En lisää otsikkoa tähän

Tämä on vain päivitys päivityksen vuoksi. Jos kirjoittaisin siitä, mitä tässä yön aikana ja aamulla on taas mielessä pyörinyt, makaisin tässä vielä monta tuntia. En jaksa maata enkä kirjoittaa tässä asennossa. Lisäksi nuo vtuttavat asiat ovat joko liian isoja tai monimutkaisia käsiteltäväksi tässä, sellaisenaan. Pitäkää vaan vaikka puolusteluna, en vaan jaksa toistaa samoja, minusta täysin selviä asioita jatkuvasti.

Minä vaan yritän tässä jotenkin jotakin. Ja paskat. Menen hakemaan vihannessoppani lämpiämään. Sekin on varmaan jotenkin epäterveellistä. Sen jälkeen ajattelin tehdä pari asiaa, jotka varmasti ovat kiellettyjä. Vtut minä siitäkään. Olen hieman krantusti puhuteltava tänään(kin). Tämä pitäisi-ei saa -mentaliteetti vedetään justkohta vessasta alas. Hmph.

ALLEKIRJOITUS

                         POLKA – NYT MENI PINNA LIIAN MONTA KERTAA!

Käyttämätön viikko

Vaihteeksi taas viikko, jolle ei ainakaan etukäteen ole sovittu yhtään mitään. No, milloinkas sitä nyt oikeastaan olisi. Periaatteessa viikko on siis täynnä mahdollisuuksia. Käytännössä vain pitäis-muttei-pysty -hommia. Räyh. Ja ei, enpä osaa ajatella niitä mitenkään positiivisesti.

Ei ole muutenkaan oikein hyvä aamu. Yöt ovat edelleen lyhyitä ja katkonaisia, kivut herättävät asentoa vaihtaessa, siitä yhdestä siihen toiseen. Ärh. Olisi paljon parempi olo, jos olisi edes nukkunut kunnolla. Noh, mitä tässä märisemään. Nämähän ovat kuuluisan kipupolin mukaan täysin normaaleja kipuja *mä niille normaalit näytän* ja siksi mös lääkitystä ajetaan alas. Jotenkin minä en löydä järkeä tähän hommaan. Minun mielestäni lääkitys pitäisi olla ennallaan ainakin niin pitkään, että pääsisin aloittelemaan kunnolla kävelyä ja muuta liikehdintää. Siinähän ainakin aluksi kipeytyy joka paikka, aivan taatusti. Mutta ei. Kun on näin upea ”erikoisasiantuntemus” olemassa, niin ilman muuta ne kivut on vaan kestettävä ilman mitään. Ärh-ärh. En linkkaa tähän enää turkulaisen Arssin tarinaa, kaikki ovat sen varmasti jostain jo lukeneet. Mutta siinäkin taas esimerkki suomalaisesta kivunhoidosta, olemattomasta tai saavuttamattomasta, joskus täysin  turhista vuosien kokeiluista – näitä tarinoita on nimittäin liian monta. Vilkaisin kommentteja, huh… Monta kipupotilasta, monta eri keinoa (joista osa ainakin lievästi kyseenalaisia). Olen muuten aivan rehellisesti sanoen sitä mieltä, että nämä jullkisen puolen kipupolit toimivat sellaisten periaatteiden mukaan, jotka eivät vaan läheskään kaikille kipupotilaille sovi!

Ja kyllä, minulla on taas suunnitelma – parikin. Voi kun senkin energian ja mielikuvituksen, jonka käyttää öisin yleensä toteuttamiskelvottomiin suunnitelmiin, voisi oikeasti valjastaa konkreettiseen toimintaan! Tulokset olisivat taatusti ihan hurjia. ;)

Toisaalta, olen edistynyt sen verran, että tämä on jo toinen aamu, jolloin puen päälle kotivaatteet enkä rahnusta yökkäri-villis-yhdistelmässä koko päivää. Ei siitä ole ihmeempää iloa kenellekään. Tarjolla kun on täsmälleen ne rätit, jotka ensimmäisinä osuivat Belgan käteen pyytäessäni häntä antamaan kaapista jotakin vaatetta. Eikä se ole Belgan vika, minä vaan pidän näitä kulahtaneita kuteita aina kotioloissa…

Eipä siis mitään rapottavaa tänäkään aamuna. Uutiset ympäri maailmaa eivät kertoneet mitään mukavaa. Nyt on kai olevinansa jokin hiihtoloma, niillä joilla on ja joilla on varaa. En muista itse kouluaikana enkä edes Belgan kanssa koskaan matkustaneeni mihinkään, ei edes kotimaassa, tämän loman aikana. Meillä se on aina vietetty loisimalla kotona, kirjojen, pelien ja kuvalaatikon lämpimissä syleilyissä. :) Sen takia pidän tuota kohkaamista Lapista ja laskettelusta jotenkin äärimmäisen vieraana ja melko ääliömäisenä *konevoimin ylös, painovoima tuo alas*. Tiedän, että tähän tulee varmasti kommentteja – siitä vaan!

Niitä odotellessa, aamuomena ja jääkkärin tsekkaus…

ALLEKIRJOITUS

POLKA – PERIN KYLLÄSTYNYT MUUTAMAANKIN ASIAAN

 

Joku ”muu” päättää puolestani!

Ihan ensiksi, tämä Hyyssin kipupolin filiaali Peijaisissa seuraa toki tarkkaan  sen Tylsän Kirveen ohjeita. Leidin, joka noudattaa hoidoissa ja määräyksissä täysin omia, vanhentuneita ja asenteellisia mielipiteitään. Meikäläisen kohdalla ei ollut tärkeää kipu, sen voimakkuus tai esiintyminen tms, vaan se, että heti-just-oitis on ajettava alas lääkitystä. Ja ihan heti, välittömästi, se määrä mikä nostettiin leikkauksen jälkeen… Ei puhettakaan muusta! Yritin siinä keskustella ihan asiallisesti ensin siitä, että kun tuo lääkitys nyt on niin moneen muuhun(kin) kipuun eli selkäongelmiin, käsiin, olkapäihin ja vielä on fibro. Eipä siitä tullut kuin epämiellyttävä nauru, etten kai minä kuvittele tämän olevan jokin fibrolääke? No en, en todellakaan. Koska leidi joutuu kuitenkin uusimaan vielä tämän repsun, pyysin merkitsemään aikaisemman lääkenoston ym. etten joudu hankaluuksiin jatkossa muiden lekureiden ja Kelan kanssa. Kun yritin kysyä siitä, mitä saisi tehdä ja muuta, hihiteltiin taas sille, etten ymmärrä keskustella fysterpan kanssa. Ilmoitin jutelleeni kolmen fysterpan kanssa ja saaneeni joka kerralla erilaisia ohjeita ja varoituksia. Hän tarjosi käyntiä kipupkl:lla – ei tämän takia vaan ilmeisesti näki taas jotain erikoisia asioita mielessäni *voi huokaus*. Kieltäydyin ja sanoin, että minun on turha tulla sinne riitelemään, koska meillä on asioista niin erilaiset käsitykset. Sanoin myös, että minä en ole kuullut mitään hyvää heidän toimistaan ja tarkoitin tällä lähinnä samantyyppisessä tilanteessa olleita / olevia. Hyvin olivat närkästyneitä – kuulema kiitoksia vain satelee! No siinäpä tämä tilitys – olen jo ajanut alas 10 mg. Piruuttani tässä mietin, lopettaisinko koko kekosen ja alkaisin dokata sekä käyttää huimeita! Vaste olisi varmasti parempi ja elinaika lyhenisi eli minuun ei tarvitsisi enää kohdistaa tulevia säästötoimia!

Niin, ne säästötoimet. Oli mennä huonot housuun eilen lukiessani ensimmäisiä lyhyitä tiedotteita uusista säästötoimista. Ou jee, vanhukset ja vammaiset olivat heti toisena tärkeysjärjestyksessä. Kynnys ry. kommentoi nyt *vielä* melko lyhyesti. Näyttää kyllä pahasti siltä, että tärkeimmät kaikista eli asuminen ja kulkeminen ovat niitä, joissa nimenomaan säästetään (-> nostetaan hintoja, hankaloitetaan tilaus- ym. menettelyä). Se on niin helppoa, kun ja jos samalla pyritään vammaislakien uudistamiseen… kukaan ei huomaa, eihän?! Lakiuudistukset kestävät yleensä pitkään ja ennen niiden voimaantuloa *kyseessä sinänsä voi olla oikein hyväkin uudistus, eihän sitä tiedä* on lupa elää kuin pellossa ja viedä viimeisetkin oikeudet! Eniten itseäni ainakin pelottaa tuo kuljetuspuoli. Juuri kun se on täälläkin toiminut edes jotakuinkin kohtuullisesti. :(

Tuosta kaikesta johtuen olisi parasta alkaa kuntoutua ja nopeasti! Minulla on asioita hoidettavana. Minun on päästävä liikkeelle. Eli, tänään kaivan pikkukepin esille ja hissukseen alan katsastaa kävelyä sen avulla. En uskaltane vielä ulos, joten sisäharjoituksia sen kanssa. Ulkona olisi tarkoitus kuitenkin kulkea rollerin kanssa, en minä muuten uskalla. Enkä tiedä, uskallanko muutenkaan. Se on vaan testattava. Ehkä jo tässä kuussa voisi käydä tuossa ostarilla, 300 m päässä. En ole käynyt siellä 1.5 vuoteen. Muuten, se on oikein jännää aloittaa itsensä kiusaaminen ja riuhtominen tässä samalla lääkitystä pudottaen. Epäilen, että edessä on tavallistakin pidempiä ja unettomia öitä.

Belga tulee päivällä ja käy asioitsemassa; kirjat, mömelöt sekä vihannekset. Yritän keksiä jotain kivaa lauvantai-lounasta, mutta ideat ovat taas vähissä. Pääasia, että on kuitenkin jotakin syötävää! :P

ALLEKIRJOITUS

POLKA – VIIMEINEN OMENA KULHOSTA ULOS!

Mikään ei ole terveellistä…

Taas tuli luettua uutisia, oli ehkä tavallista enemmän sellaisia, jotka jotenkin sivusivat sairauksia, niiden hoitoa, ns. hyvää oloa *mitvit se mahtaisi olla*… Näistä luetuista jutuista saa sellaisen kuvan, että joka ikinen sairaus on ihmisen / sairastuneen oma vika. Ikioma vika; on syönyt ja juonut väärin, liikkunut joko liian vähän tai väärällä tavalla ja muutenkin aiheuttanut itse itselleen kaikki fyysiset ongelmansa! Jos on kaiken lisäksi sattunut tupakoimaan, tuomio on varma. Jostakin syystä nyt juominen on muutamaksi vuodeksi näköjään tökätty syrjään eli se ei ole pinnalla. Eli lyhyesti: teet mitä tahansa, kaikki on oma vikasi. Selvä… sitten joudut sairaalaan, hoitoon, leikkaukseen tms. Jos et toivu tarpeeksi nopeasti, taas kaikki on oma vikasi! Vaikka paikan ruoka on syömiskelvotonta ja vetäisisit puollimaratonin käytävällä päivisin – ihan oma vika, jos et ymmärrä mennä sänkyyn juuri sillä tavalla kuin *terve* fysterppa on ohjeistanut. Tällöin sinä olet hoitokielteinen ja sinulla on aistittavissa selkeitä mielen ongelmia! Se, että oma tapasi on toisen mielestä oikea, ei pelasta mitään! Sinä et tottele 100 %:sti annettuja ohjeita ja sehän tässä on väärin!

Sairastunut itse, asiakas tai potilas, miten kutsutaankin, ei saa itse ottaa selvää sairauksistaan eikä hoidosta, ei varsinkaan lääkehoidosta. Nyt on nimittäin niin, että joka ikiseen Käypä hoito -suositukseen tyrkätään ensimmäiseksi liikunta! Ihan sama, mistä on kyse ja pystyykö ao. henkilö liikkumaan. Piste. Se on nyt päätetty, että liikunta on ainoa lääke ja siihen on uskottava. Olet aivan prleen kerettiläinen, jos menetkin kertomaan, että sinulla liikunta pahentaa kipuja, vie pariksi päiväksi petiin tms. Sinä vain luulet. Sinulla on aistittavissa ongelmia korvien välissä. Sitten alkaa tulla mielipide- ja psykoosilääkitystä. Se voi olla helpotuskin, koska niiden vaikutuksen alaisena et enää pysty liikkumaan mihinkään. Kipuihin ne eivät kyllä vaikuta pskannakkiakaan!

Minä alan todella saada tarpeekseni tästä, että joka sairauteen ensimmäisenä – siis hei – ensimmäisenä ”lääkkeenä” on liikunta. Vttu, kyllä minä likkuisin ihan mielelläni, jos pystyisin. Satun myös olemaan niitä fibroa sairastavia, joilla liikunta oleellisesti pahentaa tilannetta (moneksi päiväksikin). Tähän kun lisätään nykyinen tilanne, ei kuulkaas naurata hetkeäkään! Olen saanut kolmet erilaiset ohjeet siitä, milloin voisi kuvitella etenevänsä istumaan esim. takson penkille sekä kävelemään rollerin kanssa hissuksiin ostarilla. Lääkityksestä soittaa tänään se kipupkl:n lekuri, joka nauraa suoraa huutoa valittaessani särkyjä, kolotuksia ja kipuja.

Minä olen tänä aamuna niin harvinaisen vttuuntunut tähän ihmislajiin, joka ilmeisesti itse uskoo puheisiinsa. En ikinä ole toivonut kenellekään pahaa, joten toivon heillekin vain jotain sellaista sairautta, johon he itse sanovat automaagisesti liikunnan auttavan. Eihän se ole rumasti sanottu, eihän?!

ALLEKIRJOITUS

POLKA – EN VARMASTI YRITÄ TÄNÄÄNKÄÄN ULOS!

Normiperstai

Pakko pyrkiä ns. normaaleihin rutiineihin, alkaa mennä hermo…  Tai siis hermo menee sihen, ettei saa tehdä sitä vähääkään. Tosin taas tajusin, ettei kovin paljoon välttämättä pystykään. Ärh.

Eilen ihan vähän väkersin jotain Belgaa odotellessa ja sehän kostautui heti. Yö ja aamu pahimpia aikoihin. Särkee. Syynsä lienee myös runtukelissä. En tykkää, en sitten yhtään. Kulutankin tämän päivän kirjoittamalla Valentiinolle sekä mahd. laatimalla jotain muutakin, jos jaksan. Pää väittää aina, että jaksan – muut paikat tajuavat sen vasta paljon myöhemmin. Epäreilua. Pitäisi aina yrittää muistaa, mutta kun on vaan niin kirotun tyhmä. .(

Tänään ei siis oikein aihetta muuhun. Yllätysrojektikin kuivunee kasaan. Auttaisikohan pala omenaa tai hapankorppua?

ALLEKIRJOITUS

POLKA – NYT EI TAAS KUNNOLLA KULJE!

Toipuminen on minuuteista riippuvaista!?

Otsikon mukaan – kyllä! Eilen nimittäin soitin fysterpalle ja kyselin muutamaakin asiaa. Lopuksi tarkistin näitä rajoituksia eli 6 vkon päästä leikkauksesta saa istua esim. autoon (ja muulle matalammalle istuimelle). Kysyin pitäisikö minun kuitenkin varoa enemmän ja ottaa tyyny mukaan, koska Härra Dri piti tuota varomista ym. tärkeänä. Ei, ei sitten ollenkaan – terpan mukaan se on sitten 6  vkon jälkeen vain haitaksi… Puuttumatta tässä kohden muuhun, perstaina 19.2. klo 00.01 minä saan tehdä kaikkea nyt huomattavastikin rajattuja toimia! Saman aikamääreen jälkeen en siten saisi myöskään enää käyttää tiettyjä apuvälineitä. Uskomatonta, miten fysterpan asemassa oleva henkilö, jota minä en ole edes perskohtaisesti tavannut, voi antaa minulle näin äärimmäisen tarkat ohjeet! :P

Aivan, niin pitkää kuin leveääkin. Minulla todella oli paljon kysyttävää, mutta en saanut mihinkään järkevää vastausta. Lisäksi sain täysin erilaisia *joka vastakkaisia* neuvoja kuin minut leikkauksen jälkeen tavannut fysterapeutti antoi. Himppasen alkoi närppiä, en alkanut huudella hävyttömyyksiä – kerroin kyllä, että melko outo tapa heillä on toimia ja jaella ohjeita ilmeisesti manuaalia tuijottaen. Minä päätin pitää sen oman pääni *ja järkeni* ensimmäisenä sikana ja noudattaa ekan terpan ohjeita soveltaen sekä muistaen sen, että Härra Dri piti sitä ylimääräistä varomista tarpeellisena. Ehkä minä sillä selviän. Ei minulla sinänsä ole ratkaistavana ongelmia, halusin vain vahvistusta omille teorioille ja tekemisilleni. Samalla tietenkin myös sille, etteivät lukijani ole jo ilmoittaneet minua Finlandia-hiihtoon! :o

Ei tässä ihmeempää, polvea särkee pitkään seisoessa tai istuessa. Lepo helpottaa, tietysti. Nyt alkaa tulla jo hinku päästä ulos ja laajempiin tiloihin kävelemään sekä testailemaan. Testaamista tarvittaisiin sen takia, että sen tarkan 6 vkon jälkeen voisi ehkä jo uskaltautua hoitamaan muutaman tärkeimmän asian. Mutta katsotaan nyt! Edelleen eniten näistä rajoitteista närppii tämä ns. nukkuma-asento, joka ei ole meikäläiselle luontainen. Viime yönä sain kuitenkin – ja taas – poikkeuksellisesti goisittua yhteensä n. 4.5 h. Jeeee, vuoden ennätys. :)

Belga tulee tänään ja käy noutamassa yhden paketin, pinon kirjoja ja vähän tuoretta syötävää. Omenat ovat nyt loppu! Pitää keksiä jotakin tilalle. Samoin pitää alkaa kehitellä taas itsellekin jotain uutta lounasruokaa. Muuten, se melkein ensimmäinen paikka, jonne kuskaan itseni liikkumarajoitteiden poistuttua, on kyllä ViiVoan. Taas on tullut huomattua, miten paljon kaikkea pientä puuttuu… siitä päätellen ostoslistasta tulee mittava!

Jännäprojekti etenee seuraavan kerran vasta ensi viikolla, joten minulla ei ole mitään ihmeellisen tärkeää kerrottavaa. Toki voisin taas kommentoida uutimia, mutta teen en edelleenkin siellä toisaalla. Ja nyt nylkemään kiviä! :)

ALLEKIRJOITUS

POLKA – KUNTO PARANEE MINUUTTIEN SISÄLLÄ…

Kuoppia – enempi kuoppia!

Olen jo pitkään tiennyt (no – ainakin ollut sitä mieltä), että lääkkeet vaikuttavat meikäläiseen oudoilla tavoilla tai eivät ollenkaan. Nyt olen seurannut tässä leikkauksen jälkeen suht tarkasti ja totta se on, aika jännilläkin (mutta toki sairaan loogisilla) tavoilla. Otan samat tietyt lääkkeet 8 h välein, vaikutuksen pitäisi olla tietynlainen ja toki aina samanlainen. No, vastahankaisella Polkalla ei ole! Aamulla ei ole juuri lainkaan vaikutusta. Päivälääke alkaa tehota vasta useiden tuntien kuluttua ja yösatsi toimii niin kuin pitääkin. Tämän mukaan minun kannattaisi nukkua päivät ja herätä vasta iltapäivällä, jotta pystyisin tekemään jotakin. Koska muutenkaan en nuku ja vuorokausirytmi on täysin olematon, en uskalla ruveta tätä enää järjestelemään… Juu, asiaan varmaan vaikuttavat syömiset jne. Mutta kun ei pitäisi. Lisäksi olen saanut syömiset ja juomiset nyt siihen samaan sopivaan määrään ja ajoitukseen kuin ennen tätä saiskuhässäkkää (joka sai siis meikäläisen ruoka- ja juomapolitiikan persiilleen, vaikken mitenkään tarkkaan näitä asioita edes säätele tai muutenkaan hallitse!). Ai niin, tiedoksi siis vielä, että näitä ei voi napsia miten huvittaa eli siirrellä *ainakaan käskyjen ja kieltojen mukaan* noita ottamisaikoja ja -välejä omin luvin.

Tämä tässä alussa taas siksi, että eilinen oli oikeinkin paha päivä! Kipuja, lisää kipuja, tarjolla myös erilaisia kipuja… ärh. Hiukan helpotti tosiaan alkuillasta, jolloin sain edes liikuteltua itseäni ja tuntui jopa vähän lämpimältä. Sain yllättäen *no joo, riittävästi valvottuani* pätkittäisiä unia myös yöllä. Sellaisia vartin ja jopa puolen tunnin pätkiä. Suoranaista ylellisyyttä siis! ;) Kissakin vaikutti ilahtuneelta, kun nukkuu nykyään tuossa naapurityynyllä. Hän on selkeästi ottanut tehtäväkseen huolehtia minusta eli olla käytettävissä heti, jos tarvitsen tassuhoitoa tai silitysterapiaa! Leidi Minnie on myös ihastunut Nurse Susuun. Niinä päivinä, kun Susua ei näy, kissi käyttäytyy hieman huonosti tuossa keskipäivän tienoolla ja menee sitten nukkumaan pettyneenä. :) Selkeästi hänelle on tarjottu poikkeuksellisia virikkeitä, joita nyt siis odottaa. Jos ja kun minä tästä tokenen, etsinkin taas koko kassin leluja esiin. Minnillä on rutosti saatuja ja itse tehtyjä sekä tehdastekoisia leluja, rinkuloita ja muuta kivaa. Siinä yleensä käy niin, että jutut kiinnostavat vain hetken ja sen jälkeen ne unohtuvat nurkkaan – nurkkaan, josta ne taas löydetään kuukausien kuluttua. Susun kanssa Minni leikkii villalangoilla. Minun kanssani etoparas lelu on hieman tankea muovipussi, jota voi näljätä ja heitellä sekä sitten unohtaa mieluusti keittiön pöydälle tai suoraan kulkureitille *liukas ja kissankuolainen pussi on vekkuli temppu kantapään alla!*.

Belga tulee tänään ja käy kirjastossa sekä kaupoilla. Kummastakaan ei ole paljoa tuotavaa: varatut kirjat ja kaffetta sekä hetelmiä. Muonaa on ja lisäksi Nurse Susu on tuonut valmista apetta, joka on oikein mukavaa vaihtelua. Kirjojakin on, koska olen ollut niin kipeä ettei lukeminenkaan ole jatkuvasti maistunut. Tästä voitte siis todella päätellä jotakin, jos minä en lue öisin. Kyse ei oikeastaan ole keskittymisestä vaan näistä kivuista ja pakkomakuusta – asento on niin epämukava, että läppärin tuijottaminen on usein helpompaa kuin kääntää painavan kirjan sivuja. Ja kun suuntaan keittiöön istumaan ja lukemaan, istuminen alkaa rasittaa nopeasti ja kivut *taas* estävät sekä ajan viettämisen muualla kuin sängyssä ja samalla tietenkin myös lukemisen. Hyvä puoli on se, että kirjoja on isot pinot! Kyllä ne tässä kuluvat, vaikka himppasen tavallista hitaammin… Köyhä ja tumpelo kaipaisi nyt sellaista isoa ja tanakkaa prinsessatuolia, jossa olisi tukeva istua ja joka olisi sopivan korkea. Käsinojat tietty ja vaikka mitä, ähh. Turha huokailla, näillä mennään mitä on. On se nyt prkele, jollei tästä muka voi kuntoutua. Tosin kaikki ”ohjatut harjoitteet” ym. saavat entistä kipeämmäksi (juu, juu, joku nyt sanoo, että sehän se on tarkoituskin). Tarkoitus tuskin lienee, että ne tuovat esiin entistä pahempia kipuja toisaalla eivätkä saa mitään entisiä kuitenkaan karkoitettua tai edes ihan pikkuisen helpotettua. Sorry! Tämä selitys on taas niin omituisesti laadittu, että tästä tuskin saa selvää. :(

On intoa ja on haluja sekä varsinkin hyviä suunnitelmia. Mutta kun saan hiissattua itseni keittiöön ja pitäisi alkaa toimia, jaksut riittävät vain hetken. Aivan liian lyhyen hetken. Tauottelu ei tässäkään auta, koska silloin pitäisi lounasta alkaa laatia jo aamuyön tunneilla. Tämä vain noin niinkuin viikonlopun trad. lounasta ajatellen. Mutta yritän minä silti! Jospa edellisenä iltana pystyisi tekemään jo jotain pientä ja silleensä… Kuten sanoin, muonaa on. Minä nyt vaan olen niin prleen itsepäinen, että tahtoisin ihan itse tehdä meille ruokaa, nih!

Muuten olen sitä mieltä, että kaiken ollessa kallista, sairaalan hoitopäivämaksu on mielestäni kohtuullinen. Sain siis eilen laskun tuosta ajasta. Lasku kaikkinensa oli pienempi kuin yksi hammaslääkärikäynti (jossa oli yksi paikkaus, puudutus ja hampaan poisto). Jotenkin tämä ei loogisesti käy järkeen, mutta olen tietysti tyytyväinen asioiden ollessa näin ja ettei jokaisesta lääkkeestä tms. laskuteta erikseen. Kuitenkin, kun ajatellaan millainen järjestelmä hoidon takana pyörii kaikkinensa, on lasku siitä mielestäni siis kohtuullista! Hoidon tasoista ollaan montaa mieltä, minulla ei siitä varsinaisesti ole mitään valittamista. Tietyistä toimintaperiaatteista ja oheispalveluista kyllä voisi keskustella pitkään ja hartaasti, mutta se onkin sitten taas eri asia!

Räyh – kyllä taas pitäisi saada asioita eteenpäin, mutta taitaa jäädä yritykseksi. Sekin tässä rassaaa ajatuksia. Lisäksi mieli tekisi kovasti toteuttaa eräs juttu, mutta kun – niin – en tiedä tuleeko tässä kuntoon vaiko eikö ja jos niin milloin. Hmph. Epätietoisuutta on residenssi täynnä eikä se tästä tänään miksikään muutu. Lähden riisumaan pari kurttuomenaa ja lukemaan edes hetkeksi.

ALLEKIRJOITUS
                                    POLKA – MIKÄÄN EI TUNNU OIKEALTA!

Lisää itsekeskeistä jorinaa

Ei minulla ennenkään ole ollut ihmeempää kerrottavaa. Nyt yleensä vielä vähemmän. Maailma oudosti supistuu, mutta siihen tottuu itse nopeasti. Ehkä liiankin nopeasti. Minä varmasti laitostuisin äärimmäisen helposti. ;)

Maailman uutisissa olisi ehkä paljonkin kommattavaa, mutta oletan kaikkien ihan itse ne lukeneen enkä jaksa tuputtaa nyt omia mielipiteitäni *koska kyseessä ei ole mitään todella järisyttävää*. Kehun mieluummin Omaa Rakasta Sähköhuopaani, sillä residenssissä on jälleen jäätävää ja kosteaa. Leidi Minni osallistuu kehuihin, sillä hän hallitsee osaa huovan nurkasta tuossa korvani vieressä ja hurisee niin, että näppiskin tärisee. Kissan prakkautta ja huolenpitoa! <3

Joka päivälle on säästelty jotain jännää ja tänään se on pakkoruisku ilman sidoksia ja tod.näk. siis niiden lopullinen jättäminen pois. Nurse Susu on luvannut tulla paikalle ja ns. ulkopuolisen silmin katsoa, näkyykö punoitusta tms. Tässä on se ongelma, että itse en tuota haavaa näe ja peilin kautta on vaikea arvioida yhtään mitään. Toivomme siis siististi parantunutta leikkuuarpea!

Koipi särkeilee edellensä ja välillä aika pahastikin. Mietin, pitäisikö kilauttaa hoitsulle vai jättäisikö huomiseen – silloin voisi rapota haavan kunnostakin (arvelen sitä ehkä kysyttävän). Koipi sai eilen kylmäkäsittelyä lunta pussiin -menetelmällä ja se välillä hetken auttoi. Ärrrh, olenko nyt aivan himppasen katkera siitäkin, että jos muuten olisikin melkein OK, tulee sitten jotain tämmöistä. Kai se on vaan edelleen uskottava, ettei se tuuri muutu kovin helpolla… :( Muutenkin ehkä pari sanaa auktoriteetin suusta voisi olla tarpeen. Mietin jatkuvasti, mitä minun pitäisi tehdä, mitä ei pitäisi tehdä jne. Sitten minä vain makoilen kahdessa asennossa, istuskelen hetkiä  keittiössä ja kierrän pari hullunrundia jotakin etsien tai tehden… Eli minä en siis tee yhtään mitään! Ai niin, noihin em. toimintoihin sisältyvät kaikki ne liikkeet, joita on neuvottu tekemään. Silti! Tunnen itseni niin kirotun turhaksi, taas.

Asiallisina asioina makselin eilen laskuja, joten perustarpeet on turvattu. Tekisi mieli tehdä sitä-ja-tätä, mutta… niin… kun minä en ole mikään ennustaja. Ehkä tämän jahkaamisen sijaan soitan ja tiedustan noita paria asiaa. Siinä on vain aina se pieni uhka, että pitäisi mennä näytille ja sitä minä en kestä. Kotimatka tuolloin oli yhtä helvettiä – ei enää ikinä.

Sorry, olen luvannut tehdä jokusen asian. En pysty, koska ajatukset *taas* pyörivät vain oman itsen ympärillä. Hyi helkkari, että osaankin olla itsekeskeinen. :( Menen nolaamaan itseni omppujen seurassa.

ALLEKIRJOITUS

                            POLKA – ITSEKESKEINEN KIKKARE!

 

 

Sitten lisää panikeerausta…

KSH:n nyrppi kävi, vaihtoi sidoksen ja sen osalta kaikki ok. Sen sijaan kauhisteli koipiturvotusta (joka ei ole kipeä, samanlaista ollut joskus ajoittain muutenkin) ja selvähän se, että minä en vain ymmärrä miten vakavaa se on. Varsin ymmärrän, mutta mitä minä tässä voin tehdä?!

Kas kun ennen tuota soitti kipupkl:n lekuri, jolle valitin istumiskipuja ja sitä, että joudun pinnistämään koko ajan varsinkin tuolla koivella pysyäkseni tuolilla. Kerroin myös, että koipi on jkv turvoksissa ja mustelmilla. Enkä nuku. Arvaatte kai, leidin ainoa(hko) kommentti oli se, että kuulostan alavireiseltä ja sitten se alkoi: sama jaanaus mielipideläkkeistä ja muusta scheissesta! Sanoin nyt jotenkuten pärjääväni tällä aavistuksen verran nostetulla Oxylla, nukkuvani antisosiaalisena silloin kun siltä sattuu tuntumaan. Tuli taas erehdyksessä avattua sen verran turpaansa, että hän haluaa minut sinne vastaanotille (ilm. tarkoituksena purkaa kaikki lääkitys!). Sanoin, että OK mikäli onnistuu samaan aikaan jälkitarkastuksen kanssa. Tämä siksi, että keikka tuonne tulee maksamaan huntin kerrallansa (matkojen omavastuut ja pkl-maksu). Se kehtasi ihmetellä, miten kuljin aikaisemmin…. yritin kertoa, mutta ei se mene perillle näille, joilla ainoa periaate on saada ihmisiltä vähänkin tehoavat lääkkeet pois ja tilalle kaikkea scheissea. Minä olen nyt vihainen! Vihainen myös itselleni, koska en ollut valmistautunut tähän puheluun riittävästi – luulin hänellä olevan tarjota ratkaisua. Paskan marjat, sanon minä! No, mikään pakkohan tuonne ei suinkaan ole mennä…

Kävely ei siis ihmeemmin satu. Selinmakuu on melkein pahinta *istumisen jälkeen*. En ole voinut maata selälläni pariin vuoteen, koska kivut ja lisäksi tuo samainen oikea koipi ei ole taipunut petiin asti. No, nyt se kai taipuu – johtuuko tuo sitten siitä vaiko ei?! Skitsoan taas aivan perkeleesti ja menen kohta hakemaan ekan rauhoikkeen. Toisekseen skitsoan sitä, että en oikeasti osaa sanoa mitä saisin tehdä ja mitä en?! Tiedän, etten saa kumarrella lattioille asti eli kissipoliittiset hommat on saatava joku hoitamaan. Samoin jotain muonaa ja astiaa on ala- ja yläkaapeissa eli edes noukkimilla niitä ei tavoita… Saan kävellessä varata täpöllä, mutta miten hellan ja tiskialtaan vieressä seisoskelu? Rollerin istuin on liian alhaalla mihinkään… vttu, tulen hulluksi. Toisaalta, jos koiven kanssa tulee lähtö en minä mitään sitten enää tarvitsekaan. Huolehtiihan joku sitten Minnistä?

Yhtä mömelöäkin puuttuu, pitää soittaa ja kysyä onko se tullut. Pienempikin määrä olisi riittänyt, mutta eihän Belga sitä tiennyt enkä arvannut moiseen edes ohjeistaa.

Olisikohan vuorossa pahin päivä taas pitkään aikaan. Minulla olisi taas suunnitelm(i)a, mutta… niin… se on se prleen toteutus. Räyh – minä jopa hetkisen ehdin kuvitella, että tuuri olisi kääntynyt. Mutta mihinkäs se.

Otetaanpas aamuomena ja vähän rauhoiketta!

ALLEKIRJOITUS

                 POLKA – PAKKO USKOA, ETTÄ MINUT ON KIROTTU!

Kotona

Ei, en tiedä oliko järkevää lähteä – mutta kuitenkin. Olen siis kotona ja minulla on lapsenvahti itseäni varten. Koska minua koskee aivan saatanasti (kivamömmöjä ei saanut kotiin!) enkä pääse itse edes oikealla tavalla sänkyyn, jouduin anomaan apuja. Onneksi Susu suostui GigantBaby-sitteriksi.

Mitään hauskaa tässä ei ole, ei niinkauan kuin on kipuja. Ei todellakaan. Voin kertoa tavallisen elämän asioista, jotka nousevat arvoon arvaamattomaan tuollaisen pikku toimenpiteen jälkeen. Todella. Yök ja pah!

Kissi-ressu oli aivan sekaisin! :( Ikinä ole kuullut lapsen suusta sellaisia ääniä ja moukerrusta. Nyt tilanne on normalisoitunut (ja minä saanut kissankuolaiset korvat ja hiukset)!

Jos joku haluaisi viettää täällä 24 h/vrk, siitä vaan. Palkkioksi luvataan paskoja juttuja, ärinää, pieremistä ja voihkimista sekä omalaatuista akrobatiaa! :( Ei, minä en edes yritä olla hauska. Minä toivon selviäväni seuraavista n. 2 vkosta edes jotenkin. Härh, lupaavaa se ei ole. Minua koskee paitsi paikkoihin, joita rassattiin, myös muualle olemattomiin lihaksiin, jotka ovat joutuneet uusiokäyttöön. Koskea tai sattua ei ole oikea termi, ei ehkä myöskään kipu. Se on kaikkea näitä yhdistettyä loputtomaan häpeään, itsesääliin ja osittain myös periaateraivoon tiettyjen lääkitysten osalta! Lisäksi saan holtittomia tärinäkohtauksia, joissa ei ole oikein mitään järkeä. Juu, juu – olenhan minä hullu, toki. Mutta silti!

Suoraan sanoen, voisitte tsempata sekä minua että erityisesti Susua, joka onneksi vielä saa nukuttua soffalla. Minä en tiedä, mitä olisin tehnyt ilman häntä….

ALLEKIRJOITUS

                     POLKA – PUOLI VUOROKAUTTA MENNYT NYT KOTONA…