Jänniä aikoja!

Uhhh, elämme mielenkiintoisia ja jännittäviä aikoja, monessakin mielessä! Se on sitten vaalipäivä. Itse äänestin ennakkoon, kuten yllättävän moni muukin. Ennakkoäänethän lasketaan aikaisin ja niiden tulokset ovat esillä jo alkuillasta… Menee ehkä vähän valvomiseksi. ;) The Kaveri on tulossa meille vaalivalvojaisiin. Ensin oli tarkoitus, että minä menen heille, mutta olisi aamulla turhan aikainen lähtö ja vielä vieraasta huushollista, joten tällä kertaa täällä. On pientä pupellettavaakin illan iloksi, tietty – kuka sitä nyt syömättä kestäisi noin jänniä juttuja kuunnella ja katsella?! :D

Pitää varata takso hyvissä ajoin aamuksi. Alkaa tosissaan jänskättää se UÄ. Ei muuten, mutta kipu on aika messevä, kun pattia painelee. :( Tietty tulos jänskättää vielä enemmän! Yritän aktiivisesti olla ajattelematta asiaa, jolloin se tietty pyörii mielessä koko ajan. Höh. En minä mitään sille nyt voi, joten pitäisi vaan olla pähkimättä mitään ennakkoon.

Belga kävi eilen, en edes värvännyt häntä lisähommiin. Syötiin hyvin, ahmittiin keksikakkua ja tosi tummaa suklaata sekä muuta karkkia eli kaikenlaista heekkua, mitä mukanani kannoin. Tungin lapselle mukaan myös repullisen muonaa eli tuoretta leipää, noita heekkuja ja juustoja. Onpahan hänelläkin jotain mutusteltavaa ja vähän palkkiota kissinhoidosta. ;) Uskalsin jo pyytää parin viikon päästä uusiokeikallekin, toki myöntyi. :) Pääsemme siis reissuun, mikäli ei muusta muuta johdu.

Njäh, tänään on ihan pakko myöntyä tekemään kotihommia. Lattiat on mopattava ja kylppäri pestävä, niitä ei enää pysty irvistämättä katsomaan. Paljon muutakin toki pitäisi. Mutta nuo nyt tärkeimmät. Itsekin on pakko raahata itsensä pesemään hiukset, se on aina isompi rojekti. ;) Jotain perusmuonaakin olisi ehkä väkerrettävä tai taidankin tyytyä taas kasaan vihreitä, lehteviä heiniä.

Mutta nyt nuttua niskaan ja kepitttelemään. Nukuin kehnosti ja tarvitsen rutosti raitista ilmaa ja jotain muuta ajateltavaa. Väsyttää armottomasti. :cool:

POLKA – OVIKELLOON EI TÄNÄÄN REAGOIDA!!!

2 vastausta artikkeliin ”Jänniä aikoja!

  1. Hyvä, kun varoitit! Huushollissa ei ole munan munaa,
    Ja rahakin on kortilla.
    Jännää vaali-iltaa sinne ja tänne!

    • Hih, no eipä täälläkään ja muutenkaan en suosi noita rahan pyytäjiä *täällä osa pyytää suoraan rahaa, karkit ja hedelmät eivät käy!*. :(
      Sinnekin oikein jänskää ehtoota! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *