Taas tuhluutusta!

Tuli eilen taas tuhluutettua. ;) Ensin kävin kylillä viemässä postia. Kun siinä nyt sattuu olemaan Liiteri, kävin hakemassa kaurahiutaleita. Tai niin minä kuvittelin. ;) Ahdoin sitten reppuun myös halvennustarjouksena 1,5 kg mandariineja – halpis nääs. On niin äveriäs olo, kun on kahta plaatua hetelmää kotona, voi ottaa enemmänkin kuin yhden päivässä. Johan on luksusta. :D Toveri kävi myös kylillä, toisella puolella kaupunkia ja toi torppaan halon kokoisen lohikalan, valmiiksi fileeratun ja perkeet toki mukana. Hah, siinä pilpoin fisun osiin, keittelin roippeista liemen ja laskin, että 8 eurolla saa viisi lounasta kahdelle hengelle. Ei todellakaan ihan huono, koska ruoka on myös hyvää. Aivan, tähän voi lopettaa lukemisen. En minä muuta kuin puhun ruuasta, rahasta ja jostain muusta typerästä. ;)

Toteanpahan vaan, että tässä eletään aivan eri elämää kuin mitä ns. normaalit tavisperheet ruuhkavuosina *inhoan näitä kaikkia termejä*. En kyllä tunne ketään, joka elisi niin ja jolla ongelmat olisivat sitä luokkaa, ettei pääsekään matkoille neljä kertaa vuodessa. Minulle matka on meno Tsadin keskustaan – siellä ei tule käytyä huvikseen nääs. Ehkä minä joskus sinnekin tästä. ;)

Tänään vuorossa kotihommia ja sitten iltapäivästä alkaen Huutis-puuhia. Edelleen jotakin on tehtävä, koska mitään ei tipahda nenän eteen ihan itseksensä. Valitettavasti! Oujee, aamu on jo hieman valjennut, joten kai se on vietävä roskatkin hengittämään raitista ilmaa. :cool:

POLKA – RUOKAA JA RUOKAA, HÖH!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *