Uusi viikko – uudet ongelmat?

Öisin pitkin nettiä roilatessa tulee törmänneeksi kaikenlaiseen outoon ja mielenkiintoiseen. Ei ihme, ettei jaksa / huvita nukkua. :) Valvoin taas lähemmäs klo 4 asti, oli sentään tekemistä. En minä tänne aio sentään kaikkea tunkea, en toki. Kunhan itsellenikin selittelen tekemisiäni.

Tulevaan perjantaihin ja lakkoihin en ota sen ihmeemmin kantaa. Olisin varmasti itse mukana, jos olisin vielä työssä. Sen verran asiasta, että taas pienipalkkaista kuritetaan eniten! :(

Asuntoasiat ovat pyörineet hiukan mielessä, koska on ongelma. Ongelman nimi on ”esteetön”, joka ei todellisuudessa olekaan esteetön. :( En minä aivan esteetöntä edes etsi, mutta siedettävää ja etenkin siedettävän hintaista tilaa itselleni. Asiaa purkaessa tuli mieleen tsekata jälleen kerran viimeaikaiset tapahtumat asumisoikeusrintamalla… Oudointa on (no ei oudointa, mutta eräs outo asia) kaupungin rakennuttamien asumisoikeusasuntojen huomattavasti edullisempi lunastushinta sekä vuokra! Eroa esim. muiden rakennuttajien kaksioon on niin että eläkeläistä hirvittää. :(  En uskalla laittaa edes linkkejä tähän, mutta tunnin verran työtä tehneenä ja laskiessa, ero kuukausitasolla on kaksiossa n. 200 – 250 € ja lunastushinnassa jopa 20 000 €. Vastikkeiden ero voi olla paljonkin enemmän ja lunastushinta taas vähän vähemmän. Mutta näin siis on. Enkä muuten usko, että meikäläinen pääsisi kaupungin vuokratorppariksi. Tällä tuurilla ja näillä liikuntaesteillä minä en saa mistään mitään! :( Äh, rumaa itsesääliä taas, anteeksi. Mutta tämä herra pyrkii selvittämään asioita. Kannattaa seurata. Minulla on taas lisää puuhaa, kun selvittelen asumisasioita. Eläkkeestä menee siis 2/3 asumiseen (tai vieläkin enemmän, mutta puhutaan nyt vain vastikkeesta eikä muista asumismenoista ja siihen liittyvästä).

Stupidity-Is-Not-A-Crime-2-(2c)++2012-Women-s-T-ShirtsMitäs muuta tässä olikaan? Ai niin: Älkää ostako Risman minneola-mandariineja (tai mitä helkkaria ne ovatkin)! Belga toi niitä n. 2 kg. Tähän mennessä olen löytänyt kaksi syötävää yksilöä ja kolme (-> 3 kpl) sisältä mustia, omalaatuisen näköisiä, hajuttomia, mutta ilm. jonkin ötökän täysin pilluuttamia hetelmiä! :( Fyi hitsi, ottaa päähän. Ulospäin ne ovat ihan samanlaisia kuin terveetkin, mutta sisältä täysin syömäkelvottomia. Laitan reklamaatiota tänään, sen verran harmittaa. Ainoat tuoreet hedelmät torpassa…

Jahas, tulikin  aamun märinäkiintiö sopivasti täyteen! Sorry, lukijat. Minä nyt vaan olen tällainen. Jotain mukavaa? Upea syysaamu, kissa on rakastettava tytönhöppänä ja ajattelin mennä viemään lehtiä ja pari kirjaa ala-aulan lukukiertokärreihin. :)

ALLEKIRJOITUS                      POLKA – AINA SE VAAN JAKSAA VALITTAA

 

 

3 vastausta artikkeliin ”Uusi viikko – uudet ongelmat?

  1. ♫ ♪ »Eläköön märinä/ ja yö…» ♪ ♫

    Yrittäjä komentaa itseään. Osallistun siis — ei mitään tuottavaa koko pe. SSS ottaa roolia, mutta kaikki vaalilupaukset pettäen ja väärää kansanosaa lyöden. Nou guud. Stanan tun… pel(k)urit!

Kommentointi on suljettu.