon myöhemmin. Epäreilua. Pitäisi aina yrittää muistaa, mutta kun on vaan niin kirotun tyhmä. .(

Tänään ei siis oikein aihetta muuhun. Yllätysrojektikin kuivunee kasaan. Auttaisikohan pala omenaa tai hapankorppua?

ALLEKIRJOITUS

POLKA – NYT EI TAAS KUNNOLLA KULJE!

Toipuuko makaamalla?

Kaikkien kieltojen ja käskyjen uhalla, osaan ongelmista tosiaan auttaa se laiska makaaminen. Toisaalta siitä on seurauksena se, että selkä on nyt jumissa… Ei siis koskaan hyvä. Toivottavasti suunta on kuitenkin parempaan. Tänään yritän taas väkertää meille sen ns. paremman lounaan. Ei se ole sen parempi kuin viikollakaan. Sen laatimiseen on ehkä käytetty runsaasti enemmän aikaa ja vaivaa, joskus jopa vähän parempia aineksia *jos on ollut tarjolla*. Minä olen vain pitänyt ideana, että sekä minä että Belga saamme kerran viikossa kummatkin nauttia itseämme paremmasta seurasta sekä ruuasta, jossa saattaa olla jopa salaattia kylkiäisenä. ;)

Sain eilisen makaamisen aikana kirjoitettua sen mitä pitikin. Aikaa tosin meni ja kirjoitusasento on taatusti epäergonomisin ikinä. Mutta se on tehty ja siitä olenkin ihan tyytyväinen. Tosin kirjoittaessani englanniksi tulin taas aivan hirmuisen kateelliseksi! Olen kateellinen kaikille, joiden äidinkieli on englanti. Ihan siitä syystä, että heillä on omalla kielellään luettavissa valtava määrä kirjoja. Kirjoja, joita ei ole käännetty ja joita ei siis joku kustantaja ole valinnut. Tarjonta on siis valtava ja se vaikuttaa tietty sekä omiin valintoihin että kirjojen hintoihin… Ja kyllähän minäkin luen englanniksi kirjoitettuja opuksia, se ei vaan ole sama asia. En ikinä pysty hallitsemaan aivan täysin kaikkia vivahteita. Niitä, joilla kirjoittaja on ehkä hyvinkin hienovaraisesti halunnut tuoda jotakin julki. No niin, se kateus on jo häipynyt! Minulla on isot pinot kirjaston kirjoja vain odottamassa lukemista, ihan turha märistä. Postistakin tipahti pari kevään uutuutta. Olen ihan tyytyväinen tähän… .kunhan nyt pääsin sanomaan tuostakin.

Mitäs muuten arvelette, mitä tekee Polka syötyään pari kuukautta omenoita 2 – 4 kpl päivässä ja niiden loputtua? Lähettää tietty Belgan kauppaan hakemaan tuoreita hetelmiä, niitä halvimpia. Ensin laps tuo ison laatikon kivejä, jotka tietty ovat hyvejä. Seuraavalla viikolla alennushalvennuksella *muka* on veriappelsiineja tai niitä tavallisia ja ne eivät jostain syystä vaan uppoa. No, Polka tietty ohjeistaa Belgaa tuomaan jälleen ison pussukan niitä puolalaisia halpisomppuja. Tässä vaiheessa laps kysyy, olenko tosissani. Kyllä, tietty. Ja taas meillä syödään samoja omppuja, hyviä ovat edelleen. Turha yrittää väkisin syödä hetelmiä, joista ei ihmeemmin pidä tai joista saa jotain oireita (sitrushedelmät, banaani). Enkä minä suostu tuhlaamaan älyttömiä summia eksoottisempiin heekkuhetelmiin. Kas kun nämä tuoreet jutut on minusta myös syötävä tuoreena eikä puoliraakana tai ylikypsänä. :)

En taaskaan saanut nukuttua, joten kulutin yötä suunnitellen kaikenlaista. Jostain kumman syystä minulla on näköjään oletuksena se, että minä todellakin toivun tästä paljon parempaan kuntoon. Ei pitäisi olettaa. Pitäisi muistaa, että selässä on useampi vika ja kun ryhtyy *siis ehkä ryhtyy, jos pystyy* liikkumaan enemmän, selkä ei tule siitä pitämään. Melkein kirjoitin, että liikkuisi jopa ilman rolleria. Poistin oletuksen, koska niin pitkälle en edes uskalla kuvitella. Realistinen tavoite voisi olla se, että käyttäisi keppiä ja ainakin ulkona liikkuessa rolleria. Ei nyt kuitenkaan mennä niin pitkälle ollenkaan! Nämä ovat vain valveunia. Tyydytään nyt vain siihen, että yleensä pystyn täällä toimimaan ja jotakin jopa tekemäänkin.

Siksi pitääkin hiissautua niihin lounaan valmistelupuuhiin. Just, näin aikaisin siksi, että en pysty seisomaan pitkään enkä tekemään kaikkea peräjälkeen. Lauvantailounaan valmisteluun ja tekemiseen kaikkinensa on varattava aikaa vähintään nelisen tuntia.

Kaikille lukijoille herkukasta viikonloppua! :P

ALLEKIRJOITUS

POLKA – JOS SE EI VALITA, SE PUHUU RUUASTA JA KIRJOISTA!

Perjantain pikaiset

Tässäkin hissukseen siirrytään normaaleihin aikatauluihin eli yritän pitää tänään kirjoittamispäivän, kaikkea muutakin siihen liittyvää pientä puuhaa olisi tarjolla. Siinäkin mielessä hyvä, että ei tässä ole ihmeitä täällä blögissä tänäänkään kerrottavana.

Belga kävi eilen ja hoiteli asioita sekä siellä että täällä. Sitä tavallista ohjelmaa, pyykkäyksellä koristeltuna. ;) Huomiseksi on säästetty muuta pientä puuhaa, johon itsellä ei ole lupa vielä vääntäytyä *vasta sitten aikataulun mukaan*. Itse märehdin erästä asiaa taas Kelan kanssa. On se ihme laitos; tuskin ainoakaan asia hoituu helposti. Tähän liittyen voin taas todistaa, mitä meikäläiselle maksaa Kela-taksin tilaaminen. Maksoin nimittäin puhelinlaskun eikä siinä ole kuin pari ylimääräistä tekstiviestiä. Niiden lisäksi normilaskusta poikkeaa vain se, että jouduin laskutuskauden aikana soittamaan kolme (-> 3) kertaa Kela-taksin tilausvaraushidastuskeskukseen. Nyt voi aivan selkeästi todeta, että lasku on 15 – 19 euroa enemmän kuin normaalisti. Yksi puhelu (eli taviskäyttäjälle joko menon tai paluun tilaaminen, itselle yleensä molempien mikäli vain mahdollista) maksaa siis käyttäjälle vähintään 5 euroa. Yksi puhelu!? Jonka lisäksi omavastuu on 25 euroa / matka, eli käynti pkl:lla tai sairaalassa maksaa 2 x 25 euroa + 2 x 5 euroa = 60 euroa! Tämä on aivan käsittämätön summa, Meiltä tuonne Vandaalle maksaa normitaksolla alle 35 euroa – noin vertailun vuoksi. Kela vetää ainakin tällä seudulla kahmaloittain rahaa välityspalvelun avulla: se on äärettömän hidasta, niin hidasta että hävettää. Mielelläni tietäisin, mihin tuo raha aivan oikeasti menee? Any? Ai niin, edelleenkään ao. keskuksessa ei ole käytössä mitään käyttäjätietoja, joten kaikki joutuu kertomaan ja toistamaan moneen kertaan (joka tietysti on tarkoituskin, koska se pitkittää vekkulisti puhelua). Ärh!

Oli taas niin tyypillistä, että kun kehuskelin eilen saaneeni unta, viime yö jäikin sitten taas oikein reilusti vajaaksi. Ei voi mitään, ei edes harmitella. Se on jo niin tavallista…. silti ottaa päähän, koska en pystynyt nukahtamaan kipujen ja puutumisen ym. takia. Aivan, tähänkin olisi olemassa oikein hyvää aviketta. Mutta eihän sitä nyt tässä maassa sentään… Tuo valvominen sai kuitenkin aikaan taas suunnitelmoimia eli sellaisia unelmoita, joihin liittyy ainakin melkein toteuttamiskelpoisia suunnitelmia. Olisihan se kiva, jos… jos nyt ihan ensin vaikka tästä kuntoutuisi paremmin käveleväksi.

ALLEKIRJOITUS

POLKA – OLEN TAAS LUVANNUT KAIKENLAISTA!

Toipuminen on minuuteista riippuvaista!?

Otsikon mukaan – kyllä! Eilen nimittäin soitin fysterpalle ja kyselin muutamaakin asiaa. Lopuksi tarkistin näitä rajoituksia eli 6 vkon päästä leikkauksesta saa istua esim. autoon (ja muulle matalammalle istuimelle). Kysyin pitäisikö minun kuitenkin varoa enemmän ja ottaa tyyny mukaan, koska Härra Dri piti tuota varomista ym. tärkeänä. Ei, ei sitten ollenkaan – terpan mukaan se on sitten 6  vkon jälkeen vain haitaksi… Puuttumatta tässä kohden muuhun, perstaina 19.2. klo 00.01 minä saan tehdä kaikkea nyt huomattavastikin rajattuja toimia! Saman aikamääreen jälkeen en siten saisi myöskään enää käyttää tiettyjä apuvälineitä. Uskomatonta, miten fysterpan asemassa oleva henkilö, jota minä en ole edes perskohtaisesti tavannut, voi antaa minulle näin äärimmäisen tarkat ohjeet! :P

Aivan, niin pitkää kuin leveääkin. Minulla todella oli paljon kysyttävää, mutta en saanut mihinkään järkevää vastausta. Lisäksi sain täysin erilaisia *joka vastakkaisia* neuvoja kuin minut leikkauksen jälkeen tavannut fysterapeutti antoi. Himppasen alkoi närppiä, en alkanut huudella hävyttömyyksiä – kerroin kyllä, että melko outo tapa heillä on toimia ja jaella ohjeita ilmeisesti manuaalia tuijottaen. Minä päätin pitää sen oman pääni *ja järkeni* ensimmäisenä sikana ja noudattaa ekan terpan ohjeita soveltaen sekä muistaen sen, että Härra Dri piti sitä ylimääräistä varomista tarpeellisena. Ehkä minä sillä selviän. Ei minulla sinänsä ole ratkaistavana ongelmia, halusin vain vahvistusta omille teorioille ja tekemisilleni. Samalla tietenkin myös sille, etteivät lukijani ole jo ilmoittaneet minua Finlandia-hiihtoon! :o

Ei tässä ihmeempää, polvea särkee pitkään seisoessa tai istuessa. Lepo helpottaa, tietysti. Nyt alkaa tulla jo hinku päästä ulos ja laajempiin tiloihin kävelemään sekä testailemaan. Testaamista tarvittaisiin sen takia, että sen tarkan 6 vkon jälkeen voisi ehkä jo uskaltautua hoitamaan muutaman tärkeimmän asian. Mutta katsotaan nyt! Edelleen eniten näistä rajoitteista närppii tämä ns. nukkuma-asento, joka ei ole meikäläiselle luontainen. Viime yönä sain kuitenkin – ja taas – poikkeuksellisesti goisittua yhteensä n. 4.5 h. Jeeee, vuoden ennätys. :)

Belga tulee tänään ja käy noutamassa yhden paketin, pinon kirjoja ja vähän tuoretta syötävää. Omenat ovat nyt loppu! Pitää keksiä jotakin tilalle. Samoin pitää alkaa kehitellä taas itsellekin jotain uutta lounasruokaa. Muuten, se melkein ensimmäinen paikka, jonne kuskaan itseni liikkumarajoitteiden poistuttua, on kyllä ViiVoan. Taas on tullut huomattua, miten paljon kaikkea pientä puuttuu… siitä päätellen ostoslistasta tulee mittava!

Jännäprojekti etenee seuraavan kerran vasta ensi viikolla, joten minulla ei ole mitään ihmeellisen tärkeää kerrottavaa. Toki voisin taas kommentoida uutimia, mutta teen en edelleenkin siellä toisaalla. Ja nyt nylkemään kiviä! :)

ALLEKIRJOITUS

POLKA – KUNTO PARANEE MINUUTTIEN SISÄLLÄ…