Niiiiin yhteistyökykyinen Polka…

Juu, juu, uskokaa pois. Olin minä eilen yhteistyökykyinen. Eikä tarvitse kenenkään hävetä! ;) Vaikka taas olikin ”pientä” mättöä eli esim. rtg-varaus oli tehty v. 2013 tietojen perusteella eli varattu vas. olkapään kuvaus. Siinä sitten ihmeteltiin ja meikäläinen melkein käännytettiin pois. Järki voitti, tsto kirjoitti uuden, oikean lähetteen ja marssin kuvaukseen rääkättäväksi (tarkoittaa tässä sitä väkisin vääntelyä, että oikeat paikat kuvataan – se muuten sattuu).

Lekuri oli vain noin vartin myöhässä eli ei paha sekään, sitäpaitsi hän muistutti oudosti Freddie Mercurya. :D Ihan mukava mies, hänen mielestään kaikki on OK ja sain luvan tehdä mitä vaan (järkevissä rajoissa hissukseen aloitellen). Ei siinä kummempaa, valittelin sen mikä oli tarpeen, kivuista ei sen enempää. Kuntoutusasia on paikallisen arvaamon hoidettava, mutta hemmo lupasi kirjoittaa puollon, jos tarpeen. Ei se nyt tod. mikään soiva peli ole, mutta tästä lähdetään! :)

Kyllä minä eilen jo sitten olinkin liikkeellä. Toverittaren Miäs kyyditsi ja pääsin sitten samalla reissulla käymään myös eestiläisessä kaupassa. Arvaattehan te, miten siinä kävi; ostin kassillisen muonaa (siemeniä, adjikaa, keksejä, juustoa, kohuked ja karkkiakin vähäsen). Tuntuipa mukavalta olla oikeasti liikkeellä ja valita siellä ostoksia – olin kuin lehmä laitumella! Kiitokset kyydityksestä sekä muusta avusta, se on isompi juttu kuin ehkä arvaattekaan.

Kotona olinkin supikipeä eli jokainen lihas huusi ja selkä vonkui. Argh. Ilta meni pakkolepuutellen, mutta nyt aletaan nousta normaalisti ylös ja muuta jänskää. Nakuttelen tätä klaffipiirongin ääressä istuen, siinäkin mielessä siis palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Illalla kuitenkin kone siirtyy tuonne petin viereen, koska tässä ei jaksa kökkiä ja katsoa liikkuvaa kuvaa kovinkaan pitkään. Rolleria en vielä jätä kuin hetkeksi silloin tällöin, sen verran on kävelyssä epävarmuutta ja nuita nuljuavia niveliä. Tavoitteena on kuitenkin aloittaa vähemmän rankkojen kotihommien tekeminen sekä vähän katsella muitakin juttuja. Jospa kerran viikkossa kävisi kylillä hoitamassa asioita noin alkuunsa. En varmaan pysty kaikkea tuomaan itse vielä kaupoista, koska olkapäät ovat niin sökönä. Mutta jos edes osan ja jos saisi edes ne uudet klasit ja vähän muitakin asioita tehtyä, voisin olla jo tyytyväinen itseeni.

Ei sovi kuitenkaan olla liian tyytyväinen, siitä heti rankaistaan. Kuntoutuslähetettä on aneltava Lortolta ja siitä tulee taas ihan hemmetin hankalaa, minä tiedän sen. Jätän ensi viikolle, sillä ei ole kiirettä. Samoin lääkitys ym. ovat hänen takanaan… Sitäkin pitää miettiä uusiksi.

Pääasia nyt on, että varaosa on paikallansa ja minä saan alkaa harjoitella maratonia varten. Vastaanotilla kukaan ei loukannut ketään ja kunhan kelit paranevat, aion uskaltautua ihan lähitienoolle kävelemään… *hurjaa menoa* Tässä samalla kiitokset kaikille minua tsempanneille – kiitokset, oikein isot kiitoket! :P

Tällaista tänään. Belga on tulossa käymään ja hoitaa kirjasto- sekä kauppa-asiat, kuten sanoin, en vielä itse uskaltaudu. Kotihommia kyllä on eli tässä päivän kirjoitusten välissä on kaikkea muuta puuhasteltavaa enkä minä pidä sitä pahana.

ALLEKIRJOITUS

POLKA – SUURUUDENHULLU UNEKSIJA!

Mahtavaa Naisten päivää kaikille!

Tässä jokaiselle naislukijalle kimppu yrttilöitä, loota sukulaatia, jotakin hyvää luettavaa sekä lupa oikein messeviin päivätorkkuihin! :) Eipä täällä meillä päivää ole niin hirveästi ikinä juhlistettu – mukavampi tämä kuitekin on kuin äitien-/isänpäivä tai ystävänpäivä. Minun mielestäni siis. Olen ollut parikin kertaa reissussa Neuvostoliitossa siten, että tämä juhlapäivä on osunut matkan ajalle. Voin vain sanoa, että siellä juhla todella näkyi ja tuntui joka paikassa. Kaikki naiset saivat kukkia ties missä. Oli ilmaisia lippuja erilaisiin kulttuuritapahtumiin, leffoihin, ainakin joissakin ravintoloissa oli spesiaaliannoksia ja ilmainen jälkkäri jne. Oikein mukavaa tulla kerrankin kohdelluksi kuin rinsessaa. :D

Blögiongelmista voitte lukea lisää eilisen päivityksen kommenteista. Syy ei siis ole minun korvieni välissä, vaikka kohta taas siitäkin puhutaan. Toivotaan kuitenkin, että blögi toimii, näkyy jne. Ja hei, jos mielestänne täällä on jotain omituista, laittakaa kommaan tai meiliä suoraan, jooko? Välttämättä minun näkymäni täällä ei ole sama kuin teillä… Kiitokset kärsivällisyydestä, toivottavasti kaikki taas toimii OK.

Tänään pitää valmistautua huomisen saiskukäynnille eli jälkitarkastukseen. Hmph, olen taas ehkä turhan skeptinen. Vastassa on täysin tuntematon hemmo, ei siis tämä kaveri, joka lupasi sen soivan pelin! Pitäisi saada häneltä parikin todistusta / lähetettä, epäilen hiukan… otan kuitenkin mukaan kaikki vanhat paperit, koska siellä on edelleen tarjolla vain ne pari virheellistä asiakirjaa. Siis jos hyyppä tukeutuisi vain niihin, ei mistään tulisi mitään. Toivonkin, että tämä olisi kerrankin siedettävä tapaus *joo, kaikkeahan voi toivoa*. Pitänee myös laittaa itselle muistiin, että kysyn kaikista kieltyistä tekemisistä ja asennoista – siis mitä saa tehdä ja mitä ehdottomasti ei. Siitä sain jo esimakua, kun kolme eri fysterppaa antoi keskenään erilaisia ohjeita aikaisemmin tuonne soitellessani.

CZBI4FgWwAQAfPT.jpg large

Kokeilin eilen taas sen melkein soivan pelin kestävyyttä ja pesin lakanapyykin. Oli se vähän rankkaa eli kipuja riitti illalla ja nyt vielä pahemmin. Aamulla (retorisesti kysyn, onko klo 3.50 aamua vai ei?) olin niin hitsin kipeä ja jäykkis, että… Pääasia, että pyykit on pesty ja saatu kuivumaan ihan itse ja ilman mainittavia, suurempia ongelmia. Lisäksi laadin eilen itselleni vihreää kalacurrya sekä jonkinlaista bataatti-peruna-purjo-paistosta, oli kyllä heekkuva. Tänään ei siis ruokaongelmaa, voin keskittyä muuhun. Sellaiseen, jota olen luvannut ja luvannut… Ähhh!

Väsyttää taas niin kirotusti enkä saa kipujen ja särkyjen takia unta. Tästä on turha valittaa huomenna, minähän tiedän miten siinä käy. Kun kerron, mitkä eivät käy, minulle nauretaan isoon ääneen, samoin kuin kipuja valittaessani. Jos ehdotan paria mahd. sopivaa valmistetta, ensin myös nauretaan ja sitten päälle suututaan. Että tällaista se nyt vaan on. Enkä minä muuten, mutta kun tätä on jatkunut kohta n. 12 v. (ainakin) asialle voisi tehdä jotakin. Ja kyllä;. kaikkea on kokeiltu; melatoniini ei vaan sovi, samoin kaikki mielipide(ja psykoosilääkkeet). Ne väsyttävät koko päivän, oksettaa ja niistä tulee peräti outoja´mielentilan muutoksia. Nukkumiseen niillä ei ole mitään vaikutusta eikä myöskään kipuihin. Ja kyllä. joskus aikanaan jonkinlainen kotitekoinen meditointi ja rentoutus auttoi. Nyt se ei vaan riitä!

Jahas, olen varmaan käyttänyt koko valituskiintiön niistä vanhoista, samoista asioista. Jospa toivoisi, että olisi jotain mukavampaa kerrottavaa ylihuomenna, sen käynnin jälkeen. Muuten mieltäni ovat ilahduttaneet mitä oudoimmat ja kiehtovimmat öiset ideat! :P

ALLEKIRJOITUS

POLKA – ONNEKSI KUKAAN EI NÄE UNIINI JA SUUNNITELMIINI

Kohta riittää tämä pelleily

Menee hermo WP:n kanssa. Tai sitten se on YP. Kirjoitin päivityksen, yritin saada sen ulos. Ei, herjausta herjausta ja taas salasanojen vaihto ja kettuilua uloskirjautumisesta ja jos sen vahvistaa, ei pääse tänne enää ikinä? Miksi tämä on yhtäkkiä niin hlvtin hankalaa? TÄH?

Minä olen loppuunväsynyt enkä jaksa nyt tapella tämmöisen jutun kanssa. :( Olkko.

ALLEKIRJOITUS

POLKA – NYT TAAS NYPPII ERIKOISEN KIEHTOVASTI

Yritän, yritän kovasti…

tällä kertaa olla kommentoimatta kommentteja. En siis omia. Kyse on eilen  mainitsemani turkulaisen Arssin tilanteesta. Nyt on pakko linksuttaa Iltahöpinöihin sekä ao. juttuun ja kommentteihin. Ei, minulla ei ole CRPSII:sta, mutta on muutama diagnoosi ja stanalliset kivut. Huoletta voin silläkin perusteella vain sanoa, että nyt ketuttaa. Sekä lääkärin sanat että monet kommentit. Tuntuu, että tässä jutussa sinänsä on jotakin samaa kuin muutamissa omissa kokemuksissa… nuo lääkärien ja tiettyjen ihmisten asenteet.Kaikki kun ei käy kaikille, miten totta se onkaan. Näille huomauttajille olisikin sanottavaa mielipidelääkkeistä sekä siitä, että niillä ei todellakaan ole kaikille vaikutusta, ei ainakaan toivottavaa sellaista!  On se nimittäin hemmetin kummallista, että siihenkään ei uskota. Ärh… menee hermo.

Ehkä se menee muutenkin. Ei minulla taida olla mitään kerrottavaa. Täällä on niin lohduttoman kylmää ja kosteaa, että oikein tuntee sen tunkeutuvan niveliin. :( Ehkä pitää laittaa jotain muonaa uuniin. Tai jotakin. En minä tiedä, koska nyt taas nyppii. Ei varmaan pitäisi, joten minä menen syömään palan hapankorppua. Grrrrr.

ALLEKIRJOITUS

POLKA – IHAN TAVALLISELLA PASKATUULELLA ILMAN MITÄÄN SYYTÄ

Käyttämätön viikko

Vaihteeksi taas viikko, jolle ei ainakaan etukäteen ole sovittu yhtään mitään. No, milloinkas sitä nyt oikeastaan olisi. Periaatteessa viikko on siis täynnä mahdollisuuksia. Käytännössä vain pitäis-muttei-pysty -hommia. Räyh. Ja ei, enpä osaa ajatella niitä mitenkään positiivisesti.

Ei ole muutenkaan oikein hyvä aamu. Yöt ovat edelleen lyhyitä ja katkonaisia, kivut herättävät asentoa vaihtaessa, siitä yhdestä siihen toiseen. Ärh. Olisi paljon parempi olo, jos olisi edes nukkunut kunnolla. Noh, mitä tässä märisemään. Nämähän ovat kuuluisan kipupolin mukaan täysin normaaleja kipuja *mä niille normaalit näytän* ja siksi mös lääkitystä ajetaan alas. Jotenkin minä en löydä järkeä tähän hommaan. Minun mielestäni lääkitys pitäisi olla ennallaan ainakin niin pitkään, että pääsisin aloittelemaan kunnolla kävelyä ja muuta liikehdintää. Siinähän ainakin aluksi kipeytyy joka paikka, aivan taatusti. Mutta ei. Kun on näin upea ”erikoisasiantuntemus” olemassa, niin ilman muuta ne kivut on vaan kestettävä ilman mitään. Ärh-ärh. En linkkaa tähän enää turkulaisen Arssin tarinaa, kaikki ovat sen varmasti jostain jo lukeneet. Mutta siinäkin taas esimerkki suomalaisesta kivunhoidosta, olemattomasta tai saavuttamattomasta, joskus täysin  turhista vuosien kokeiluista – näitä tarinoita on nimittäin liian monta. Vilkaisin kommentteja, huh… Monta kipupotilasta, monta eri keinoa (joista osa ainakin lievästi kyseenalaisia). Olen muuten aivan rehellisesti sanoen sitä mieltä, että nämä jullkisen puolen kipupolit toimivat sellaisten periaatteiden mukaan, jotka eivät vaan läheskään kaikille kipupotilaille sovi!

Ja kyllä, minulla on taas suunnitelma – parikin. Voi kun senkin energian ja mielikuvituksen, jonka käyttää öisin yleensä toteuttamiskelvottomiin suunnitelmiin, voisi oikeasti valjastaa konkreettiseen toimintaan! Tulokset olisivat taatusti ihan hurjia. ;)

Toisaalta, olen edistynyt sen verran, että tämä on jo toinen aamu, jolloin puen päälle kotivaatteet enkä rahnusta yökkäri-villis-yhdistelmässä koko päivää. Ei siitä ole ihmeempää iloa kenellekään. Tarjolla kun on täsmälleen ne rätit, jotka ensimmäisinä osuivat Belgan käteen pyytäessäni häntä antamaan kaapista jotakin vaatetta. Eikä se ole Belgan vika, minä vaan pidän näitä kulahtaneita kuteita aina kotioloissa…

Eipä siis mitään rapottavaa tänäkään aamuna. Uutiset ympäri maailmaa eivät kertoneet mitään mukavaa. Nyt on kai olevinansa jokin hiihtoloma, niillä joilla on ja joilla on varaa. En muista itse kouluaikana enkä edes Belgan kanssa koskaan matkustaneeni mihinkään, ei edes kotimaassa, tämän loman aikana. Meillä se on aina vietetty loisimalla kotona, kirjojen, pelien ja kuvalaatikon lämpimissä syleilyissä. :) Sen takia pidän tuota kohkaamista Lapista ja laskettelusta jotenkin äärimmäisen vieraana ja melko ääliömäisenä *konevoimin ylös, painovoima tuo alas*. Tiedän, että tähän tulee varmasti kommentteja – siitä vaan!

Niitä odotellessa, aamuomena ja jääkkärin tsekkaus…

ALLEKIRJOITUS

POLKA – PERIN KYLLÄSTYNYT MUUTAMAANKIN ASIAAN

 

Mitäkähän tekisi, että…

mainittaisiin? No ei, en kaipaa mitään mainintaa! Mitäkähän siis tekisi, että löytyisi sellaista tekemistä, jota olisi lupa tehdä? :o Minä vaan suunnittelen enkä pääse siitä eteenpäin, koska en saa / voi tehdä jotain perin simppeliä juttua (esim. ryömiä alakaappeihin). Olkoot sitten, mutta tietyt asiat rassaavat pientä päätä joskus ihan turhaan.

On, minulla on toki tekemistä – ihan luvattuakin. Mutta kun minä tahtoisin ilmeisesti jotakin ihan muuta! Pitäisi ehkä ensin päästä kokeilemaan, voinko alkaa kiertää hullunrinkiä jo talon ympäri vai eivätkö paikat kestä… On niin monta sellaista asiaa, jotka olisi itse hoidettava eli mentävä paikalle. Ihan ekaksi näöntarkastus ainakin. Toisekseen asia, jonka jo olen laittanut alulle eli kodon langaton verkko kaikkine lisähärpäkkeineen. Ei, asialle ei vielä ole konkreettisesti tehty mitään. Puhuttu & konsultoitu, nyt etsiskelen sopivia tarvittavia vekotteja. Sitten ovat nuo ikuisuusasiat eli vaatekaappien organiseeraaminen ja perkaus. Toisena ajankohtaisena viherviitakon kasvien tsekkaus, multien vaihto ja osaan uudet ruukut jne. Semmoista tavallista keväthommaa siis. Ärh. Kai sitä pitää vain alkaa noita kasveja hissukseen käsitellä, muuhun ei yksin pysty – eikä niihinkään läheskään kaikkiin. Jotakin on tehtävä tai menee se vähäkin järki!

Eilinen meni vielä väsyn merkeissä ja päivälläkin torkkuen. Yö katkonaisesti, mutta kohtuullisesti kuitenkin. Jos jotakin pystyisi tekemään enemmän päivisin, ei tarvitsisi maata niin paljon eivätkä ne kivut sitten iskisi aina keskellä yötä *ainakaan toivottavasti*. Kaikki vaikuttaa kaikkeen! Josta tuli mieleen, että se kipupkl:n lekuri soittaa huomenna. Minulla ei ole mitään järkevää keskusteltavaa ihmisen kanssa, joka väkisin tyrkyttää mielipidelääkettä ja nauraa kertomilleni kivuille. Ei jumankauta el:n toimenkuvaan kuulu se, että asiakkaille nauretaan! Toki sitä on tottunut kaikenlaiseen kohteluun, mutta minusta tuntuu etten halua asioida tämän tahon kanssa millään tavalla… Mielelläni ottaisin pari lausuntoa ja lähetettä, mutta varmaan niidenkin pyytäminen on hullua, turhaa, naurettavaa ja tarpeetonta. Toisaalta, sellainenhan minä juuri olen!

Huomattavissa lievä katkeroitumista? No varmasti, koska kipuihin ei sinänsä pure mikään. Kehotetaan liikkumaan, mutta ei saa *rajoitukset jne*. Määräillään tekemään yhtä-ja-toista, muttei kuitenkaan anneta pohjaedellytyksiä toimiin *fysterppa & muut keinot*. Ilman lääkärin lähetettä ja / tai lausuntoa kun ei pysty viemään tiettyjä juttuja läpi. Tai pystyy, jos olisi rahaa heittää tuhluutettavaksi. Nyt ei todellakaan ole.

ALLEKIRJOITUS

POLKA – ÄRSYYNTYNYT SUUNNITTELIJA

Perjantain pikaiset

Tässäkin hissukseen siirrytään normaaleihin aikatauluihin eli yritän pitää tänään kirjoittamispäivän, kaikkea muutakin siihen liittyvää pientä puuhaa olisi tarjolla. Siinäkin mielessä hyvä, että ei tässä ole ihmeitä täällä blögissä tänäänkään kerrottavana.

Belga kävi eilen ja hoiteli asioita sekä siellä että täällä. Sitä tavallista ohjelmaa, pyykkäyksellä koristeltuna. ;) Huomiseksi on säästetty muuta pientä puuhaa, johon itsellä ei ole lupa vielä vääntäytyä *vasta sitten aikataulun mukaan*. Itse märehdin erästä asiaa taas Kelan kanssa. On se ihme laitos; tuskin ainoakaan asia hoituu helposti. Tähän liittyen voin taas todistaa, mitä meikäläiselle maksaa Kela-taksin tilaaminen. Maksoin nimittäin puhelinlaskun eikä siinä ole kuin pari ylimääräistä tekstiviestiä. Niiden lisäksi normilaskusta poikkeaa vain se, että jouduin laskutuskauden aikana soittamaan kolme (-> 3) kertaa Kela-taksin tilausvaraushidastuskeskukseen. Nyt voi aivan selkeästi todeta, että lasku on 15 – 19 euroa enemmän kuin normaalisti. Yksi puhelu (eli taviskäyttäjälle joko menon tai paluun tilaaminen, itselle yleensä molempien mikäli vain mahdollista) maksaa siis käyttäjälle vähintään 5 euroa. Yksi puhelu!? Jonka lisäksi omavastuu on 25 euroa / matka, eli käynti pkl:lla tai sairaalassa maksaa 2 x 25 euroa + 2 x 5 euroa = 60 euroa! Tämä on aivan käsittämätön summa, Meiltä tuonne Vandaalle maksaa normitaksolla alle 35 euroa – noin vertailun vuoksi. Kela vetää ainakin tällä seudulla kahmaloittain rahaa välityspalvelun avulla: se on äärettömän hidasta, niin hidasta että hävettää. Mielelläni tietäisin, mihin tuo raha aivan oikeasti menee? Any? Ai niin, edelleenkään ao. keskuksessa ei ole käytössä mitään käyttäjätietoja, joten kaikki joutuu kertomaan ja toistamaan moneen kertaan (joka tietysti on tarkoituskin, koska se pitkittää vekkulisti puhelua). Ärh!

Oli taas niin tyypillistä, että kun kehuskelin eilen saaneeni unta, viime yö jäikin sitten taas oikein reilusti vajaaksi. Ei voi mitään, ei edes harmitella. Se on jo niin tavallista…. silti ottaa päähän, koska en pystynyt nukahtamaan kipujen ja puutumisen ym. takia. Aivan, tähänkin olisi olemassa oikein hyvää aviketta. Mutta eihän sitä nyt tässä maassa sentään… Tuo valvominen sai kuitenkin aikaan taas suunnitelmoimia eli sellaisia unelmoita, joihin liittyy ainakin melkein toteuttamiskelpoisia suunnitelmia. Olisihan se kiva, jos… jos nyt ihan ensin vaikka tästä kuntoutuisi paremmin käveleväksi.

ALLEKIRJOITUS

POLKA – OLEN TAAS LUVANNUT KAIKENLAISTA!

Skitsoilua ja lällätysmoodia

Ei ole enää vetokettua, on pitkä… joku… mitä en itse näe! Poisto ei mitenkään hirveästi koskenut, nipisteli ja aiheuttikin vain yhden kirouksen. Enempi sisäistä kiroilua aiheutti KSH:n hyyppä ja tapa puhua – kuin olisin ollut vähintäänkin eeeerittäin iäkäs lapsi, jolla on muistisairaus ja joka ei vaan ymmärrä. Missä tällaista opetetaan? Ei kukaan luonnostaan puhu noin! Lisäksi ohjeet olivat taas olleet epämääräisiä, koska olen ”joku ylimääräinen”. Leidi soitti ja komensi käymään suihkussa ennen tuloaan, jotta voi hoitaa ketun. Menin vähän änkäksi; kyllä minä väkisin ruiskuun, mutta puuttui vaatetta ja muuta. Hissukseen sitten änkesin sinne niin, että tullessaan hänellä oli märkä valkoinen valas vastassa. Jotenkin nämä toiveet, pyynnöt ja asiat eivät ole välittyneet eteenpäin. Eikä muuten edes se, mistä kohdasta hakaset poistetaan. :o Tosin hän sitten kovasti kyseli, mitä voisi tehdä. Minä olin jo sillä tuulella, että oikein hyvä, jos siirtyisi toiseen osoitteeseen. Kyllä, kiitän palvelua. Mutta.. ehkä tässä vain rassaa se, ettei vars. tilaus tullut saiskun kautta ja kaikki tieto oli hukattu. Toivoisin kuitenkin, ettei kenellekään lällyteltäisi tuolla tavalla; se alentaa iäkkäämmänkin ihmisarvoa ja itsetuntoa kuulkaas aika paljon!

Oikea koipi on siis kipeä, polven vas. alaneljänneksessä tuntuu selkeä kipu, joka toisinaan säteilee alemmas. Koipi taipuu, pohje ei ole kipeä, voin astua varpailla jne. Turvoksissa se prle on – mutta on se ollut tuollainen aika usein ennenkin. Silti vähän hermostuttaa. Tosin joku väitti, että se johtuu lonkan murjomisesta? En minä tiedä, hoitsu ei vastaa tänään puhelimeen enkä tahdo päivystykseen. :( Tehkääs nyt pikadiagnoosi?

Haava on peitelty sidoksilla vielä pariksi päiväksi. Toivottavasti se paranee kunnolla. En minä tiedä, taas tuntuu kaikki menevän jotenkin sviduralleen eikä mikään toimi ihan siten kuin olisi toivottavaa. Lisäksi täällä on aivan saakelin kylmä! :(

Valitan, minä en keksi mitään mukavaa kirjoitettavaa tänään. No  juu, nukuin ehkä yht. sen 4 h ja sehän on ihan paljon. Muuten – no, taas alkoi se ajatusten kiertoliike, joka ei johda mihinkään hyvään.

Belga tulee lounaalle – saa laittaa itse, jos en jaksa. Käy se niinkin. Ähh, en minä  tiedä. Minä en taas kohta tiedä mistään mitään, taidan tarvita toiset kaffetkin.

ALLEKIRJOITUS

                      POLKA – JOSKO VÄHÄN ROHKAISUA, EDES?!

 

Muutama omena päivässä…

pitää lääkärit loitolla tästä kämpästä. Varsinkin kun vetäisen vielä lisäksi valkosipulia, chiliä ja inkivääriä – niin ja mausteita. Tuossa jo epäilin syöväni omenoita liikaa, mutta jos nyt varmuuden vuoksi myös tätä varten! :) Olen kohta syönyt koko laatikollisen omppuja, sain sen vähän ennen Yulea siis.

Nurse Susu on kantanut tänne myös muonaa, joka on tyytyväisenä lapattu kitusiin. Mukava välillä syödä toisen tekemää ruokaa, välillä olen tyhjännyt pakastimettimesta jotakin sinne joskus kätkemääni. Oikeasti, nälkää ei tod. ole nähty *röyyyyh*. Pikemminkin parina päivänä saiskusta kotiutuessa söin sikana, mutta puolustelin sitä kaikilla mahdollisilla puutoksilla sekä sillä, että itse syön suht tarkan aikataulun mukaan. Ei, en kellon mukaan siis. Tulee vaan niin paha heikotus, tutina ja sen jälkeen nälkäraivokiukku eli tämä on ihan itse vaan opittava – syödä pitää ja ajoissa. Eikä sen siis tarvitse olla kilotolkulla muonaa. Lounaaksi riittää se kipollinen muhennosta tms. Ja omppuja.

Eilisilta oli taas paha, samoin yö ja aamu… nukuin vain vähän, troppasin ja yritin katsella liikkuvaa kuvaa. Suurimman osan aikaa olin puolihorteessa. Liikaa kipuja, liian vähän helpotusta. En tiedä, oliko eilinen minimaalinen puuhastelu taas pahasta. Toisaalta, jostakin se on aloitettava kuitenkin. Toivottavasti tänään on parempi.

Belga tulee käymään ja eilen soittaessani kuulosti jopa ihan ilahtuneelta. Mukavaa! Huomenna on siis se KSH ja hakasten poisto, taisin eilen ilmoittaa väärän päivän. Joka päivälle siis jotakin. Ja edelleen on tätä ”pitäisi tehdä” -osastoa tarjolla. Kyllä, kyllä, hoidan ihan kohta tämän jälkeen tuon kirjeen postitettavaksi!

Koska Leidi Minnie on tarjonnut kaikkea mitä ikinä hän onkaan voinut, laitamma tähän tarjolle oikein keräilykuvan! Hän on tehnyt sen, minkä vain kissa  voi tehdä. Kuvat on ottanut ja koostanut Susu, joka on myös tehnyt kaiken mahdollisen – kiitos! :)

mINNIEIPakkanen saisi lauhtua, ihan vaan siksi, että iho on kuiva, pölisee ja kutisee – enkä ylety raapimaan enkä joka paikkaa rasvaamaan. Samoin haava (ja vars. sidoksen liima) kutisee niin, että häijyä tekee! Toivottavasti tuo asia ratkeaa huomenna ja kaikki on kunnossa.

En jaksa vänistä tänään. Taisin kuluttaa siitä osan jo eilen, minulla on muutakin tekemistä tälle päivälle. ;) Silti peräänkuulutan suomalaisen kipulääkityspolitiikan huomattavaa muutosta.

Riivin jo taikajuomat ja mömelöt, olisikohan aamun ensimmäisen omenan aika?! :o

ALLEKIRJOITUS

POLKA – KYLLÄ SE YRITTÄÄ YRITTÄÄ, VAIKKA NIHKEÄÄ ON!

Päivät kuluvat nopeasti

Minä en tiedä, mihin kaiken ajan tuhluutan. :o En siis ole vielä ehtinyt pahemmin pitkästyä. Asiaa auttaa varmasti yli vuoden kuivaharjoittelu. Eilinen oli jo melko lähellä niitä suht tavallisia päiviä ennen leikkausta. Yritin oikeastaan tahallaan pitää melkein saman aikataulun ja tietyt aktiviteetit, että itse näkisi mikä on kunto. Arvaahan sen, kun olin lämmittänyt linssimuhennosta lounaaksi, syönyt ja tiskannut, olin jo tosi valmis lepuuttamaan! Ei ehkä olisi pitänyt riuhtoa kaikilla kaapeilla ja väkertää muutakin ihan kylmiltänsä. Kyllä se kostaantuu!

Miksi sitten yleensä lähdin urheilemaan tavispäivän tapaan enkä Peijaisen ohjekirjasen mukaan? Tuntuu, että sekä lukijoilla että varsinkin muilla on jokaisella eri käsitys tekonivelleikkauksesta. Joku on kokeillut hiihtämistä parin päivän päästä ja mennyt täpöllä viikon jälkeen. Toinen taas kepitellyt menemään kotona pari kuukautta. Jonkun mielestä tämä ei ole sen kummempi kuin nielurisaleikkaus eli turha tehdä mitään numeroa. Lähinnä minulle on tyrkätty tätä mielipidettä, että pikkujuttu ja treenaamaan siitä! :o Taas tulee väkisinkin mieleen, että minua ei oteta vakavasti. Olen hiukan enemmän kuin ihmeissäni, tämän ehdottajankin kannattaisi muistaa se pitkä rotla asetetuista M-diagnooseista eli varsinkin nuo monet selkäongelmat eivät hyvää lupaa ja ne pitää muistaa tässäkin kuntoutuessa.

Suoraan sanoen olin jo kovin tyytyväinen siihen, että sain eilen jotain vähän tehtyä. Tietysti se kostautui jo illalla ja varsinkin nyt aamulla eli lihakset ovat pirun kipeät, mutta siitä se lähtee! Enkä minä aio pitää mitään älytöntä kiirusta – ainakin lupaan yrittää. KSH tulee poistamaan hakaset huomenna, hrhrrh. Ans kattoo, mitä sitten paljastuu! Kaikkihan ei ole noin vaan yksinkertaisesti ohi ja kunnossa. Lopullisestihan aasiat tarkistaa Härra Dri jälkitarkastuksessa 8 – 10 vkon päästä.

Edelleen olen hiukan kärmeissäni kipulääkityksestä, kuten eilen oli jo puhetta. Ymmärrän muuten äärimmäisen hyvin, miksi jotkut napsivat ylimääräisiä nappeja tai ottavat vaikka muutaman huikan kirkasta. On perkeleellistä odottaa sitä oikeaa kellonaikaa saadakseen ottaa sen ainokaisen napin *joka on tietty vielä depotia* sekä sen jälkeen odottaa sen erittäin hidasta tehoamista. Väittäisin ihan perstuntumalta, että ainakin osa yliannostuksista ja ns. sekakäytöstä johtuu vain ja ainoastaan tästä eli riittämättömästä, huonosti ajoitetusta ja väärin valitusta sekä suunnitellusta lääkityksestä. (Väärin valittu tarkoittaa tässä sitä, että saman tyyppisiä opiaatteja on paljon ja niitä on nopea- ja hidasvaikutteisia jne).

Muutoin minusta on kyllä  huolehdittu mainiosti! :) Leidi Minnie hoitaa ja huolehtii prakkauden- ja hellyydenkaipuusta – jos hän voisi, hän varmaan ryömisi vieläkin lähemmäs purrrraten ja nuollen karhealla kielellään. Nurse Susu kävi eilenkin varmistamassa, etten näänny nälkään ja toi taas jotain mielenkiintoista purtavaa! Muuten – ilman Susun käyntejä ja avitusta elämä olisi paljon tyhjempää. Belga tulee tarvittaessa n. 20 min varoitusajalla, mutta silloin pitää olla myös ns. oikeaa asiaa… ;) Lisäksi pari Toveritarta & Miähet ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä tarvittaessa. Minä kiitän ihan kaikkia, olen minä kuitenkin onnekas! Kiitti myös kaikista kommenteista – niitä saapi kirjoittaa jatkuvasti ja tietty myös privata.

Tänään olisi yhtä ja toista selviteltävää, kaikenlaisia asioita. Valentiinolle lähtee etanapostia, laskutkin on tsekattava ja muitakin asioita hoidettava. Ehkä minä nekin taas jaksan, kunhan lepuutan hetken tämän kirjoittamisen jälkeen. On hiukan hankalaa, kun en pysty istumaan pöydän ääressä pitkään eli kirjoittamisen on sujuttava täysin selinmakuulla. Toisaalta, voisi olla huonomminkin enkä minä nyt ole valittamassa ainakaan tästä!

Menen kohta tsekkaamaan lääkevaraston ja puraisen päivän ensimmäistä omppua!

ALLEKIRJOITUS

POLKA – HARRASTUKSENA KIERÄHDYKSET SÄNKYYN JA YLÖS!

 .