Versio Polka 2.0 – kaatuuko vai ei?

Rapotusta lupasin, mistäkähän aloittaisi?! Polilla vietin melko täsmälleen 5 h eli koko aukioloajan. Yksi opus tuli luettua, yksi pullo vettä juotua ja omena syötyä. Ei, minä en hermostunut kuin aivan viime metreillä – silloin iski kipu-väsy-kyllästys ja puolikielinen tohtori, jonka kanssa pääsin yhteisymmärrykseen vasta haukuttuamme yhteensopimattomat terveystietojärjestelmät *eikö ole vastustamatonta?*

Tulos: Uuden nivelen asennus perjantaina eli ylihuomenna. Riskit: paljon. Syy: jatkossa voisi olla ongelmia vielä enemmän. Saiskussa: jos jään henkiin, ulos maanantaina. Tuloksena siis pitäisi olla uusi, parempi versio eli Polka 2.0, joka toivottavasti käynnistyy myös vikasietotilassa.

Eli lyhykäisesti viime viikon rtg:ssä nivelen kunto oli kehnompi kuin edellisissä suht tuoreissa kuvissa. Mikäli ei leikkottaisi, edessä olisi joko jääminen kokonaan petiin ja / tai muita isompia ongelmia. Eli silkkoa siellä, vetelä täällä ja suo joka puolella. :( Ei, minä en tätä siis suuremmin itse halua. Syy: koska inhoan saiskussa olemista ja kaikkea mitä tapahtuu *saan aina vähintään flunssan, koen jotain ääriomituista jne*.  Lisäongelmana on tuon toteutus eli selkäydinpuudutuksella, joka ei viimeksi meikäläisellä toiminut ilm. spinaalistenoosin ja retrolisteesin takia. Sekoilin sitten pari vuorokautta nukutus- ym. pöllyissä ja olin sekä kipeä että pihalla, tapahtui kaikkea muutakin epämiellyttävää ylläriä. Tästä sain sentään (sekä muista selkäjutuista) annettua paperit puolikieliselle, joka yllättäen oli tyytyväinen saatuaan perusteltua faktaa.

Ehkä paskimaisin ongelma on kotiutuminen. Jos jään henkiin. Jos ongelmia ei tule ja minä tottavie toivon, että kerrankin toteutuisi se tuurin vaihtuminen edes vähän parempaan, minut päästettäisiin kotiin jo maanantaina, tod.näk. Tehän tiedätte, että täällä hoitajana on vain kissa. Minun pitäisi siis ihan yksin pärjäillä tässä ja kyllähän minä, mutta kunto voi olla tosi hakusessa. Se tässä on se ongelma. Sen lisäksi, että olen kauhuissani, en pysty nukkumaan, olen koko ajan oksennuksen partaalla ja ajatukset pyörivät vain tuon ympärillä! Apuja on toki luvattu, kiitokset Toverittarille (ja The Miähelle). Belgakin jotain varmaan ehtii ja pystyy, mutta ei nyt ihan koko ajan perään katsomaan. Ensimmäiset pari viikkoa siis tulisivat olemaan tod.näk. helvetilliset… Tässä nyt pitäisi listata ne rajoitteet, mitä ei saa tehdä ja se lista on mittava liiasta kumartamisesta kaikkeen muuhun eli kissanhoitopoliittisista toimenpiteistä aina läppärin käyttöön asti tulee olemaan isohkoja ongelmia. :(

Jaa, ehkä lopetan taas vänisemisen. Ei se mitään hyödytä.

Lady Minni on löytänyt uuden, kivan harrastuksen. Talouspaperiteline (sellainen itsekseen pystyssä seisova) kaadetaan kumoon ja sen jälkeen aletaan varovasti kynsien repiä paperia rullalta. Se on jännää ähräämistä. Minnin mielestä. Minä tyydyn käyttämään hauskasti rei’itettyä ja koristeltua paperia. Äsken annoin kissille ihan oman rullan, jonka tein parista arkista. Se tuskin kelpaa, nyt sitä tuijotellaan vain hyvin halveksuvasti! ;)

Uuuh ja yymmhh. Jos oikein panikoidun, voin jutun vielä siirtää tai perua. Soittavat huomenna tarkemmin perjantain aikataulusta. *anteeks, oksettaa* Menenpä riipomaan vähän lisää rauhoikkeita. Nyt jos koskaan kaipaisi V:tä tai Valentiinoa viereen kutvottamaan. Kaikki minun toiveeni ovat kuitenkin aina täysin mahdottomia. En minä nytkään oikeastaan toivo muuta kuin että olisin kotona ja viikko olisi mennyt.

Juuei, minulla ei ole muuta kerrottavaa. Jos jokin askarruttaa, kommaa voi aina tunkea tuohon lootaan. Yritän vastata päivän aikana. Privata voi toki jatkuvasti, niihinkin yritän vastata mahd. nopeaan.

ALLEKIRJOITUS

                 POLKA – PANIIKKI ON PIENTÄ TÄMÄN OLOTILAN RINNALLA

Jännä päivä – tavallansa

Heh, tänä samaisena päivänä 28 vuotta sitten ilmaantui maailmaan Belga, Kiven Kantaja! :) Olkoot tämä muistutuksena tänään siitä, ettei ihan kaikki mitenkään voi mennä huonosti – eihän?! Olihan silloinkin kaikkinaista häverikkiä, mutta kyllä siitä rääpäleestä ihan kunnon kaveri tuli! :) Jos siis laps satut jostain kumman syystä tänne hollille, pidähän kivaa synttäriä!

Minä vietän ainakin tämän aamupäivän tuolla polilla, jollei minua heitetä ulos heti kättelyssä. Mukaan on pakattu pyydettyjen papereiden lisäksi vähän muutakin; aina varmuuden vuoksi papereita, joihin on merkitty nuo muut diagnoosit ja sen semmoista. Kun ne eivät jumaliste usko yhtään mitään! Ei, minä en ole edes huonolla tuulella. Pikemminkin odotan kiinnostuneena, onko juhlakausi taltuttanut miehen luontoa vai iskeekö kokovartalokrabbis päälle juuri tänään? Se olisi jo tosi huonoa tuuria…

Leka-takso on tilattu, varasin sen iltamyöhään ettei tarvinnut jonotella. En ole vielä tarkistanut lämpötilaa… hetki… siinä – 9 asteen tienoilla eli aika vilsa. Olen varautunut, päällimmäisenä iiiso villapaita ja maihari. Koipiin muiden sukkien päälle bambusukat ja Crocsit – koska nyt en vaan saa kiskottua muuta päälleni! :( Onneksi ja toivottavasti missään ei joudu kutvehtimaan eikä toivottavasti riisumaan. Kutvehtimisesta huolehdin itse, riisumisen saa sitten hoitaa joku muu. Btw, aika hieno markkinarako olisi, jos terveyskeskuksissa ja sairaaloissa ym. olisi vapaaehtoishommissa komeita nuoria miehiä, jotka avittaisivat pukemis-riisumishommissa? Eikö? *wirn* Ei tuntuisi yhtään niin hankalalta ja voisi vähän kiinnittää itsekin huomiota siihen, mitä virttynyttä mummosloggia sitä päälleen vetää *no, minä juurikin semmoista*!

Menen vielä mässyttämään vähän omenaa ja müslia ennen lähtöä sekä riipomaan aamumömelöt kera taikajuomain. Reissun takia piti pakosti vähän tätäkin myöhentää. Nyt kuulkaa saa pitää peukkuja, varpaita  ja ihan mitä tahansa pystyssä – myös sinne rukousmyllyyn voipi käydä sitaisemassa tiskirättejä lisää!

Minä tulen rapoamaan kaikesta viimeistään huomenna!

ALLEKIRJOITUS

        POLKA – ON SE VAAN NIIN EPÄMÄÄRÄISTÄ TÄMÄ KAIKKI!

Neidoilla huono vuosi?

Oikein röyhkeästi puhun Suomi-neidosta ja itsestäni. Ei nimittäin ollut kovin hyvä vuosi kummallakaan. Enkä taida sen kummemmin analysoida, sitä on tehty tässä jo niin moneen kertaan. Voi vain toivoa, että olisi parempi vuosi edessä ja edes jotain valoa näkyvissä. Saahan sitä edes toivoa.

Muuten en juhli tänään(kään) mitään enkä millään tavalla. Valvoin vaihteeksi viime yön, joten jospa saisi vähän goisittua. Ihan sama, onko jotain ratekkeja tahi ei. Ei niistä onneksi välitä Minnikään. Njäh. Juhlaruuaksi vihanneskeittoa ja omppukrumpelia. ;)

Muuta? Ehh, tilastoja nuo näkyvät nakerrelleen. Sen verran voisi valaista, että en käynyt ulkona edes kerran kuukaudessa. Lääkekatto tuli täyteen. Samoin lekatakson omavastuuosuus. Onpa tämä tylsää. :( No, kirjoista: tarkistin HelMetistä lainaustilastot ja eiliset kirjat mukaan laskettuna lainoja tuli vuoden aikana 303 kpl. Niitä ei ole eritelty genren mukaan, se pitäisi tehdä ihan itse eikä vaan jaksa. Muuta tilastoitavaa ei kai ole?!

Jospa tästä lähtisi taas nakertamaan aamuomppua ja miettimään, mitä ihmettä minä suunnittelin yön aikana… ;)

ALLEKIRJOITUS

              POLKA – YÖLLÄ IDEAT OVAT VALLAN VILLEJÄ!

Lisää sitä samaa…

Ei, en yllytä syömään mitään lisää. Kunhan olisi yhtä hyvä päivä kuin eilisehtoona. En-melkein-uskalla edes kirjoittaa, mutta minulla oli ainakin ihan mukavaa itsekseni. Oli hiljaista ja rauhallista *no, niin täällä on aina*, luettavaa, katsottavaa ja paijauspuutteinen yltiösosiaalinen kissa. :) Mikäs tässä on ketkutellessa? Ai, miten niin itsekeskeinen ja omahyväinen? *tsihih, ja muka-hauska*

Kirjoittamisista osa jäi tälle päivälle ihan toimituspoliittisista syistä; en saa mitään eteenpäin ennenkuin tänään puoliltapäivin. OK, syy siis lukea kaikki uudestaan ja korjata, jos tarpeen. Sen jälkeen siirryn laatimaan lounasta Belgalle. Njam. ;) Onnistuin eilenkin säätämään oman lounaani jopa erittäin kohtuulliseksi (juu, yritän olla kehumatta) – tosin mussutin niin paljon hedelmiä, että en kehtaa edes kertoa. ;) Ehtoon iloksi löysin lisäksi pinon katsomatonta liikkuvaa kuvaa, jei! Nukahdin sitten siihen, nappi korvassa ja kone auki. Heräsin vasta sen obligatorisen unijakson jälkeen eli tarvitsin lisälääkitystä. Nappi nassuun ja vielä unta tunti, sitten jopa toinen. Ei paha, melkein 4 h kaikkinensa. On se enemmän kuin moneen päivään.

Kuten tästä jahkailusta huomaatte, ei minulla ole mitään kerrottavaa. Ei ainakaan mitään mullistavaa. Skitsoan maanantaista labra- ja rtg-keikkaa, koska se nyt vaan on niin helkkarin hankalaa; lekatakso, ryömiminen taksoon ja saiskuun, taas soittaminen ja piiiitkä odottelu jne. Menee niin hankalaksi, etten samalla reissulla pysty hakemaan lisäappareita. Av-keskus on toisessa rakennuksessa enkä pysty kävelemään sitä matkaa ilman apuja yksikseni. Tarvitaan siis älytöntä tsemppausta vielä toiseenkin reissuun samaan osoitteeseen. Ketuttaa, koska tuo tuntuu niin turhalta, puhumattakaan kivuista. :( Ärrrhhhh.

Siirryn mieluummin tuonne kirjan pariin ja samalla miettimään niitä lounasappeita. Ei tässä muuta. Eläkää tekin ihmisiksi! :P

ALLEKIRJOITUS

           POLKA – ETUKÄTEISPANIIKKIA JA KETUTUSTA

Hyvin valvotun yön jälkeen…

onkin taas tarpeen litkiä kahvia vähän suuremmasta mukista. Juuei, en saanut taaskaan nukuttua. Ei voi mitään, sitä on turha murehtia. Tästä seuraa, että olen supiväsy puoliltapäivin ja myöhemmin ehtoolla pilkin mikrounia – se on epämiellyttävää! Siis ne mikrounet tai vartin Mulla On Silmät Auki -torkut, jäks. En tykkää… olisi niin mukava nukkua ihan oikeasti. En vaan muista, milloin olisin nukkunut hyvin, kivuitta jne. Joskus vuosia, vuosia sitten. Eli ihan turha märistä ja valittaa.

Belga kävi eilen asioilla eli kirjastossa, atteekissa ja kaupoissa. Nyt on reilusti vihanneksia ja hetelmiä, se hyvä puoli tässä juhlakaudessa on. Alennushalvennuksia on kaikista juureksista ja hetelmistä. Minähän tykkään. Varsinkin, kun nyt sain kikatuskohtauksen ihan ilmaiseksi kaupan päälle. Tad-da-daa, saanko esitellä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Naughty Pears

Belga melkein punastui, kun sanoi yrittäneensä etsiä sellaisia tavallisia päärynöitä. :D Mussutin jo yhden menemään, oli heekkua!

Pitäisi tänäänkin taas tarttua johonkin, edes laatimaan lounasta. Siis minähän tykkään kokata jne, mutta kun ei kestä seisoa eikä istua kovin pitkään. Jos yrittää, saa kärsiä taas pari päivää tavallista enemmän. Hmph. Pitäisi myös pyykätä ja kaikkea muutakin. Joka ikiseen asiaan ei nyt vaan kehtaisi lastakaan pyytää avuksi. Eniten varmaan siksi, että koska mitään ei päällepäin näy, ei voi olla kipuja. *eihän, Hra Tri?* Anteeks, nyt tulin jo tuosta niin pahalle tuulelle, että on parempi lopettaa. Muuten tulisin jälleen kerran kirjoittaneeksi jotain, jonka joku lukija kuitenkin tulkitsee väärin… Minä aina onnistun joko sanomaan tai kirjoittamaan asian jotenkin niin, että se ymmärretään ihan eri tavalla. Aivan, olen huono ihminen ja minä tiedän sen.

Menen syömään omenan – niissä ei ole mitään naurettavaa.

ALLEKIRJOITUS

POLKA – PAHA JA HUONO IHMINEN

Hush, tiehensä tämä viikko!

Heti maanantaina toivoisin tämän viikon olevan jo ohi. Ensi viikolla on ne labrat ja rtg. En minä niitäkään nyt niin hinkua, mutta tämä jouluhässäkkä on epämiellyttävää. Ei, eihän se minua muuten koske, mutta mainoksia on vaikea eliminoida eikä radiota viitsi jatkuvasti käydä säätämässä muille kanaville. Sitä j:n hehkutusta en millään jaksaisi! Mikä ihmeen pakko tässä maassa on vieläkin viettää nuita päiviä vain tietyllä tavalla. Tässä menisin komppaamaan nyt Brittejä ja pubeja eli jos olisi mahdollista noin liikkumisen puolesta, haluaisin viettää joulun pubissa kumoamalla vähän juomaa ja kälättämällä jostain arkipäiväisistä asioista ja sitten kotiin nukkumaan. Mutta kun siis ei. :( Tosin moni muukaan ei vietä j:a, erittäin perustellusti!

Uutisiakaan en taida jaksaa kommentoida. Riittänee, että käytte lukemassa tarkemmin Höskän jutun siitä, miten vähänkään varakkaammat  pitävät pienituloisia roskasakkina! Meikäläisen lukuoikeus Höskään loppui, joten en viitsi linkatakaan siihen. Tässä asiaa liippaava toinen juttu, jossa on muutakin aiemmin kommentoimaani…

Hrrrhrhrr, täällä on taas huisin kylmää ja vetoista. Näpit jäätyvät, joten ei tässä sen enempää. Terviisiä niille, jotka mieluummin elävät omaa elämäänsä kuin pakkoviettävät noiden yleisten traditioiden ohjaamaa kulutusjuhlaa.

ALLEKIRJOITUS

  POLKA – VÄSY, KYLMÄ JA KETUTUS EI OLE HYVÄ YHDISTELMÄ!

Löytyykö upouusia märinöitä?

No, eipä kai ihan aamusta – mutta odottakaas iltapäivään asti! Kyllä minä ehdin mieleni siihen mennessä jo pahoittaa moneen kertaan…

Kyllä minä nyt kuitenkin haluan kommentoida tätä valelääkärijuttu. Jo hemmon paljastuttua melkoisen kohun seurauksena olin sitä mieltä, että kertoman mukaan hän *ainoana lääkärinä* jaksoi kuunnella esim. vanhuksia ja näiden ongelmia, moni tuli mielestään autetuksi. Eikö tämä ole hyvä juttu? Eipä tietenkään normilekureiden mielestä! Eihän nyt aasiakasta sentään pidä kuunnella eikä varsinkaan uskoa. Nyt valelääkäriä syytetään kahdesta taposta (ja kuolemantuottamuksista). Normilääkärillä on sama määrä lusikkansa nurkkaan nakanneita jäännösasiakkaita, mutta tätä kutsutaan yleisesti hyväksytysti ”potilasvahingoiksi”. Aivan sama juttu! Normilääkäriä paijataan päähän ja yhtään mukisematta maksetaan palkkaa ja palkkioita. Valelääkäriltä peritään maksettua palkkaa pois, miljoonan verran. Tästä voisi muuten näin tyhmä eukko päätellä, että palkka oli 100 000 vuodessa. Hmph. Jätän jokaisen itse arvioitavaksi sen, kuka olisi ja millä koulutuksella  oikeutettu saamaan tuon rahasumman. Toisaalta, kaikenlaiset terapeutit ja hoitajat saavat toimia ilman mitään lupeja (jos eivät siis mainosta suorittaneensa lääketieteellisiä tutkintoja ja terapoivat / hoitavat jotain… sanotaan nyt vaikka huuhaata) ja veloittaa mitä ikinä kehtaavat. Hmph. Tässä kärsii eniten *ja taas kerran* luottamus kaikkiin lekureihin!

Enpä taas mekkaloi enempää, lukekaa niitä otsikkolehtiä. ;) Minä olen vähän väsynyt, valvoin jo toisen yön eikä se naurata.

Tänään Belga tulee lounaalle, tarjoan ruokaisempaa salaattia sekä venepottuja ja -bataattia. Jälkkäriksi teen taas omenakrumpelia, jos en muuta keksi. Meillä on siis jälkkäriä kerran viikossa, joskus jälkkäri muuttuu myös kaffen kanssa kauppapäivänä nautittavaksi. Ähh, se on jotain makeampaa, muffareita – krumpelia – jee, nyt muistin, meilläpä onkin piparitaikinaa pakkasessa. Ei, sitä ei tänäkään vuonna paisteta. Se on niin jumaleissönin hyvää raakana kaffen kanssa! :P

Pakko tässä on yrittää nauttia edes ruuasta, niin kauan kuin aikaa on (n. 3.5 viikkoa siis)! Menen narskuttamaan omenaa…

ALLEKIRJOITUS

        POLKA – VÄSYNYT JA KETTUUNTUNUT, KUTEN TAVALLISTA

Oman kurjuutensa arkkitehti?

Sitä ollaan taas vaihteeksi enemmän kipeänä, ei mitään uutta. Innostuin *not?* eilen pyykkäämään ihan itse sekä siinä sivussa raivaamaan keittiön hyllyjä. Samalla keittelin muonaa itseni iloksi. Multitaskaamisen myötä jäykistyin jo siinä touhutessa ja tiesin, että ilta, yö ja tämä päivä ovat pahoja. Kyllä. Unta tuli melko täsmälleen 3 h, enempään ei pysty – kivut ovat liikaa. On tämä niin perheestä! Jos nyt pystyykin kipujen kanssa vähän jotain tekemään, tilanne pahenee entisestään. Toisaalta on sanottu, että pitäisi… jne. Argh! Tämä ei ole ihmisen elämää. Tässä ei voi puhua minkäänlaisesta elämän laadusta!

Pitäisi tehdä muutamakin kirjoitushommaa tänään, mutta juuri nyt päätin siirtää nekin huomiseen. En pysty istumaan niin pitkään. Sekin vielä. Ei ole kovin hyvä aamu, vaikka söin jo puolikkaan onemankin. Uutiset eivät ainakaan paranna oloa. Eläkeläisköyhyydestä tehty tutkimus vain todentaa sen, mistä minä ainakin olen puhunut jo pitkään. Minä en pidä itseäni köyhänä, pienituloisena kylläkin ja sen takia jotkut mahdollisuudet vain on suljettu pois. Elämästä. Ikävä kyllä, meitä on paljon ja tällä tarkoitan ennenaikaisesti eläkkeelle joutuneita, kuka mistäkin syystä. Sama joukko tulee taas kärsimään asiakasmaksujen korotuksesta ja Lekan vekkuleista omavastuuosuuksien nostosta ja muista salamyhkäisistä hommeleista.  Penään vain jatkuvasti sitä, miksi sairaan pitää itse maksaa joka ikinen penni siitä, että makaa kipujen kourissa ja ilman apuja? Parempi olisi tarjota syanidipiltsuja suoraan! :(

Minun pitäisi käydä tarkistamassa näkö, jotta voisin hommata oikean vahvuiset lasit. Pitäisi hoitaa pari muutakin asiaa. Ei, ei vaan käy. En pysty yksin, sen huomasi taas eilen. Juu, pääsen ovesta ulos… ehkä… mutta… antaapa taas olla. Jospa saisi Hörhön kiinni ja häneltä erään yhteisen tutun numeron. Katsokaas, joskus sitä on pakko tarttua oljenkorteen. Mukavaa se ei missään nimessä ole, mutta ehkä toimii. Grrr.

Luettua: Vepe Hänninen – Uusi alku. Kylmäverisesti sinun -sarjan henkilöiden elämää 8 v. myöhemmin. Yleensä en hirveästi pidä näistä alunperin TV:lle tehdyistä jutuista, tämä on ehkä himppasen eri asia… Kyllä tämän ihan mielellään luki, kohtuullinen poliisiromaani. Päähenkilöillä on myös siviilielämä, jota kuvataan toisinaan ehkä liikaakin. Eiiii paha, ei. Jokin kuitenkin estää kehumasta tätä enempää. Kari PalinJäljitys. Harri on entinen laitapuolen kulkija, nykyinen ”kunniallinen ihminen”. Kun hänen poikansa tapetaan julmasti, elämälle jää vain yksi tarkoitus: etsiä tappaja! Tässä oli paljonkin hyvää, mutta uudelleenkirjoittaminen tai karsinta olisi vielä parantanut tekstiä. Ei mikään suuri romaani, mutta kelpoinen ja hyvin Tsadia ja tavallisen ihmisen elämää kuvaileva opus. Sopii yö- ja odottelukirjaksi. Sisko KoskiniemiKääntöpuolella lapsuus. Kaija on sosiaalityöntekijä ja työskentelee poliisiaseman yhteydessä. Töitä poikii erilaisten rikosten yhteydessä – ensin huolehditaan lapsista. Osa voisi olla hyvin tottakin, osa ehkä ei. Kerronta ei aina toimi ja jos kirjoittaja on käyttänyt omia kokemuksiaan ja asiantuntemustaan pohjana, osa toimista on hieman arveluttavia. Siitä huolimatta tämä on ihan lukukelpoinen, mikäli ei itse ole työskennellyt alalla tai siihen läheisesti liittyvissä hommissa. Ei tämä mikään sensaatio ole – romaani, muistakaapas se. Danielle SteelOsoitteena Charles Street 44. Hömppää, mutta taitavaa ja luettavaa sellaista. Francescalle jää avioerossa mukavan erilainen vanha talo Manhattanilla. Hän ei kuitenkaan pysty kulujen takia asumaan siellä ottamatta vuokralaisia ja hiljalleen taloon keräytyy pieni ydinjoukko ihmisiä, jotka tulevat toimeen toistensa kanssa. Yhteisöasumista nykypäivänä kuvattuna ilman ihmeempiä analyyseja; mukana tietty rakkautta ja rhomandiikkaa, jännitystä ja kälmejä tapahtumia. Sopii oikein hyvin luettavaksi silloin, kun on kyllästynyt todelliseen maailmaan ja ihmisiin. ;) Hömpälle on aikansa! Neil Young –   Special deluxe: muistelmia elämästä ja autoista. Pidän kovasti herran kirjoitustyylistä, se on mukavan jutusteleva, omat piirrokset ovat hienoja ja kirja toimii! Tämä vie mukanaan 1970-luvulle, toisinaan taas kehittämään aivan uusia ideoita. Osa tarinoista on kerrottu jo aikaisemmin, mutta tässä kerrotaan myös kaikista hänen omistamistaan autoista *johon en – ihme kyllä – kyllästynyt*. Suosittelen Neil Youngista pitäville sekä kaikille vanhoille ja uusille hipeille, hämyille ja muuten vain hieman erilaisille ihmisille. Lars PetterssonVerijäljet lumessa. Koutokeinossa löytyy autoonsa ammuttu mies, uhri ruotsalainen poliitikko. Norjan poliisi on helisemässä, kun tutkintaan mukaan änkeää kahden maan suojelupoliisi. Samaan aikaan kaivosyhtiö haluaa käynnistää uudelleen toimintansa pienessä saamelaisyhteisössä, maanomistusoikeudet eivät voisi olla epäselvempiä porotalousalueella, ainakaan poliisin mielestä kaikessa ei tunnu olevan järkeä. Toisen murhan jälkeen tunnelmat alkavat olla kireät ja vanhat sukuvihat nousevat kysymyksenalaisiksi. Minä pidin tästä, yllättäen. Hiukan kerronta (vai käännös?) tökkii eli ei ole aivan perussujuvaa, mutta muuten saamelaisten asemasta tässä hyvää kuvausta. Myös kaivosasiat ja maanomistus tuntuvat koskettavan läheltä, joten tätä voisi suositella mikäli aihe muuten kiinnostaa. Jännite säilyi loppuun asti eikä kirjassa oikeastaan ollut mitään turhaa. :) Liza MarklundRautaveri. Viimeinen Annika Bengtsonista kertova romaani, ehkä myös tekijän viimeinen kirjallinen tuotos muutenkin *sanoo hän itse*. Selvittämättömät rikokset vainoavat, samoin Annikan henk.koht. elämä on jälleen kriisissä ja jotakin on tehtävä myös ahdistukselle. Tyypillistä Marklundia, ehkä hieman nihkeämpääkin… Silti mukana ruotsalaisen yhteiskunnan perhearki ja feministinen ajattelu, jotka tekijä on tuonut itsestään selvinä asioina mukaan dekkareihin. Samoin päähenkilöiden perhe-elämän, ihmissuhteet, ajatukset, ongelmat… Kannattaa muistaa, että lajissaan Marklund oli aikanaan ykkösluokkaa. Tämä ei yllä parhaimpaan, mutta aikaisemmat opukset lukenut ottaa tämänkin mielellään kirjapinoonsa ja minäkin hieman nostalgisista syistä suositan. Ronja TyrenKun kotona ei ole tilaa. Fiona kouluttautuu psykoterapeutiksi ja tapaa työssään julmuuksia, joita ei voisi kuvitella olevan olemassakaan. Lapset kohtaavat vääryyksiä kotonaan, miten hän voisi niihin vaikuttaa? Erityisesti Jessen asema ja kohtalo mietityttävät… Sorry, mutta jokin tässä kirjassa tökkii enkä voi sille mitään. En siis ainakaan suosittele, kuitenkin tämä tiedoksi. Paula SalomaaViikingin varjossa: Katja Halmeen tarina. No juu, vähän kuin numerolehteä lukisi. ;) Eipä silti, on tässä jotain mielenkiintoistakin. Enempi kuitenkin sellaista juorulehtitavaraa, ikävä kyllä. Siksi lukeminen ei ole niin kiinnostavaa kuin voisi olla. Valitan, se on lähes tunppujen paikka! :( Catharina Ingelman-SundbergRyöstön hetki kullan kallis. Keinutuolikopla palaa jälleen toimimaan vanhustenhoidon nimissä… ;) Ei niin pientä pankkia, etteikö sitä ryöstää kannattaisi. Eikä niin pientä murhetta, etteikö tämä yhteenliittymä sitä voisi hoitaa. Tämä on ilmeisesti olevinansa ns. huumoripläjäys, mutta ei naurata. Ei naurata siksi, että tämä on melkein-totta sekä Ruotsissa että Suomessa, rikoksia lukuunottamatta. Antaahan tämä turhaa toivoa kaikille, jotka kärsivät elosta (säilytyksestä) vanhustentaloissa tai vastaavissa, ilman asianmukaisia elinolosuhteita. Jos olet näitä jo lukenut, lue pois. Ehkä uusi lukija aloittaisi mieluummin sarjan ensimmäisestä. Jyri Hokkinen –  Rypsisade. Tästä minä jossain määrin jopa pidin, hiukan yllätyksenä itsellenikin. Entinen rikospoliisi, Tapio Foka Fokin toimii ovimiehenä Helsingin Sörkassa. Lomatkallaan Tukholmaan hän riitautuu kolmen venäläisen miehen kanssa. Foka saa oppia, kuinka kovan hinnan voi yhdestä harkitsemattomasta teosta joutua maksamaan ja kuinka onni voi muuttua täydelliseksi painajaiseksi. Miksi nuori naispoliisi tutkii Juudaksen evankeliumia ja miten asiaan liittyy kuollut nuori nainen, jolla oli omituinen tatuointi jalassaan. Tarina kulkee hyvin eikä tässä muutenkaan ole huomautettavaa kovin paljon. Lukemisen puutteeseen! :) John Grisham Vuori. Vuonna 2008 Samatha Koferin ura newyorkilaisessa lakifirmassa on nousukiidossa – kunnes lama iskee, ja turvamiehet saattelevat hänet pakkolomalle. Samanthaa ”onnistaa”, sillä hänelle tarjotaan vuoden palkatonta työjaksoa virginialaisen pikkukaupungin oikeusaputoimistossa. Suuri osa jutuista on avioeroja ja muuta tavanomaista. Alueella on kaivostoimintaa ja isot yhtiöt eivät kaihda rankkojakaan toimia saadakseen haltuunsa maata, välttyäkseen kaikenlaisilta korvauksilta mm. työssä vammautuneille ja sairastuneille työntekijöille. Sam löytää hyviä ystäviä, mutta pahempia vihollisia kaivosyhtiöiden puolelta. Tekijältään tyypillinen laki & oikeus -romaani, tällä kertaa kuitenkin hyvin maustein. Hiilikaivostoiminta tuhoaa luonnon ja ihmiset eikä tämä Grishamiakaan ilmeisesti miellytä! Hyvä puheenvuoro siitä, mitä avolouhos voi saada aikaan ympäristössä, jos ei piitata muuta kuin rahasta ja tuotannosta. Suositan, sillä harvoin jusalainen miljonäärikirjailijakaan uskaltautuu korporaatiovastaiseen työhön. ;) Sekin on kiinnostavaa, että tässä puhutaan Keski-Lännen ongelmista, joita harvemmin kirjallisuudessa välitetään käsitellä eli siitäkin plussat. Tuula T. MatintupaPimeyden kääntöpuoli.  Kirjailija Helena Väkerö löytää miehensä kätköistä kirjeen, joka on osoitettu hänelle. Kirje on tullut kaukaa.Käynnistyy sarja outoja tapahtumia. Antero Väkerö joutuu ilkivallantekojen kohteeksi, ja Helenan rakastama puutarha tuhotaan. Sitten kaikki kärjistyy kohtalokkaaseen automatkaan… Sukuromaani, joka taipuu jännäriksi tapahtumien myötä. Jotenkin jokin tässä taas hiukan tökkii, kuten tekijällä aina *valitan*. Mikäli pidät kirjoittajasta, siitä vaan ja lainaa tämä. En osaa sen ihmeemmin sanoa, mikä näissä häiritsee minua – pitäisi ihan erikseen paneutua asiaan. Kas, ja nyt taas mietin, että tästä listasta puuttuu jotakin? Olisiko jäänyt yksi satsi kirjoja merkitsemättä? Onhan se mahdollista, koska pääsen tsekkaamaan HelMetistä lainaushistorian – hmph. Antaapi olla, muistaisin kyllä, jos jotakin todella poikkeavaa olisi jäänyt mainitsematta.

ALLEKIRJOITUS

            POLKA – SE EI ITSEKÄÄN TIEDÄ… YHTÄÄN MITÄÄN!

Hissuksiin…

Ollaan hiljaa, liikutaan hiljaa! En häiritse *toivottavasti* ketään enkä mitään. Ettei ketään vain loukkaa minun epämiellyttävän ulkomuotoni sekä erittäin kehnon liikkumiseni näkeminen tai märinä-väninän kuuleminen. Kas, siitä voi tulla varhaisnuorille ihan paha olo ja vanhemmille vielä pahempi. Näin hissukseen lymyillen en aiheuta toivottavasti pahennusta. Tähän päälle aika ilkeä virnistys.

Eilinen meni taas kirjoitushommissa, 2 050 sanaa + erikseen yht. laskettuna hieman alle tuon määrän. Ei paha ollenkaan, tosin helkkarin kipeäksi siinä taas itsensä sai. Anteeksi ja juu, eipä tietenkään pidä valittaa jotakin korvien välissä olevia juttuja! :P Sehän on oma vika. Grrrrrrr.

Olisi taas niin paljon valitettavaa, mutta en enää jaksa edes sitä. Ihan sama, mitään ei tapahdu! Siispä katsotaan uudistuuko mikään, kun Y-säätiö hankki omistukseensa VVO:n ja Saton susikalliit vuokrakämpät. Arvaus: ei yhtään mitään, koska vuokria tuskin alennetaan. Ei se kyllä minua juuri nyt koske, mutta jos tästä pitää muuttaa jonnekin? Tai olisi pakko, koska asun liian kalliisti *ihan siitä syystä, että en saa mitään tukia ja helpotuksia*. Nyt en pysty tätäkään ajattelemaan pidemmälle, koska Peijainen…

Hyvänä uutisena Euroopasta Skotlannin kannabistilanteen käsittely, joka toivottavasti muuttaisi ajatuksia täälläkin. Kunpa edes lääkekannabiksesta uskaltaisi puhua ja sen saanti olisi helpompaa (ja tietty halvempaa). En minä tämänkään asian eteen mitään ole tehnyt, koska Peijainen… Pitäisi kyllä, koska nykyiset raksut eivät pure enkä saa edes nukuttua kipujen takia. Ai niin, tosiaan, nehän olivatkin korvien välissä. Syödään sitten ibuprofeiinia kourakaupalla ja päälle rajuja opiaatteja, nehän ovat niin terveellisiä!

Ei minulla ole mitään kerrottavaakaan – en jaksa / halua jahkailla enempää. Tänään Belgalle lounaaksi tarjotaan vanhanaikaista peruna-vihannes-kalalaatikkoa sekä sekasaladoa, kaffen kanssa vissiin onppukrumpelia. Ainoa ilo on syöminen. Eikä sekään aina ole niin hirveän mukavaa.

ALLEKIRJOITUS

                                    POLKA – VAIVAINEN MATTO

Me, Myself and I

Minäkö muka itsekeskeinen? :o No, kyllä… tavallaan. Tuntuu, että nykyään ei ole vaihtoehtoa. Tiedän, että monella menee huonommin. Maailmalla noin yleisesti ottaen todella monella ei ole edes sitä kauraryyniä ja porkkanaa. Eri asia on sitten se, pystyykö ja jaksaako miettiä koko maailman ongelmia *no, joskus*, kun pitää vain yrittää pysytellä jotenkuten hengissä. Ja onko sekään välttämätöntä? Ehkä ei, mutta se on ilmeisesti jonkinlainen sisäänrakennettu järjestelmä. Onneksi voi aina kommentoida, koska kommentoija on aina oikeassa!

Toimeentulosta sen verran, että en valittaisi, jos a) pääsisin liikkeelle edes vähän b) kivut eivät veisi ajatuksia jatkuvasti c) ei tarvitsisi koko ajan varautua ylimääräisiin lääke- ja lääkäri- ym. kuluihin. Minä tulisin ihan hyvin toimeen, jos ei olisi näitä kirottuja kipuja ja niihin liittyviä muita ongelmia. Minä jopa ihan vakavasti harkitsisin muuttoa jonnekin Huitsin Nevadaan, kuten on suositeltu kaikille ei-tuottaville ihmisjätteille. Samaa näyttää ajavan Shipilän hallitus. :o Ihmisjätteiden kaatopaikkoja siis suunnitellaan. En ymmärrä. Suomessa on pakko asua jossakin. Otsikkoon viitaten Minä olen tapellut asumisesta jatkuvasti n. 40 vuoden ajan! Saa nauraa, mutta koskaan ei ole voinut kehua asumisen olevan halpaa ja mukavaa. En myöskään muista, että joskus olisi voinut käyttää rahaa laskeskelematta eli ottamatta huomioon tulevia laskuja tms…

Ei minua huolestuta muu kuin se, että kommentit em. linkkeihin näyttävät taas, miten kovia arvoja Suomessa tällä hetkellä kannatetaan. Jokainen yrittää tietysti pitää vain oman (ja perheensä) pään pinnalla ja selvitä itse, mutta miksi hyökätä rajusti toisia vastaan? Kyllä minäkin olen ihan hemmetin itsekäs, mutta en minä ketään voi edes sanallisesti tuomita siitä, että jotkut ovat rahakkaampia. Toivoisin vain, että ne rahakkaammat eivät mestaroisi meidän muiden asumista ja ruokapolitiikkaa sekä vapaa-ajan viettoa. Eniten vistottaa ihmisryhmä, jolla on omaisuutta ilman omia ponnisteluja – tiettyjen sukujen peritty varallisuus ja asema ei voi oikeuttaa olemaan pösilö!? Sovittaisiinko niin, että minä en puutu heidän törkeyksiinsä, jos he eivät puutu minun kotiini ja semivegeilyyni?

Ärh, ei tuossa ylläolevassakaan taas viiden minuutin tauon jälkeen näytä olevan järkeä. Haja-ajatusalue koko blögi. Kunhan yritin olla valittamatta heti kärkeen, mutta eihän se onnistu. Jospa sitten todellakin ihan sitä itseään eli tänään Belga tulee käymään kaupoilla ja asioilla. Tuoretavarat alkavat olla loppu, onneksi on aivan helkkarin hyvää mûslia juggan kanssa syötäväksi. Suorastaan loistokas tuote, jossa ei ole mitään ylimääräistä ja jossa kaura oikeasti maistuu! Ei tämä ole mainos, mutta söin juuri pienen annoksen, koska piti raapia raksut nassuun… Yllätyspostiakin näyttää olevan tulossa! Jännää. Minulta taas lähtee pino postia, toivottavasti yllättää myös saajansa. :) Josta tuli mieleen, että postilakon jälkeen tuli pari jömmakirjettä Valentiinolta. Mukavaa, että ne tulivat – tosin oudosti jaettuna sillä viime viikolla tuli jo aikaisemmin päivättyjä kirjeitä jne. No, kunhan tulevat! Hänellä näyttää olevan sama ongelma siellä eli muutto toisen osavaltion syrjäseudulle alkoi viivästyttää osittain myös kirjeitä Finlandiaaniasta – paikallinen postitoimisto antaa joka kerta eri summalla postimerkkejä tänne tuleviin kirjeisiin ja tuntuu olevan täysin tietämätön Finlandiaaniasta muutenkin. Kerran on esitetty otaksuma, että tämä on jonkin osavaltion pikkukaupunki. Naurakaa pois, mutta toisaalta ymmärrän tämän: Jusalassa on niin monta Pariisia, Lontoota ja Springfieldiä, ettei tuo ajatustasolla ihmetytä *muistetaanpas se yleissivistyskeskustelu taannoin*.

Duh, ei minulla ole yhtään mitään asiaa, koska mitään ei tapahdu. Hoitotakuun mainitsema 3 kk raja on nyt rikottu, seuraava raja on 6 kk. Minä ehdin tulla hulluksi ennen sitä, koska ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan sen stanan saiskun ympärillä! Voi kun voisi vetää perseet olalle – nyt se olisi tarpeen, mutta ei voi eikä halutakaan. :(

Sen sijaan odotan teiltä hyviä ehdotuksia siitä, mitä voisi tuijotella kuvalaatikosta? Sarjoja, please – leffoja löytyy kyllä, mutta joku pistämätön sarja voisi olla kiva. ;)

ALLEKIRJOITUS

        POLKA – ITSEKESKEINEN JA OMAHYVÄINEN SEMIMORALISOIJA