Millään ja missään ei ole kiirettä?!

Simppeli ihminen – kuten minä – ajattelee, että sehän on ihan hyvä. Ettei ole kiirettä. Eilen alkoi kyllä nyppiä, sillä terveydenhoidon puolella niitä kiireitä ei todella näytä olevan. Ainakaan julkisella puolella ja terveysasemilla, eipä sairaalassakaan…

Toverittaret eilen kommasivat, että kumpikin joutuu odottamaan vastaanottoaikaa 3 viikkoa. Eihän se ole pitkä aika, ei. Mutta kun kyse on kohtuullisen tärkeistä asioista, toivoisi nopeampaa toimintaa! Minä olen viimeiset kaksi kertaa odottanut aikaa 6 viikkoa. Jos ei siis ole pää kainalossa, turha odottaa nopeaa apua. Tämä tuntuu vähän oudolta, koska julkisesti annetaan hiukan toisenlaisia odotusaikoja.  Mrrr, vihastuttaa.

Kipuhoitaja soitti eilen, aivan tyhjää täynnä koko puhelu. Leidi oli niin iäkäs, epävarma ja väsyneen oloinen, etten jaksanut edes riidellä. Hän ei osannut vastata kysymyksiini, suoritti vain soittovelvollisuuttaan ja puhui *tietty* kipulääkityksen alasajosta. Kerroin, että niin kauan kuin kivut ovat tätä luokkaa, näihin lääkityksiin en tee muutoksia. Lisäksi huomautin pariinkin kertaan, että em. lääkitys on kyllä enemmänkin tarkoitettu selkäongelmiin *joita on siis monta* kuin leikkauksen jälkeiseen kipuun. Kun yritin vielä kysellä kaikenlaista, hän ilmoittikin kiputrin itse sitten soittavan parin viikon päästä. On se omituista. Tärkeintä ei ole se, miten minä olen toipunut ja mikä on kokonaistilanne – tärkeintä on lopettaa lääkitys. Voihan ämmän länget!

Liikojen kyselyiden seurauksena hän myös sanoi fysterpan soittavan minulle. Ihan OK, olisikin keskusteltavaa. Kunnes illalla tuli viesti, että minun on soitettava itse sinne. He eivät voi soittaa… Juu, kyllähän minä. Olisi vain helpompi, jos sieltä soittaa ihminen, joka on lukenut ja jolla on ehkä edessään sairauskertomukseni! ;) Ja sitten vielä tästä ao. lafkan tiedottamisesta: käytössä on useita vuosia vanhat esitteet ym. Niissä on virheelliset puhelinnumerot ja soittoajat. Itse sain aikaisemmin käsin korjatun version juuri fysterpalta. Oikeastaan hulluinta olikin se, että aluksi tuo kipuhoitaja antoi minulle nuo väärät tiedot eli luki ne suoraan vanhoista papereista. Argh! Minä tarjoan tähän edukkaan ratkaisun: palkatkaa joku opiskelija kesätöihin ainoana tehtävänä painattaa isohko tarra, jossa on oikeat tiedot ja sen jälkeen liimata tämä vanhojen tietojen tilalle. Tämä on vähintä mitä pitäisi tehdä! Kyllä minä jaksan etsiä tietoja, mutta kuvittelen tilalle vanhan / huolestuneen / sairauksiensa takia kovin väsyneen ihmisen soittelemassa turhia puheluita väärään aikaan, saaden yliolkaisia vastauksia ja joutuen soittamaan vielä perään useita eri puheluita. Tätä ei voi kutsua palveluksi, ei missään mielessä!

No, kipuhoitajakin kuitenkin oli kovasti sitä mieltä, että jostain lenkkeilemisestä ja hiihtämisestä voisi puhua vasta puolen vuoden päästä – jos silloinkaan. Hän muistutteli myös meikäläistä siitä, että osa selkäongelmista voi reagoida asennon vaihtuessa melko ärhäkästikin. Juu, tuttua on! Minä olen yrittänyt aktiivisesti olla reagoimatta tähän joidenkin tyyppien outoihin reaktioihin tässä toipumisessa. Nyt – muidenkin sitä kompatessa – vähät välitän siitä, mitä muut ajattelevat. Enhän minä muutenkaan kaikista asioista sen kummemmin ota itseeni eli teen sen, mitä tietyt auktoriteetit katsovat oikeaksi ja jonka minä itse tunnen hyväksi ja vaikuttavaksi! Menkääs siis vaan ihan itse vaikka vesihiihtämään! *höh*

Taas on nukuttu huonosti ja puolittain pilkitty illalla. Odotankin lupia ehkä nukkua vähän eri asennoissa – väittäsin jopa saavani silloin paremmin unta… Muuten ei todellakaan mitään erikoista. Edelleen iltayöt tuottavat kaikenlaisia suunnitelmia ja unelmoita, on se kyllä mahdotonta tuo ajatusten konrollointi. :P

Siksi onkin aamukivien vuoro, suoraan kasasta!

ALLEKIRJOITUS

POLKA – AUKTORITEETEILLA ON ENEMMÄN PAINOA!