Pitääkö juhlia?

Ja jos pitää, mitä? Ihan noin niinkuin muistin tueksi. Kun sekä isoisä että isä olivat sotien veteraaneja ja asiaankuuluva suhtautuminen itsenäisyyspäivään oli kotopuolessa ehkä hieman erilainen kuin klikkiotsikoissa! ;)

Ehtoolla mietin, että päivityksen voisi korvata kokonaan linkeillä. ;) Olisi sopivia tarjolla, mutta ehkä valikoiden kuitenkin tällä kertaa. Jospa ensin  toteaisi, että niin se nyt vaan on – ei kipupkl todellakaan ole aina se paras vaihtoehto (ei ainakaan, jos todella ON kipuja!). Alueellisesti varsin vinksahtanut järjestelmä. Ai niin, ja jos ette sattuisi tietämään, kipupkl:t on ohjastettu toimimaan tietyllä tavalla, joka ei välttämättä ole kipupotilaan etujen mukaista. Sikansa saa aivan joku muu taho.

Tästä voikin loikata taksoasioihin, jotka eivät eilenkään oikein toimineet. Huokaus. Ikuisuusongelmia, jotka eivät jostain syystä ratkea. Kovin oli huvittavaa, kun minulla oli takson mielestä liikaa tavaraa eikä hän halunnut kimppakyytiin muita enää… siis rolleri ja kaksi kauppakassia on ”liikaa”?! :o Oujee. Minun siis pitäisi osaa 7 x jotain valmisruokaa ja purkki kaffemaitoa, jotta kelpaisin kyytiin? Ja muuten, onko tästä tulossa myös ohjeistusta? Jos ette tienneet, Tsadissa on ohjeistettu paljon hullumpiakin asioita… Tämä siis on nykyään normaalia ja myös se, ettei taksokuski tiedä minne ajetaan. Eilen kuski sanoi osoitteekseni kadun, joka on Haagassa. Niin jännää, minne pääsee/joutuu kotoon halutessaan. Pakko oli sanallisesti ohjata, koska hemppa ei räpsäyttänyt edes navia päälle. Ja oli siinä nyt vielä jotakin muutakin, mutta kun ei jaksa valittaa! :D On ilo saada palvelua *not?*.

Olisi vielä jokunen hyvä linkki, mutta säästän teitäkin. Ette joudu kommentoimaan, että olen itse tehnyt virheen tai ymmärtänyt väärin, en huoli sitä-enkä-tätä ja kaikkea muuta kivaa.

Minä lähden kohta ulkoiluttamaan roskia rollerin kanssa, vaikka olen mitä suurin mahdollinen ulkonäkö-, läski-, haju- sekä mielipidehaitta ympäristölleni! :cool:

POLKA – KOHTA SE TAAS PUNKEAA VÄKISIN ULOS!

2 vastausta artikkeliin ”Pitääkö juhlia?

  1. Oi kyllä!
    Kipupoliklinikka ei todellakaan ole paras eikä edes kymmenen parhaan joukossa silloin kun puhutaan kivun hoidosta. Niin valitettavaa kuin se onkin.

    Minä ajattelin aikaistaa perinteistä jouluerakoitumistani koska jotenkin tuntuu että kaikki vaan ärsyttää entistä enemmän. Ehkä se johtuu siitä että ikää tulee lisää tai ehkä se johtuu siitä että mainonnan osuus on jo aika päiviä sitten ylittänyt hyvän maun rajat tai sitten se johtuu tästä väkisin väännetystä hypetyksestä.
    Ei talous mihinkään nouse, ei ainakaan meidän eikä tavallisten ihmisten kohdalla joista monet lapsiperheet joutuvat järjestämään joulunsa velkarahalla. Asia mitä en toisaalta ymmärrä – siis joulun pakkoviettoa – mutta toisaalta, kyllä pikkumuksuilla pitää olla edes jonkinlainen joulu, vanhemmista ei niin väliä.

    Jaksamista, onneksi nyt on sentään kelit kohillaan.
    Niin ja Mindielle pusuja.

    • Aivan, ikävä kyllä. :(
      Meikän mielestä nämä ns. juhlat pilaavat ne pakko-odotukset ja -oletukset, että kaikkien pitäisi tehdä samoin jne. En nyt vaan ole koskaan sopinut suureen massaan *tsihih, koska massa on jo suuri*. Ja olen erakoitunut jo muutenkin, ei tämä siitä poikkea. Onneksi Belga ei vaadi mitään – laps nääs. :D
      Minnieltä purrrrrrrrrrrrrrrrrrinat sinnekin! >o<

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *