Pähkäilee saamattomana valintojen edessä!

Te lukijathan tiedätte, että minä olen aina hirmuisen huono valitsemaan ja päättämään asioista. Ei ole yllätys, että nyt se on vielä hankalampaa… Pitää ottaa huomioon niin kovin monia asioita, ei vähiten näitä omia rajoituksia. Toivon kuitenkin, että tässä alkaisi tokeentua ja edes jotkut asiat helpottuisivat!

Belga poikkesi eilen ja nouti vähäiset kirjavaraukseni sekä pikkuisen mupellettavaa. Uhkailin hänellekin, että saatan huomenna laittaa lounasta ihan itse. Laps katseli vähän epäilevästi, joten hän saa toimia varalla. Ajatuksena on tänään ehtoon aikana hissukseen katsastaa pakkasen tarjonta, valkata sieltä jotakin sekä tehdä muita esivalmisteluja… Saas nähdä, mutta toivon sen toimivan.

Eipä silti, Nurse Susun muonat ovat olleet tosi hyviä – kiitos! Mutta tehän tiedätte minut, Minä Itte aina kuin on mahdollista. :) Ja oikeasti, on pakko yrittää päästä jonkinlaiseen tavalliseen arkieloon takaisin. En millään jaksaisi edes maata, mutta kun ei pysty istumaan pitkään ja käveleminenkin on vähän hänessään, käyvät hermot välillä vähän kireänä. Rajoituksista en ole osaa kai edes huomannut niin tarkasti noudattaa, joitakin kuitenkin ihan vimpan päälle. Eniten pelkään koko ajan sitä, että jotakin menee / on mennyt pieleen…

minniiiiiiiiiiiLady Minnie jaksaa olla aina yhtä prakastava – mutta toisinaan Susu ja lankakerä vievät voiton! (kuvat: Susu)

Jotakin olen ehkä tehnyt oikeinkin, koska sain taas nukuttua edes pätkissä viime yönä *eli heräsin torkuttuani läppäri sylissä*. Jos edes pätkäunia tarjotaan, sekin on jo hyvä. Ruiskukin on harkinnassa, joko tänään tai huomenna. Huomista puolustaa se, että joku olisi paikalla mahd. häverikin sattuessa. Ehkä tänään palataan muutoinkin perusteltuun päiväjärjestykseen ja yritän saada vähän virkeämmän viestin lähtemään Valentiinolle! :)

Oli oikein mukava kälätellä eilen Belgan kanssa ja hänkin tuntui olevan ilahtunut. Mukavaa! Samalla terviisit Sörkan jengille ja neiti S:lle, olipa mukava kuulla teikäläisistäkin. :P

Ewww, minua väsyttää hirmuisesti ja lähdenkin riisumaan yhden omenan. Päivän hetelmävinkkinä olkoot se, että koska kiwit ovat halvempia kuin tomaatit tms. kannattaa kokeilla Polkan kivileippä. Alle hapankorppu, paahdettu ruispala tms. Sen päälle siipale juustoa ja viipaloitu & kuorittu kiwi (ja jos nyt sattuu siinä olemaan, päällimmäiseksi voisi ripotella jotain paahdettuja siemeniä). On heekkuva. :P

Ajankohtaiset asiat ovat taas twitterissä @Polgarazi ja kaikenlaista näkyy löytyvän tällekin päivälle. Päätin, etten jakele ja kommentoi kaikkea turhaan kahteen kertaan, joten poiketkaa välillä tuollakin. Twitterin 140  merkkiä yrittävät kovasti karsia meikäläisen loppumatonta jorinaa ja hitaita käännöksiä!

ALLEKIRJOITUS

                    POLKA – YRITETÄÄNPÄ TAAS TÄNÄÄNKIN!

 

6 vastausta artikkeliin ”Pähkäilee saamattomana valintojen edessä!

  1. Olipa outo herätys tänään, linnut lauloivat, sade on tauonnut ja aurinkokin paistaa. Niin keväistä.
    Juu, turha kuvitella, että tammikuun lopussa talvi olisi ohi.

    Ruiskuttele itseäsi huomenna, kun Belga tulee, Minnistä ei taida olla ihan sun vartijaksi siinä asiassa.

    Raps-raps teille molemmille.

    • Näin kuulin kerrottavan… ;)
      Jep, en oikein vielä luota tuohon toiseen koipeen, joten suihkuvahti on paikallaan. Ja kiitos rapsuista! :D

  2. Mulle on muodostunut kyllä vähän toisenlainen kuva sun päättäväisyydestäsi! Yritähän nyt vaan taas muistaa, että sulla on isosta operaatiosta kulunut melko lyhyt aika. Normiarki ja rutiinit palautuvat ajan kanssa ihan varmasti ja toivottavasti parempiin uomiin. Minni suihkuvahtina!!!

    • Mä olen periaatteessa päättäväinen, kyllä, mutta kipu ym. rajoitteet on sellaisia, joille minäkään en voi mitään! Kuitenkin mä usein ainakin pikkisen yritän…
      Osa rutiineista onkin palautunut, mutta ehkä se väärä osa! :D *ruoka- ja kaffeajat*
      Minnistä ei kyllä ole suihkuvahdiksi! >o<

  3. Nyt vasta hokasin kuinka hienot korvat Minnillä on! Tommoiset pyöreähköt ja kivat hörppänät <3 Purrauksia pojilta!

    Mä en viitti syödä kiivejä, kun mulle tulee niistä hiki! :D Tosin en taida olla ainoa, oon kuullut ennenkin, että mm. kiivi aiheuttaa semmoisen kumman reaktion. :) Tonmaatteja meillä on kyllä joka viikko jossain muodossa.

    Ps. Sun hypetyksen ansiosta, meillä on huomenna kauraomenapaistosta, jos vaan saan aikaiseksi. Ei puutu kuin pari omppua ja vaniljakastike kaupasta, Dimka ei kai koskaan ole maistanut k.o. herkkua edes!

    • Minnissä on kaikkia kivoja juttuja *pojiille tiedoksi*! :D
      Kiwi kuumottaa? Mä tiedän, ett se on hyvinkin allergisoiva monelle, mutta kuumotus… no, mua saiskin kuumottaa, ei haittais! :)
      Muista sitten tarpeeksi kanelia ja sokeria eli tee eka kerta ohjeen mukaan. Oih, Dimskulla on sekin ilo siis edessä. Meillähän tuota menis (ja välillä meneekin) melkein kerran viikossa. Helppo, halpa ja heekku – se riittää mulle! Muista raportoida, tykkäskö Dimsku siitä!!! *ude*

Kommentointi on suljettu.