Vielä normit vähän hukassa…

Ei kaikki oikein vielä toimi normien mukaisesti – päiväohjelmisto on sekaisin! ;) Kuitenkin jo pääsin kylille suht tavalliseen aikaan ja suht tavallisille ostoksille. Sehän se, parasta siis. Hetelmiä ja vihanneksoja reppu täyteen, kylkeen vähän keksejä. Kotona kulutin aikaa säätämällä thai-kalapulleroita tälle päivälle. Oikeastaan kahtena annoksena: tänään kunnon chilillä meikälle ja Belgalle, maanantaiksi ihan ilman chiliä The Kaverille. Ei muuten, mutta tarkoitus on näyttää, että kalanroippeista saa myös muuta muonaa kuin seljankaa tai taviskalasoppaa. Tulipa hyviä pulleroita, kun sekoittelin haukea ja lohta (molemmat siis perkeistä, niistä, jotka heitetään roskiin…). Keittelin huisin hyvän liemen kalaliemi pohjana ja sekaan pieneksi pilpottua munakoisoa, purjoa, paprikaa ja rutosti mausteita, kookosmaitoa ja limettiä. Nice! Pullerot upotetaan liemeen maustumaan ja kuumennetaan sitten varovasti, njam. Tulee nälkä.

Jotain muutakin pientä sain tehtyä, vähän toistaitoisesti kylläkin. Vähän Huutis-hommiakin tietysti siinä sivussa. Kyllähän tämä tästä – paluu arkeen siis. Nyt olisi paljon jännää tarjolla: vaalivalvojaisetkin ja seuraavana aamuna se patin UÄ. Jännättävää joka päivälle, monella eri tavalla. Peukutuksia saattaisin kaipailla jossain vaiheessa… näin naisoletetulle patti rinnassa on aina himppasen epämiellyttävä ylläri. :(

Tänään Belga tulee tietty lounaalle ja saa kissanhoitopalkkionsa. ;) Karkkia vähäsen sekä juustoja ja muuta syötävää tuolta jömmasta. Tarvitsisin nyt apuja tuon viherviitakon kylvettämiseen ja jokusen siirtoon isompaan astiaan. Joskohan hän jeesaisi. Saisi taas yhden asian pois kuleksimasta. Vaatekaapeille (tai siis sisällä oleville vaatteille) olisi tehtävä myös melko pikaisesti jotakin. Huokaus! Siellä olisi ihan käyttämätöntäkin, mutta ei vaatteita kannata enää myydä nettikirppiksillä postituskulujen takia. Jää kyllä taas mietintään, koska ei viitsisi ihan suoraan niitä kierrätyslootaankaan tunkea – monella olisi käyttöä. Ehdotuksia anyone?

Pitäisiköhän antaa yksi vinkki Tallinnaan eli matkusta junalla ja syö hyvin. :) Mene junalla ..(lippu maksaa alle 2 euroa) Balti jaamilta, pois pysäkillä Rahumäe (eikä Nõmme!!!!) ja yli radan ja ehkä sata metriä tulosuuntaan, oikealla on kiva puutalo, jossa Snoob Resto. Kiva lista, myös vegaania (hyvää!) tarjolla. Tarjoiluhenkilökunta  nuorta, mukavaa ja ystävällistä, hinnat eivät aivan päätä huimaa – mutta eivät ole sikäläisittäin aivan halpojakaan. Lista löytyy netistä. ;) Kokonaisuus on kuitenkin oikein mukava, siisti ja viihdykäs eli kannattaa poiketa. :) Toveritar kehui omaa pihviään mureammaksi aikoihin ja prakastui tryffeliperunasoseeseen. Minä pidin vegaanikesäkääryleistä, jotka olivatkin lämmin versio – nice! Ainoa miinus siitä, että vihanneksia olisi voinut olla vieläkin reilummin ja hieman monipuolisemmin – nyt oli kikherneitä sisällä, ulkona ja siellä-täällä. ;). Annoksen tofu oli laadultaan erinomaista eikä nuita halvimpia joita itse käytän! Että näin yksi sankarimatkaajan vinkki, olisi niitä enemmänkin. :D Ehkä voisin julkistaa vinkin viikottain? Tai sitten ei… kiinnostaako?

Minua alkaa juuri nyt kiinnostaa ehkä käynti kepittelemässä ja noutamassa leipää tai sitten vien vain roskat raittiiseen ilmaan. Kuitenkin on lähdettävä liikkeelle! :cool:

POLKA – TAAS SE PUHUU VAIN RUUASTA JA SYÖMISESTÄ!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *